Pettäjä, jättäjä, sanansyöjä, häviäjä,

Jonain päivänä,
rakennan uuden tulevaisuuden,
ja jonain päivänä,
saan tilaisuuden uuden.

Voin toivoni kiinnittää
yhden ihmisen varaan,
ja lopulta kiittää,
tarttua terävään tavaraan.
Ja kaiken jälkeen,
toivo häviää,
ja tajuan jälleen;
en ole mitään.

Sekuntti sekunnilta,
rakkautta kuolemalta,
tunti tunnilta,
tuntuu niin paskalta.

Sillä kuolema,
pettäjä, rakastaja, murhaaja,
sieluton saalistaja,
pelastaja,
minut vie pois, kadottaa,
hajottaa, maahan pudottaa,
jäädyttää,
pois heittää,
ei rakasta enää.

Enkä ole enää täällä,
en koskaan, enää.

Jonain päivänä,
aion rakentaa elämän,
ja jonain talviyönä,
aion päättää tämän.

Lapsi

Olen sulkenut silmäni,
kuivattanut mieleni,
hiljentänyt puheeni,
ja sitonut kieleni.

Mielipiteistä luopunut,
kuoreksi muuttunut,
muita satuttanut,
ja itseä kiduttanut.

Muuttunut luuksi,
tästä joksikin muuksi,
sielusta mustaksi,
onnettomammaksi.

Luovuttanut
ja yrittänyt,
pudonnut
ja lentänyt.

Noussut
ja kaatunut,
kuollut,
ja henkiin herännyt.

Ja silti minä jatkan,
koko matkan,
alusta loppuun,
lopusta alkuun.

Kuolettaen kaiken,
unohtaen ikuisuuden,
kaikesta luopuen,
lopuksi hajoten.

Sieluton,
ja vieläpä kasvoton,
tuo lapsi onneton,
kuolematon,
hän lapsi kuoleman on.

Mietelmiä.

Suljen silmät ja hukuttaudun,
uneen ja valheeseen tuudittaudun.
Auttakaa mut pois, mä antaudun,
ja peräännyn, vielä vähän laihdun.

Siivet selkäni halkovat,
sulat verijälkiä puhkovat,
onko meidän unelmat,
arvokkaita kuin kuolemat?

Synonyymina kauneuden,
toisten silmissä kauheuden.
Meille itsellemme vain pimeää,
päässä sairaassa on hämärää.

Suljen silmät ja havahdun,
irti päästän, antaudun.
Kiinni otan yhä uudelleen,
mitä voi ihminen luonteelleen?

Jatkan, enkä luovuta,
päässäni kaikuu "vielä laihduta".
Älä anna voittoa muille,
vuosien päästä paisuneille.

Lopetan kuolemassani,
elin hetken unelmassani,
toisessa todellisuudessani,
haavemaailmassani.

Sinä minä hän me ja he.

Sun kanssas voisin jatkaa hetket tästä huomiseen,
mut mun sanat hukkuu valoon harmaaseen,
ja tää kaikki piirtää ääriviivat syvää sydämeen,
siihen kuolleeseen, tunnottomaan, arpiseen.

Nää hetket valuu hukkaan päivä kerrallaan,
kuten puista pyyhkii routa lehdet syksyn tullen mukanaan,
ja tää maa horrokseensa vaipua saa,
siihen jota pahat rakastaa.

Ikuiseen puolen vuoden ankeuteen,
sadat enkelit on vuoksi sinun langenneet,
sä vedät puolees kaiken, onnen, valon, auringon,
ja sirpaleista meidän maalaat maahan ahdingon.

Jos tuhat sanaa hukkaan valuisi,
mun kasvoillani kylmät ilmeet sulle vastaisi,
siitä kaikesta jonka silloin kuoppasit,
uuden arkun nauloillasi kiinni hakkasit.

On meidän hajonneiden tehtävä ikuinen,
poistaa kartalta jokainen sun kaltainen,
antaa toivo niille jotka eivät hukkuneet,
kunnes palaat, vieden toivonrippeet.

Kipu ja kyyneleet; perheväkivalta.

Olen sata vuotta odottanut,
turhaa minuutteja laskenut,
turhaa rukoillut ja toivonut,
kun ei mikään ole muuttunut.

Yksin ollut ja surrut,
osan kivusta välillä saanut.
ja vaikka saanut oisin tilaisuuden,
menetin sen, ainoan mahdollisuuden.

Nämä vuoden eivät unohdu
eikä traumat mielestäni rakkaudeksi vaihdu.
Kun pelasitte lapsuudellani ikuisuuden,
tilalle sen sain pelokkuuden.

jokainen mustelma on uusi,
sen ymmärsin täytin kuusi,
nämä arvet ovat tuskaa pahimmillaan,
samaa toivoin teille, kunpa kuolisitte viinaan.

Ulospääsy on aina tilaisuus uusi,
pois pahasta, siitä on vuosia kuusi.
ensiaskeleet ovat elämäni onnellisuus,
näkyy yhä valoisampana tulevaisuus.

Häkkilintu.

Harmaat, kylmät metalliset kalterit,
halusit mut omaksesi, häkkiin lukitsit,
enkä nää valoa ilman varjoja, niitä tummimpia,
tuijottaen yhteen kohtaan, metallikaltereita lujimpia.
Kituutettuna makaa päivästä toiseen paikallaan,
maailma pyörii, sulat lähtee tuulen mukaan,
ja kun on yksi toive, sille käyttötarkoitus ois,
rakas jumala päästäisitsä mut pois?

Pelkkä häkkilintu häkissä liian pimeässä,
maailmassa kahden värin, yksin hämärässä,
silmät suljettava kun saapuu möröt uniin uusiin,
kuin lapsi lukittuna aamuun asti painajaisiin.
Pelkkä häkkilintu häkissä kolkoimmassa,
armoa jumalalta anelemassa,
piilossa maailmalta, hukkumassa pahaan,
eikä mikään, kukaan auta pois, eikä turvaan.

Eloton lintu, valkoisesta mustaksi muuttunut,
omistajasta tuli vittuuntunut, ylisuuttunut,
muttei lintuun mikään enää satu,
unelmana on ikkunantakainen katu,
turhana toiveena ulospääsy, menolippu ulos,
silmät sulkee, tää oli luottamisen tulos,
päivänvalon kaipuusta kulkee tunteet nälkään,
kuihtuu häkkilintu elämänjanoon, tunteeseen ikävimpään.

Pelkkä häkkilintu häkissä liian pimeässä,
maailmassa kahden värin, yksin hämärässä,
silmät suljettava kun saapuu möröt uniin uusiin,
kuin lapsi lukittuna aamuun asti painajaisiin.
Pelkkä häkkilintu häkissä kolkoimmassa,
armoa jumalalta anelemassa,
piilossa maailmalta, hukkumassa pahaan,
eikä mikään, kukaan auta pois, eikä turvaan.

Ehkä lintu nyt haudataan,
mihin sitä enää tarvitaan,
maahan kuoppa kaivetaan ja se pois nakataan,
kuin roska se pois tieltä raivataan.
Kuoppaan paistaa valonsäteet,
luoden linnunsilmiin onnenkyyneleet,
se on haudassa vapaa, vaikkei pääse lentämään,
toteutunut unelma jää silti elämään.

The end.

Tätä kipua on vaikea sanoin kuvailla
ja naurettavaa sitä yrittää sanoiksi muotoilla
kun eivät riitä enää surunkuvaukseen sanat
ja on turhauttavaa kun avautuvat kyynelkanavat
on pyyhittävä silmät että pystyy jatkamaan
hiukan muistella että löytää sanoja kuvailemaan
sitä iltaa kun suuren virheen opin
tälle kaikelle sain aiheutettua pelkästään stopin
sinulle ja pienelle mielellesi sokin
Kai tätä on turha selittää enää enempää
kun ei mitenkään saa poistettua tekoja, niistä arvet tietenkin jää
ja mitäpä tässä enään edes yrittämään
ethän aio olla olemassa, et huomenna etkä tänään
luovuttanut kun olet kokeilematta enää
löytyisikö täältä hyvää syytä elää
ja kun väsymys alkaa kipua luomaan
sulje silmäsi ja anna väsymyksen päästää uni tuomaan
kun et onnistu niin voit veitseen tarttua
viiltojen myötä henkisesti vahvemmaksi karttua
veren mukana kun pois annat surun valua
et tunne enää sitä kuolemisen halua
sanot jälleen ne sanat joilla saat muut kyyneliin
"on mun aika lähteä, näkemiin"
on turha toistella miten aina löytyy toivoa
kun et ole enää valossa vaan osana sen varjoa
rakkauttakin löytyy mutta mitä sillä tehdä
ei elämän kauhetta piiloteta sillä
ja sydäntä särkee kun on jotain miksi sinnitellä
helpointa on siis päästää irti ja unohtaa hyvästellä
ja kun viimein saapuu lehdet puihin
sä lennät pois etkä enää katso muihin
ristisi maahan hakataan ja siihen nimi kaiverretaan
tuhotaan monta elämää ja eläviin haavoja vuollaan
sun vuoksi me muut kuollaan.