Hi ya.

Sidon kaulaani narulla kirjeen
kerron siinä jokaisen virheen
jonka tein teidän kohdallanne,
täytin teidän mielet turhuudellanne,
siltikin pitkän listan jälkeen kiitän,
naru kaulassa, mä kattoon itseni hirtän,
olohuoneessa mun varjoni luo silhuetin,
se on nyt ohi, mä pelin menetin.

Ennen hautasin kasvot jokailta käsiin,
värit muuttui, riittää ilo enää mustiin,
elämällä leikkiessä siitä ilo lähtee,
odotin liian kauan syytä, mitä elämällä tekee.
nauroin ja hymyilin, sisimmässä kuolin,
tapoin itseäni, sisältäpäin onnea pois vuolin,
ja pian puukko osuikin liian kovasti,
ihmiset pääsi mut hautaan laskeen varovasti.

Pyyhin muistoja pois mielestä,
estän muita nykyään kuolemalle häviämästä,
enkä kerro mitä mietin oman pään sisällä,
ajatukset saa hukkaan kuuntelijat menettämällä,
tekohymyllä ja naurulla pääsi pitkälle,
kunnes joku tajusi mun hädän, pääsi pään sisälle,
se yritti mut hoitoon raahata ja auttaa,
mä sitä varoitin, nyt mä sit koristan mun hautaa.

Sata hetkeä.

Sata hetkeä, minuuttia, tuntia, päivää,
liian paljon aikaa ja elettävää elämää,
kaikessa sen kivussa voimme itsemme tuudittaa,
käsivarsilla pahuuden uusiin uniin nukahtaa,
tilaan pelottavaan, kaamokseen kadota,
paikkaan jossa ei satu, voi rauhassa pudota,
voi itsensä tuhansia kertoja tappaa,
ilman että seurauksena kuolema odottaa.

Sata hetkeä, minuuttia, tuntia, päivää,
jälkiä meren pinnalle jää,
odotanko turhaa että pelastus saapuu,
sattuuko turhaan, joko muurit kaatuu,
annanko surun vallata mieleni,
ja jättää kaiken pois, hävittää sydämeni,
voi mielensä tuhansia kertoja tappaa,
ilman että seurauksena kuolema odottaa.

Sata hetkeä, minuuttia, tuntia päivää,
ei ole minua jäljellä enää,
tekopyhyyteen pystyimme turvautumaan,
kokoajan kauemmas, pois vajoamaan,
kunnes ei auringon säteet pohjalle näy,
ei sydän lyö, ei mun aikani käy.
Ei voi itseään tuhansia kertoja tappaa,
kun saapuu hetki oikea, sua kuolema odottaa.

Énkeli.

Enkelin pienet siivet katkenneet,
liian monta kertaa surun sisäänsä sulkeneet,
avara maailma otti vastaan kivun kanssa,
ei siltikään makaa vielä enkeli haudassa.
Enkelin pieni mieli on särkynyt,
käsivarsia rikkova veri ei hävinnyt,
lapsen sydämen paha maailma tuhosi,
jos kipu nuoli olisi sanottaisiin "osui ja upposi".
Enkelin pienet haaveet kadonneet,
mustan mielen syvyyksiin hukkuneet,
kuolevainen mieli kanssa laahustaa,
sana kuolema mieltä ja kasvoja varjostaa.
Enkelin pienen sydämen voi pelastaa,
pahalta maailmalta suojella ja auttaa,
ei toivo ole pois vielä valunut,
vaikkei enkeli apua koskaan halunnut.

Tiivistelmä.

Kello yhdeksän kello pojan herättää,
takaisin henkiin unesta lennättää,
paha maailma odottaa poikaa taas unesta,
muistuttaa ettei uni mene totuudesta,
ja silti on pojan pakko jaksaa esittää iloista,
hymyillä ja nauraa, esittää onnellista.
Poika nousee huokaisee ja yrittää pukea,
mut on se arpien kanssa homma vaikea,
siinä menee kauan ja poika myöhästyy,
vitun kouluun siis juosta taas täytyy.
Tunnit poika nukkuu univelkoja pois,
miettii et ilman tätä parempi paikka ois
tää maailma mut täällon pakko käydä jos yrittää pärjätä,
ellei halua aikuisena kaduilla kerjätä.
Se yrittää keskittyä muttei jaksa sinnitellä,
kuitenkin silmät auki pitää pinnistelemällä,
opettaja ja luokka katsoo sua huolestuneena,
kun makaat kannella pulpetin kasvot harmaantuneina.
Koulun loppuessa menee suoraa taakse nurkan,
sylkäisee pois ikivanhan purkan,
ja savukkeen sytyttää ja varoo ettei kukaan nää,
kun ei voi kymmenettä kertaa kärähtää,
kotiin talsii hitaasti nikotiinikännissä,
makaa huoneessa harmaavalkoisessa, värittömässä,
onko hänestä värisokea tullut,
vai onko silmistä värikalvot umpeutunut,
siinä makaa koko päivän, illalla vaihtaa vaatteet,
istuu sängyllä ja vetää auki ranteet,
ristii kädet; jumala mä olen pahoillani,
mutten luota suhun et turvannut mua avullasi.
Sulkee silmät vetää peiton korviin,
vaihtuu unet peloista painajaisiin.

Heaven and the Hell.

Tää oli sit viimeinen tikki,
oon sisältä hajalla, rikki.
Sielu paskana ja myyty,
saatanalle hävitty.
Itku ei enää auta,
vittu, saatana jumalauta.
Suljen silmät että tunnen,
äänet pois, silti kuulen.
Huokaan syvään heitän peilin seinään,
otan käteen mun hopeisen seivään.
Lävistän kehoni, verta valuu yli,
kuolema, anna mulle sun luinen syli.

Enkeli.

Enkelin pienet siivet katkenneet,
liian monta kertaa surun sisäänsä sulkeneet,
avara maailma otti vastaan kivun kanssa,
ei siltikään makaa vielä enkeli haudassa.
Enkelin pieni mieli on särkynyt,
käsivarsia rikkova veri ei hävinnyt,
lapsen sydämen paha maailma tuhosi,
jos kipu nuoli olisi sanottaisiin "osui ja upposi".
Enkelin pienet haaveet kadonneet,
mustan mielen syvyyksiin hukkuneet,
kuolevainen mieli kanssa laahustaa,
sana kuolema mieltä ja kasvoja varjostaa.
Enkelin pienen sydämen voi pelastaa,
pahalta maailmalta suojella ja auttaa,
ei toivo ole pois vielä valunut,
vaikkei enkeli apua koskaan halunnut.

Stranger.

Outo yhteensattuma,
makaa maassa kivuttomana,
odottaen poimijaansa,
onnenonkijaa likaisinta.

Outo toivonpilkahdus,
viimeinen on odotus,
katsoo kauneinta vihaajaansa,
totuutta ruminta maailmassa.

Outo hetki hyvästellä,
silmiin katsoa ja kätellä,
viimeinen luoti on kaunein,
olenhan jo haurain.

Outo totuus valheessa,
tuhat katsetta surussa,
katkovat ajatuksenkulun,
sulkevat viimeisen luvun.