Inside the fire there's
Nothing to see
Everything's black and
Everything's sad
Do you wanna know if I want
You to see what I see
Or how I feel? Would you
Understand the meaning between the lines or would you
Turn away, stare into the fire
Or would you look into my eyes, tell me you
Know what i meant, you heard what i said. But
Now it's too late because you're gone, away into your
Own little
World.
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
M-I-N-D
It's not you its not me
it's something ill
what is that creature in the mirror
is it what ya will be
is that what you really see
it's nothing
it's worthless
it's nonsense
it makes no sense
and you look at it as if it would turn into something
better and better and longer and stronger and thinner
like it would become the winner.
It's you who you see it's who you are and will be
and if you hate it you will fade
fucking away it's nothing it's nothing it will never ever be anything
anf you can cry yourself onto the floor to recognize what you are
and the stars the moon the blue the sea
they're all you see and they're not real
it's mindfuck it's bullshit and you see throgh it
its everything you are its nothing
and it will be anything
less than nothing
it's something ill
what is that creature in the mirror
is it what ya will be
is that what you really see
it's nothing
it's worthless
it's nonsense
it makes no sense
and you look at it as if it would turn into something
better and better and longer and stronger and thinner
like it would become the winner.
It's you who you see it's who you are and will be
and if you hate it you will fade
fucking away it's nothing it's nothing it will never ever be anything
anf you can cry yourself onto the floor to recognize what you are
and the stars the moon the blue the sea
they're all you see and they're not real
it's mindfuck it's bullshit and you see throgh it
its everything you are its nothing
and it will be anything
less than nothing
Vaa-aa-aa-aa-aatimuksia
Ne kattoo sun läpi, et sä ole olemassa
pelkkä varjo vastamopatussa lattiassa
ja jos joku sut huomaa se kuulostaa naurulta
- ei mitenkään kivalta, vaan pirun karulta.
Sä katot lattiaa ja heität jalkaa toisen eteen
sä et oo tänne tullut itkemään tai tunteileen.
Se istuu penkille, aikaa tappaa
päässä heittää tyhjää, on viel' pakko jaksaa
ei kello kulje, ei sekunnit etene.
Niiden katseet viiltää, mutsä et tunne mitään
ei ne tarvii sua, etkä sä tarvi ketään
enää?
Sä kasvat alaspäin, tai niin ne kertoo
henkisesti alemmalle tasolle se vajoo
ja ne tietää et se sattuu mutta ne sit' edesauttaa
koska sanoillaan sua entisestään lamauttaa
Vai haluaako ne muka sua auttaa,
sanomalla mikä susta tekee paskaa?
"Ei me pahalla mut susson jokin vialla,
ja senhän voi kuittaa, siis kelaa tolla naamalla!"
Jos joku päivä sullois astetta parempi fiilis
voit pistää pääs pantiksi että se imetään kuiviin.
Ei sulloo oikeut olla hyvällä tuulella
jos on paska olo jollain muulla
hei vähän pliis sitä empatiaa, tajuuksä kui mullo paskaa?
Oisitsä mun olkapää kunnes päätän taas jaksaa?
Ne kysyy mikset sä puhu mikset sä huuda?
Mikset sä suutas avaa vitun ***ra?
Miks sä oot hiljaa mikset sä naura?
Miks sä oot sä etkä jotain muuta?
pelkkä varjo vastamopatussa lattiassa
ja jos joku sut huomaa se kuulostaa naurulta
- ei mitenkään kivalta, vaan pirun karulta.
Sä katot lattiaa ja heität jalkaa toisen eteen
sä et oo tänne tullut itkemään tai tunteileen.
Se istuu penkille, aikaa tappaa
päässä heittää tyhjää, on viel' pakko jaksaa
ei kello kulje, ei sekunnit etene.
Niiden katseet viiltää, mutsä et tunne mitään
ei ne tarvii sua, etkä sä tarvi ketään
enää?
Sä kasvat alaspäin, tai niin ne kertoo
henkisesti alemmalle tasolle se vajoo
ja ne tietää et se sattuu mutta ne sit' edesauttaa
koska sanoillaan sua entisestään lamauttaa
Vai haluaako ne muka sua auttaa,
sanomalla mikä susta tekee paskaa?
"Ei me pahalla mut susson jokin vialla,
ja senhän voi kuittaa, siis kelaa tolla naamalla!"
Jos joku päivä sullois astetta parempi fiilis
voit pistää pääs pantiksi että se imetään kuiviin.
Ei sulloo oikeut olla hyvällä tuulella
jos on paska olo jollain muulla
hei vähän pliis sitä empatiaa, tajuuksä kui mullo paskaa?
Oisitsä mun olkapää kunnes päätän taas jaksaa?
Ne kysyy mikset sä puhu mikset sä huuda?
Mikset sä suutas avaa vitun ***ra?
Miks sä oot hiljaa mikset sä naura?
Miks sä oot sä etkä jotain muuta?
maanantai 9. joulukuuta 2013
From the Night to the Day
D'ya know how it feels to be under the gun
no time to run, staring into the burning sun
No matter what you like nor what you hate
they know the words, they know what they can take
nevermind the happiness, youre drowning in sadness
theres no choices for you, youre drowning in madness
From day to the night, from night to the light
from light to the fight from day to the night
you always lose, you will always fail
sail into the dark seas, forever you wil sail
From night to the fight, from the fight to the light
through the light to the night and from the day to the night
When will they go away?
D'ya know how it feels to stare into their eyes
you may hear the truth but only see the lies
No matter what you like nor what you dont
they know the clouds, they know that you wont
take what they give but they feed you with it
sail to the darkness, from darkness straight into it
From day to the night, from night to the light
from light to the fight from fight to the night
You always lose you always fail
sail to the darkness thats where you can stay
From the night to the fight from the fight to the light
through the light to the fight from the day to the night
They wont let you stay
And you know what they are you know who you were
never act like you just dont care
it hurts you the most it hurts only yourself
never let them win never let them in
to your head, say what you like say what you hate
no matter what they want do you want to fade?
no time to run, staring into the burning sun
No matter what you like nor what you hate
they know the words, they know what they can take
nevermind the happiness, youre drowning in sadness
theres no choices for you, youre drowning in madness
From day to the night, from night to the light
from light to the fight from day to the night
you always lose, you will always fail
sail into the dark seas, forever you wil sail
From night to the fight, from the fight to the light
through the light to the night and from the day to the night
When will they go away?
D'ya know how it feels to stare into their eyes
you may hear the truth but only see the lies
No matter what you like nor what you dont
they know the clouds, they know that you wont
take what they give but they feed you with it
sail to the darkness, from darkness straight into it
From day to the night, from night to the light
from light to the fight from fight to the night
You always lose you always fail
sail to the darkness thats where you can stay
From the night to the fight from the fight to the light
through the light to the fight from the day to the night
They wont let you stay
And you know what they are you know who you were
never act like you just dont care
it hurts you the most it hurts only yourself
never let them win never let them in
to your head, say what you like say what you hate
no matter what they want do you want to fade?
tiistai 29. tammikuuta 2013
Hitaasti, todella selkeästi
Anna minun kadota
hitaasti
olen matkalla pois
todella
oletko valmis päästämään minut menemään
selkeästi
tarvitsen parempi paikka mennä
kaikki hetket olen nähnyt
niin selkeästi
joka sekunti elämäni on ollut
todella
ja sinä, anna minun hiipua
hitaasti
olen menossa pois
salaisuuksia seinillä
ei enää valheita
enää onnellisen lopun tarinoita
salaisuuksia tallennettuna puheluihin
ei enempää katseita
ei enää valitettavasti päättyy valheita
pyydän, anna minun hiipua
aion jatkaa jollakin tavalla
mutta niin kauan kuin olen täällä
tiedän, minun pitäisi olla jossain muualla
ole kiltti, rakas lyö liipaisinta kerran
pyydän, se on paljon, mutta odota
ennen kuin olet tehnyt sen, mitä oli tarkoitus tehdä kerran
todellisuudessa, se on totta.
salaisuuksia seinillä
ei enää teeskennellä
ei enää esittämistä
Salaisuuksia tallennettuna puheluihin
ei enempää rakkauslauluja
ei enää valheita
anna minun hiipua
anna minun lähteä täältä
minun täytyy löytää toivoa
pyydän, haluan pois täältä
Kaikki mitä olen ikinä pyytänyt oli ...
hitaasti
olen matkalla pois
todella
oletko valmis päästämään minut menemään
selkeästi
tarvitsen parempi paikka mennä
kaikki hetket olen nähnyt
niin selkeästi
joka sekunti elämäni on ollut
todella
ja sinä, anna minun hiipua
hitaasti
olen menossa pois
salaisuuksia seinillä
ei enää valheita
enää onnellisen lopun tarinoita
salaisuuksia tallennettuna puheluihin
ei enempää katseita
ei enää valitettavasti päättyy valheita
pyydän, anna minun hiipua
aion jatkaa jollakin tavalla
mutta niin kauan kuin olen täällä
tiedän, minun pitäisi olla jossain muualla
ole kiltti, rakas lyö liipaisinta kerran
pyydän, se on paljon, mutta odota
ennen kuin olet tehnyt sen, mitä oli tarkoitus tehdä kerran
todellisuudessa, se on totta.
salaisuuksia seinillä
ei enää teeskennellä
ei enää esittämistä
Salaisuuksia tallennettuna puheluihin
ei enempää rakkauslauluja
ei enää valheita
anna minun hiipua
anna minun lähteä täältä
minun täytyy löytää toivoa
pyydän, haluan pois täältä
Kaikki mitä olen ikinä pyytänyt oli ...
tiistai 8. tammikuuta 2013
86 400 sekuntia
Joku normaali nuori olisi voinut tokaista "haista paska", kaveriläppänä tai harmistuksissaan. Se olisi tavallinen reaktio tapaamisen peruuntumiselle, odotetun tapaamisen.
Mä joudun menee mutsin kaa Carlingsii, ku se haluu
lukee puhelimen näytöllä. Ja minä, joka en halua vaikuttaa säälittävältä tai välinpitämättömällä - olkoonkin että yleensä olen sellainen -, näpytän neutraalin vastauksen;
Okei. Nähdään joskus toiste sitten.
Piste kuittaa, ja oikeinkirjoitus pysyy. Eikä mikään tässä mielialassa muutu, on vain keksittävä jotain tehtävää tyhjään päivään. Maalattava to Do -lista tyhjään kankaaseen tai kivilaattaan. Valkoiseen tiiliseinään. Kirjoitettava pois rajaton aika, loputtomat yksinäiset minuutit ja tylsät puolituntiset. Laskettava hengenvetoja ja oltava.
Mutta miksi?
Koska, ihminen syö tylsyyteensä. Ja en voi tuntea tylsyyttä, sillä en voi syödä. En saa. Ruoka on likaa ihmisen sisäisessä lauussa, sekaisia makuhajuja suussa ja polttavaa täyttymistä kurkussa. Kaloreita, hiilihydraatteja, perunoita ja ketsuppia.
Pienenä laitettiin ketsuppia leivän päälle, eikä mietitty tai tiedetty että siinä on todella paljon kaloreita. Ketsupilla piirrettiin lihapullakastikkeeseen hienoja raitoja ja sitä heitettiin jopa vihreään hernekeittoon. Nykyään keitto on lasi kuumaa vettä liemikuutiolla. Lasi vahvaa kontrollia ja hallintaa.
Puhdasta voimaa.
Ehkä paikkaan tylsyyden katsomalla Ruokaa rakkaudella -paskaa television ruudusta. Senkaltaisten ohjelmien ruoat levittävät rasvanhajua viikkojentakaisista kuvauksista ruudun läpi olohuoneisiin, täyttävät sillä meidän halumme, jotka on sitten tyydytettävä. Silloin kotikokit hyppivät essuissaan ja kadehtivat upeita annoksia paskaruudussa. Turhuutta.
Josta saa rahaa. Jota minä katsojana lahjoitan jollekkin siitä, että he saavat ujuttaa rasvaa rasvan päälle mutakakkuun, sokerin ja kananmunankeltuaisten sekaan. Voita ja margariiniä. Puhdasta pahuutta, sairautta. On sairasta syödä, ruoka on paha!
Minulle ruoka rakkaudella on kuppi mustaa kahvia aamiaiseksi, kolme nesteenpoistajaa lounaaksi, kaksi CLA+ -kapselia välipalaksi, kaksi desiä kasvislientä illalliseksi, litra vihreää teetä iltapalaksi, yöpalana toimii unilääke.
Näin olisi aina, ellei joku neroparri olisi sanonut aikoinaan "kuolet ilman ruokaa!"
Eivätkä vanhempani kai halua minun kuolevan.
Ihan kuin minun tahdollani olisi jotain merkitystä.
Ihminen pärjää 40 päivää ilman ruokaa, riippuen ihmisestä, ja hänen kroppansa varastoista. Mutta minä, m i n ä, en saa olla puhdas edes päivää. Kahtakymmentä neljää tuntia. 1440 minuuttia, 86 400 sekuntia, en edes puolta tuosta.
Joten...
... minun on pidettävä päivät täysinä. Ei ole aikaa syödä. Minä luen kirjaston tuhatsivuiset tarinat, kymmenriimiset runokirjat, sadut menninkäisistä ja päivänsäteistä, Ennen päivänlaskua ei voi. Tarinoissa ei syödä. Niissä ihmiset elävät toivolla ja miekkataisteluilla, ilmalla ja kirjaimilla.
Ja tämä, tämä on minun miekkataisteluni ruokaa vastaan. Puhtauden puolesta, lukee kilvessäni. Olen puhdas kunnes kaadun ruokapöydän taisteluareenalla taistelussa.
Tyttö vastaan ruoka.
torstai 13. joulukuuta 2012
Punaisen lasitalon lattialla
Seison kahden haudan äärellä. Kynttilät heittelevät varjoja kuihtuneille kukkaistutuksille,
kylmä lumituisku jättää valkoisia rantuja pitkin hautakivien pintaa. Pyyhin lumet pois Joonas Samuel Honkasen
haudalta, vaikka tiedän että lumi huuhtoo sen pian piiloon. Käännyn, ja jätän jälkeeni muutamat yksinäiset askeleet
ja ilmaan uponneet huokaukset.
24.12.2006 22.43
Huudot eivät lakkaa. Olen vankina makuuhuoneessamme, vaikka samaan aikaan olen fyysisesti vapaa lähtemään.
Henkiset kahleet pitelevät minua täällä, vaikka kuulen jokaisen läimäyksen vasten ihoa, vasten
nuoria kasvoja, vasten piilotettuja unelmia lopusta. Sängyn lakanat ruttaantuvat, ja niitä katsellessani
huudot kovenevat.
Siinä hetkessä tiesin, mitä minun pitää tehdä. Mitä täytyy tehdä. Äidinvaistoni kohosivat, mutta
samalla pelko varjosti niitä. Pyörittelin hetken ajatuksia päässäni, ja nousin vuoteelta ylös soittaakseni puhelun.
"Hätäkeskus, kuinka voimme auttaa?"
"Minä... poikani. Hän kuolee! Mies on hul..."
piip
piip
piip
Lankapuhelimen luuri revitään kädestäni, puhelin jättää seinään lommon osuessaan siihen. Tuijotan juopunutta,
sairasta, hullua miestä silmiin, vain nähdäkseni hänen verisuonista punertuneet silmänsä ja niissä
leiskuvan vihan. Aviomieheni...
25.12.2006 02.19
Tuijotan pientä poikaani, joka makaa lattianrajassa, jonka kädet kylmenevät, jonka sydän ei lyö,
jonka silmät eivät näe enää koskaan päivänvaloa.
25.12.2006 03.56
En voi katsoa häneen, en halua nähdä häntä, en. Poikani elää, kyllä, hän elää, ei hän voi olla kuollut
ei koskaan. Ei ikinä, ei milloinkaan. Hän elää ikuisesti, juoksee vihreissä metsissä ja tuo
kurasta ruskeat kengät kotiin, hän elää ja syö mustikoita. Hän elää ja jatkaa koulunkäyntiä,
hän menee lukioon, hän elää, valmistuu, opiskelee ammatin, elää, tapaa vaimonsa, elää, saa lapsia,
elää, ei koskaan koske alkoholiin. Elää.
25.12.2006 08.03
Mieheni kuorsaus täyttää talon, kun peittelen poikani hänen vuoteeseensa. Hän väsähti leikeistään,
kyllä, hän oli niin iloinen tullessaan kotiin, etten edes kehdannut torua häntä myöhässä olosta.
Hänen isänsä oli silloin jo nukkumassa. Katson poikani sulkeutuneita silmiä ja suutelen häntä otsalle.
"Hyvää yötä, Joonas."
25.12.2006 13.26
Herään päivänvalon ollessa loistavimmillaan. Olohuone on kamala, niin kammottava. Onko... lattia on veressä?
On se, ei se mitään muutakaan ole. Mitä täällä on tapahtunut? Ei, ei, kaiken täytyy olla kunnossa.
Kävelen puolijuoksevin askelin katsomaan miestäni, hän on sammunut vessaan lavuaarin äärelle,
hän hengittää, eikä ole vahingoittunut. Rystysissä on verta. Eikä se ole hänen omaansa.
25.12.2006 13.32
"Joonas, rakas, kaikki on kunnossa, kaikki muuttuu hyväksi, kunhan alat hengittää. Kultapieni,
hengitä, HENGITÄ!"
25.12.2006 13.47
Ambulanssi jättää pihan koskemattomaan lumeen autonrenkaiden jäljet.
25.12.2006 14.08
"Olemme pahoillamme, rouva Honkanen, mutta poikanne eteen ei voitu tehdä enään mitään. Syvimmät osanottomme."
Tunnen lääkärin käden hetken aikaa olkapäälläni, kunnes lyyhistyn maahan.
26.12.2006 09.27
Tapan sen hirviön. TAPAN SEN HRVIÖN! Se sika, se sika tappoi pienen poikani, minun pikkuisen...
poikani... lapsen...
26.12.2006 23.18
Siinä, mies juo jälleen. Juoksen ulos, juoksen kauas pois, ja jään lumeen. Mikään ei muutu hyväksi. Koskaan.
29.12.2006 05.11
Pelkkää tyhjää.
17.1.2007 13.02
He haluavat minut, he haluavat minut valkoiseen huoneesen oikeuskäsittelyn takia. Mutta siihen
on vielä niin kauan aikaa. Mutta tiedän, en voi ollenkaan paremmin. Pakko pystyä jatkamaan elämää.
Pakko.
25.1.2007 15.51
Kuukausi on kulunut. Haluan kuolla.
19.6.2007 11.37
Aurinko pudottaa säteitä ikkunan ruutujen lävitse. Se lämmittää linnunluisia käsiäni,
hitaasti, mutta varmasti. Kunpa tuntisin lämmön myös sydämessäni.
Silitän Joonaksen kuvan kehyksiä pikkusormellani, rakas lapsi. Ristin kädet, ja annan rukouksen
valua hiljaisena huulteni välistä.
27.7.2007 19.28
Mieheni on maan oma. Rukouksiini vastattiin.
14.9.2007 21.43
Sytytän haudalle kynttilän, ja istun sen valokehän viereen. En ansaitse olla valossa, en
ansaitse olla tässä. En ansaitse olla poikani vierellä, hänen kuuluisi olla tässä sylissäni,
jotta voisin kertoa hänelle, miten paljon rakastan häntä, miten kaikki muuttuu hyväksi,
miten sitä hirviötä ei enää ole. Ei enää mustelmia, vain mustikkaunelmia ja kuraisia kenkiä eteisessä.
Mutta hän et ole täällä.
19.9.2007 16.27
Lopetan terapian, kirjaudun ulos hoitolaitokselta. En halua palata punaiseen puutaloon, se kaikuu
huudoista, sen lattia on maalattu verellä, ja lasinsirut uppoavat jalkapohjiin. Mutta silti, taksi
kuljettaa minua metri metriltä lähemmäs kaikkea sitä. Haistan pelon, kuoleman, ikuiset kuivat kyyneleet.
Verellä kuorrutettu piparkakkutalo.
20.9.2007 00.31
Ääniä, he kaikki, täällä, eikä mitään, koskaan, kunnossa. Seinät huutavat,
ne jättävät ääniviestejään suoraan sydämeeni, ne haluavat minut kuolleena. Ne tietävät,
tietävät miten annoin sen jatkua, niin kauan. Liian kauan. Kunnes se vaati jonkun hengen.
Kaksi henkeä, paholaisen ja viattoman enkelin. Kaksi henkeä, joista toinen turha.
22.9.2007 08.54
Olen istunut tässä niin jumalattoman kauan. En tiedä, vuodenko, vai kuukauden, muutama tuntia vai päiviä,
mutta se ei tunnu miltään. Aika soljuu ohitseni, kun yritän oppia elämään kaiken sen kanssa.
En halua enää kuolla, mieheni olisi samassa paikassa. Samassa ulottuvuudessa.
29.9.2007 14.19
Pyyhin viimeiset lasinsirut harjalla, viimeiset muistot helvetistä. Ne lentävät pussiin, kauas
pois minusta.
Aion maalata jonain päivänä nämä seinät. Huomenna aion luututa, aion puhdistaa tämän talon kuolemasta.
Vain poikani on elänyt täällä, ei hän, joka kaiken aloitti. Sitä sikaa ei koskaan ollutkaan.
12.10.2007 12.12
Seinät hohkaavat valoa, joka loistaa putipuhtaista ikkunoista. Olen siivonnut, pyyhkinyt muistoja pölyjen
joukosta, repnyt viimeiset pienet lasinsirut jalkapohjistani, pessyt veren matoista ja kalusteista.
Pieni poikani hymyilee minulle, kaukana, mutta kuitenkin. Hän on onnellinen.
17.10.2007 04.16
Herään, vaikka olen nukkunut vain muutama tuntia. Huudot ovat kadonneet päivistäni, mutta turhan
usein ne pitävät minua hereillä öisin. Voin tuntea, kuinka mustat silmänaluset pinttyvät kalpeaan
ihooni, kuinka väsymys repii elinvuosiani pois. Kuinka niin kävelen kohti miestäni, poikaani, hetki hetkeltä,
olen jälleen lähempänä.
Otan lääkepurkin parivuoteen toiselta puoliskolta, ja heitän pillerin suuhuni. Unen on pakko tulla.
3.11.2007 14.30
Hautakivi on kaunis auringonpaisteessa. Vaikka sen sian hauta onkin pienen enkelini vierellä,
se ei pilaa mitään. Astun terävin askelin mieheni haudan päälle, laittaakseni uuden kynttilän
poikani haudalle. On hänen syntymäpäivänsä. Olen käynyt ostamassa keltaisia ruusuja, vaikka ne eivät
selviäkään kauaa. Ehkä poikani siivet ovat kasvaneet tarpeeksi, että hän kykenee lentämään
pilvien välistä tänne, ottaakseen kukat mukaansa. Keltainen oli hänen lempivärinsä.
Lumi sataa hiljalleen maahan. En ole itkenyt aikoihin, mielialani ei ole omassa hallinnassani,
mutta edes pillerit eivät estä minua vuodattamasta muutamaa kyyneltä, kun tuuli puhaltaa vasten kasvojani.
15.11.2007 19.40
Katan pöydän kahdelle, mistä sitä tietää, vaikka pojallani olisi nälkä. En tiedä, syövätkö enkelit,
mutta teen sen kuitenkin. Olen ostanut kaupasta lanttulaatikkoa, sillä Joonas söi sitä mielellään.
Taittelen servetit joutseniksi, vaikka luulin kadottaneeni tämän taidon. Pikku poikani rakasti näitä
hauraita, paperisia lintuja, teen pojalleni ylimääräisen, keltavalkoisen joutsenen.
17.11.2007 03.25
Mieheni jahtaa minua saksien kanssa. Hän leikkaa jalkani irti ja tappaa sisältäpäin. Poikani kylmä
ruumis putoaa ikuisuuden lävitse suoraan kasvojeni eteen, enkä voi paeta. Huudan...
17.11.2007 3.26
Heräsin omaan huutooni. Kuvittelinkohan vain? Otan kaiken varalta uuden unipillerin, haluaisin nin
kovasti nukkua vielä hetken.
6.12.2007 17.33
Poikani ei koskaan pitänyt tulitikuista, eikä liiemmin kynttilöistä, sillä hän pelkäs hirviötä, joka
saattaisi kaataa ne kumoon. Pieni poikani ei pitänyt tulesta, joka paloi hallitsemattomana kynttilän
sydämessä. Nostan itsenäisyyspäivän kynttilät ikkunalaidalle, mutten sytytä niitä. Ehkä Joonas tulee
tänään illalliselle kanssani. Olen tehnyt pöydän täyteen joutsenia, pieniä, suuria, monenvärisiä joutsenia.
Ehkä hänen mielivärinsä ei olekaan mikään näistä? Taittelen mustan joutsenen, ja ovikello soi.
6.12.2007 17.45
Ostan tummalta mieheltä puisen patsaan, ja hän lähtee onnellisena pois oveltani, kahdenkymmenen euron seteli
käsissään. Joonas ei istu pöydän ääressä, mutta musta joutsen on pudonnut lattialle. Ilmeisesti
hän ei pidä mustasta väristä. En ihmettele, hirviöt pukeutuvat yleensä mustaan.
12.12.2007 01.13
Lattia täyttyy verestä, minun on uitava punaisen sakeuden läpi. Veri on punaviiniä mieheni lasissa,
hän ammentaa sitä poikani ruumiista, kuin boolimaljasta. Hukun punaiseen sakeuteen.
17.12.2007 18.49
Sytytän poikani haudalle kynttilän. Jouluun on muutama päivää, kerron hänelle tarinan onnellisesta joulusta.
Hän ymmärtää, että sellainen joulu on. Hänen joulunsa ovat sellaisia, pilvien päällä. Hän saa syödäkseen
lanttulaatikkoa, hän saa kauniisiin kääreisiin paketoituja lahjoja, ja nauraa onnellisena. Hän
ei tiedä miehestä, hirviöstä, hänen vuoteensa alunen on puhdas.
Minun vuoteeni alla on hirviö, mutta en kerro sitä.
17.12.2007 20.34
Heitän puhelimen ulos ikkunasta, se sika, se sika on onkinut uudelleen numeroni. Vankilan kalterien
sisältä hän yrittää luikerrella tänne, röhkiä tiensä rikkoakseen kaiken minkä olen kasannut, rakentanut uudelleen.
Hukkuakseen jälleen promillehuuruihin, puhaltaakseen röyhkeän naurunsa, sadistiset nyrkkinsä kasvoilleni.
Herään.
Hirviöitä ei ole olemassa, hirviöitä ei ole olemassa, hirviöitä ei ole olemassa...
24.12.2007 17.20
Joonas koristelee kanssani joulukuusta, hän osoittaa minulle koristeet, ja niiden paikan.
Hänellä on silmää koristelulle, vaikka mielestäni karkkitankoja on liikaa. Ei makeaa mahan täydeltä,
kuiskaan tyhjälle huoneelle ja oion leninkini reunaa.
24.12.2007 18.59
Hyvää joulua, rakas Joonas.
kylmä lumituisku jättää valkoisia rantuja pitkin hautakivien pintaa. Pyyhin lumet pois Joonas Samuel Honkasen
haudalta, vaikka tiedän että lumi huuhtoo sen pian piiloon. Käännyn, ja jätän jälkeeni muutamat yksinäiset askeleet
ja ilmaan uponneet huokaukset.
24.12.2006 22.43
Huudot eivät lakkaa. Olen vankina makuuhuoneessamme, vaikka samaan aikaan olen fyysisesti vapaa lähtemään.
Henkiset kahleet pitelevät minua täällä, vaikka kuulen jokaisen läimäyksen vasten ihoa, vasten
nuoria kasvoja, vasten piilotettuja unelmia lopusta. Sängyn lakanat ruttaantuvat, ja niitä katsellessani
huudot kovenevat.
Siinä hetkessä tiesin, mitä minun pitää tehdä. Mitä täytyy tehdä. Äidinvaistoni kohosivat, mutta
samalla pelko varjosti niitä. Pyörittelin hetken ajatuksia päässäni, ja nousin vuoteelta ylös soittaakseni puhelun.
"Hätäkeskus, kuinka voimme auttaa?"
"Minä... poikani. Hän kuolee! Mies on hul..."
piip
piip
piip
Lankapuhelimen luuri revitään kädestäni, puhelin jättää seinään lommon osuessaan siihen. Tuijotan juopunutta,
sairasta, hullua miestä silmiin, vain nähdäkseni hänen verisuonista punertuneet silmänsä ja niissä
leiskuvan vihan. Aviomieheni...
25.12.2006 02.19
Tuijotan pientä poikaani, joka makaa lattianrajassa, jonka kädet kylmenevät, jonka sydän ei lyö,
jonka silmät eivät näe enää koskaan päivänvaloa.
25.12.2006 03.56
En voi katsoa häneen, en halua nähdä häntä, en. Poikani elää, kyllä, hän elää, ei hän voi olla kuollut
ei koskaan. Ei ikinä, ei milloinkaan. Hän elää ikuisesti, juoksee vihreissä metsissä ja tuo
kurasta ruskeat kengät kotiin, hän elää ja syö mustikoita. Hän elää ja jatkaa koulunkäyntiä,
hän menee lukioon, hän elää, valmistuu, opiskelee ammatin, elää, tapaa vaimonsa, elää, saa lapsia,
elää, ei koskaan koske alkoholiin. Elää.
25.12.2006 08.03
Mieheni kuorsaus täyttää talon, kun peittelen poikani hänen vuoteeseensa. Hän väsähti leikeistään,
kyllä, hän oli niin iloinen tullessaan kotiin, etten edes kehdannut torua häntä myöhässä olosta.
Hänen isänsä oli silloin jo nukkumassa. Katson poikani sulkeutuneita silmiä ja suutelen häntä otsalle.
"Hyvää yötä, Joonas."
25.12.2006 13.26
Herään päivänvalon ollessa loistavimmillaan. Olohuone on kamala, niin kammottava. Onko... lattia on veressä?
On se, ei se mitään muutakaan ole. Mitä täällä on tapahtunut? Ei, ei, kaiken täytyy olla kunnossa.
Kävelen puolijuoksevin askelin katsomaan miestäni, hän on sammunut vessaan lavuaarin äärelle,
hän hengittää, eikä ole vahingoittunut. Rystysissä on verta. Eikä se ole hänen omaansa.
25.12.2006 13.32
"Joonas, rakas, kaikki on kunnossa, kaikki muuttuu hyväksi, kunhan alat hengittää. Kultapieni,
hengitä, HENGITÄ!"
25.12.2006 13.47
Ambulanssi jättää pihan koskemattomaan lumeen autonrenkaiden jäljet.
25.12.2006 14.08
"Olemme pahoillamme, rouva Honkanen, mutta poikanne eteen ei voitu tehdä enään mitään. Syvimmät osanottomme."
Tunnen lääkärin käden hetken aikaa olkapäälläni, kunnes lyyhistyn maahan.
26.12.2006 09.27
Tapan sen hirviön. TAPAN SEN HRVIÖN! Se sika, se sika tappoi pienen poikani, minun pikkuisen...
poikani... lapsen...
26.12.2006 23.18
Siinä, mies juo jälleen. Juoksen ulos, juoksen kauas pois, ja jään lumeen. Mikään ei muutu hyväksi. Koskaan.
29.12.2006 05.11
Pelkkää tyhjää.
17.1.2007 13.02
He haluavat minut, he haluavat minut valkoiseen huoneesen oikeuskäsittelyn takia. Mutta siihen
on vielä niin kauan aikaa. Mutta tiedän, en voi ollenkaan paremmin. Pakko pystyä jatkamaan elämää.
Pakko.
25.1.2007 15.51
Kuukausi on kulunut. Haluan kuolla.
19.6.2007 11.37
Aurinko pudottaa säteitä ikkunan ruutujen lävitse. Se lämmittää linnunluisia käsiäni,
hitaasti, mutta varmasti. Kunpa tuntisin lämmön myös sydämessäni.
Silitän Joonaksen kuvan kehyksiä pikkusormellani, rakas lapsi. Ristin kädet, ja annan rukouksen
valua hiljaisena huulteni välistä.
27.7.2007 19.28
Mieheni on maan oma. Rukouksiini vastattiin.
14.9.2007 21.43
Sytytän haudalle kynttilän, ja istun sen valokehän viereen. En ansaitse olla valossa, en
ansaitse olla tässä. En ansaitse olla poikani vierellä, hänen kuuluisi olla tässä sylissäni,
jotta voisin kertoa hänelle, miten paljon rakastan häntä, miten kaikki muuttuu hyväksi,
miten sitä hirviötä ei enää ole. Ei enää mustelmia, vain mustikkaunelmia ja kuraisia kenkiä eteisessä.
Mutta hän et ole täällä.
19.9.2007 16.27
Lopetan terapian, kirjaudun ulos hoitolaitokselta. En halua palata punaiseen puutaloon, se kaikuu
huudoista, sen lattia on maalattu verellä, ja lasinsirut uppoavat jalkapohjiin. Mutta silti, taksi
kuljettaa minua metri metriltä lähemmäs kaikkea sitä. Haistan pelon, kuoleman, ikuiset kuivat kyyneleet.
Verellä kuorrutettu piparkakkutalo.
20.9.2007 00.31
Ääniä, he kaikki, täällä, eikä mitään, koskaan, kunnossa. Seinät huutavat,
ne jättävät ääniviestejään suoraan sydämeeni, ne haluavat minut kuolleena. Ne tietävät,
tietävät miten annoin sen jatkua, niin kauan. Liian kauan. Kunnes se vaati jonkun hengen.
Kaksi henkeä, paholaisen ja viattoman enkelin. Kaksi henkeä, joista toinen turha.
22.9.2007 08.54
Olen istunut tässä niin jumalattoman kauan. En tiedä, vuodenko, vai kuukauden, muutama tuntia vai päiviä,
mutta se ei tunnu miltään. Aika soljuu ohitseni, kun yritän oppia elämään kaiken sen kanssa.
En halua enää kuolla, mieheni olisi samassa paikassa. Samassa ulottuvuudessa.
29.9.2007 14.19
Pyyhin viimeiset lasinsirut harjalla, viimeiset muistot helvetistä. Ne lentävät pussiin, kauas
pois minusta.
Aion maalata jonain päivänä nämä seinät. Huomenna aion luututa, aion puhdistaa tämän talon kuolemasta.
Vain poikani on elänyt täällä, ei hän, joka kaiken aloitti. Sitä sikaa ei koskaan ollutkaan.
12.10.2007 12.12
Seinät hohkaavat valoa, joka loistaa putipuhtaista ikkunoista. Olen siivonnut, pyyhkinyt muistoja pölyjen
joukosta, repnyt viimeiset pienet lasinsirut jalkapohjistani, pessyt veren matoista ja kalusteista.
Pieni poikani hymyilee minulle, kaukana, mutta kuitenkin. Hän on onnellinen.
17.10.2007 04.16
Herään, vaikka olen nukkunut vain muutama tuntia. Huudot ovat kadonneet päivistäni, mutta turhan
usein ne pitävät minua hereillä öisin. Voin tuntea, kuinka mustat silmänaluset pinttyvät kalpeaan
ihooni, kuinka väsymys repii elinvuosiani pois. Kuinka niin kävelen kohti miestäni, poikaani, hetki hetkeltä,
olen jälleen lähempänä.
Otan lääkepurkin parivuoteen toiselta puoliskolta, ja heitän pillerin suuhuni. Unen on pakko tulla.
3.11.2007 14.30
Hautakivi on kaunis auringonpaisteessa. Vaikka sen sian hauta onkin pienen enkelini vierellä,
se ei pilaa mitään. Astun terävin askelin mieheni haudan päälle, laittaakseni uuden kynttilän
poikani haudalle. On hänen syntymäpäivänsä. Olen käynyt ostamassa keltaisia ruusuja, vaikka ne eivät
selviäkään kauaa. Ehkä poikani siivet ovat kasvaneet tarpeeksi, että hän kykenee lentämään
pilvien välistä tänne, ottaakseen kukat mukaansa. Keltainen oli hänen lempivärinsä.
Lumi sataa hiljalleen maahan. En ole itkenyt aikoihin, mielialani ei ole omassa hallinnassani,
mutta edes pillerit eivät estä minua vuodattamasta muutamaa kyyneltä, kun tuuli puhaltaa vasten kasvojani.
15.11.2007 19.40
Katan pöydän kahdelle, mistä sitä tietää, vaikka pojallani olisi nälkä. En tiedä, syövätkö enkelit,
mutta teen sen kuitenkin. Olen ostanut kaupasta lanttulaatikkoa, sillä Joonas söi sitä mielellään.
Taittelen servetit joutseniksi, vaikka luulin kadottaneeni tämän taidon. Pikku poikani rakasti näitä
hauraita, paperisia lintuja, teen pojalleni ylimääräisen, keltavalkoisen joutsenen.
17.11.2007 03.25
Mieheni jahtaa minua saksien kanssa. Hän leikkaa jalkani irti ja tappaa sisältäpäin. Poikani kylmä
ruumis putoaa ikuisuuden lävitse suoraan kasvojeni eteen, enkä voi paeta. Huudan...
17.11.2007 3.26
Heräsin omaan huutooni. Kuvittelinkohan vain? Otan kaiken varalta uuden unipillerin, haluaisin nin
kovasti nukkua vielä hetken.
6.12.2007 17.33
Poikani ei koskaan pitänyt tulitikuista, eikä liiemmin kynttilöistä, sillä hän pelkäs hirviötä, joka
saattaisi kaataa ne kumoon. Pieni poikani ei pitänyt tulesta, joka paloi hallitsemattomana kynttilän
sydämessä. Nostan itsenäisyyspäivän kynttilät ikkunalaidalle, mutten sytytä niitä. Ehkä Joonas tulee
tänään illalliselle kanssani. Olen tehnyt pöydän täyteen joutsenia, pieniä, suuria, monenvärisiä joutsenia.
Ehkä hänen mielivärinsä ei olekaan mikään näistä? Taittelen mustan joutsenen, ja ovikello soi.
6.12.2007 17.45
Ostan tummalta mieheltä puisen patsaan, ja hän lähtee onnellisena pois oveltani, kahdenkymmenen euron seteli
käsissään. Joonas ei istu pöydän ääressä, mutta musta joutsen on pudonnut lattialle. Ilmeisesti
hän ei pidä mustasta väristä. En ihmettele, hirviöt pukeutuvat yleensä mustaan.
12.12.2007 01.13
Lattia täyttyy verestä, minun on uitava punaisen sakeuden läpi. Veri on punaviiniä mieheni lasissa,
hän ammentaa sitä poikani ruumiista, kuin boolimaljasta. Hukun punaiseen sakeuteen.
17.12.2007 18.49
Sytytän poikani haudalle kynttilän. Jouluun on muutama päivää, kerron hänelle tarinan onnellisesta joulusta.
Hän ymmärtää, että sellainen joulu on. Hänen joulunsa ovat sellaisia, pilvien päällä. Hän saa syödäkseen
lanttulaatikkoa, hän saa kauniisiin kääreisiin paketoituja lahjoja, ja nauraa onnellisena. Hän
ei tiedä miehestä, hirviöstä, hänen vuoteensa alunen on puhdas.
Minun vuoteeni alla on hirviö, mutta en kerro sitä.
17.12.2007 20.34
Heitän puhelimen ulos ikkunasta, se sika, se sika on onkinut uudelleen numeroni. Vankilan kalterien
sisältä hän yrittää luikerrella tänne, röhkiä tiensä rikkoakseen kaiken minkä olen kasannut, rakentanut uudelleen.
Hukkuakseen jälleen promillehuuruihin, puhaltaakseen röyhkeän naurunsa, sadistiset nyrkkinsä kasvoilleni.
Herään.
Hirviöitä ei ole olemassa, hirviöitä ei ole olemassa, hirviöitä ei ole olemassa...
24.12.2007 17.20
Joonas koristelee kanssani joulukuusta, hän osoittaa minulle koristeet, ja niiden paikan.
Hänellä on silmää koristelulle, vaikka mielestäni karkkitankoja on liikaa. Ei makeaa mahan täydeltä,
kuiskaan tyhjälle huoneelle ja oion leninkini reunaa.
24.12.2007 18.59
Hyvää joulua, rakas Joonas.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)