Etsijä

Sama toistuu aina vaan,
pääsenkö koskaan parempaan?
Vai etsinkö ikuisesti suuntaa
tai paikkaa parempaa?

Olenko yksin liikkeellä täällä,
kuljenko liian heikolla jäällä,
palellunko talvipakkasissa,
olenko yksin kevättuulissa?

Mitä musta tänne tulee jäämään,
kun murennun kasaan taas enemmän,
mitä musta tänne kuulumaan jää,
kun en löydä mistään elämää
jossa voisin kulkea rauhassa,
kaikelta pahalta suojassa,
heilua hiljaa tuulessa,
pimeiden puiden juuressa.

En löydä mitään kuitenkaan,
ja silti etsin aina vaan,
mutta tiedän en tule luovuttamaan,
vaikka käskyn saisin suoraan.

Olen vielä hetken yksinäinen,
etsin mä jostain sielunveljen
ja kuljetan meidän pois pimeydestä,
että löydämme valon sydämmestä.

Mitä musta tänne tulee jäämään,
kun sydän peittyy ikijäähän,
mitä musta tänne kuulumaan jää,
kun loppuu sanat runoista nää?
Etsin paikan että voin kulkea rauhassa,
pimeydeltä ikuisesti turvassa,
olisin ja heiluisin tuulessa,
valojen puiden juuressa.

Liian

Olen yksin jälleen täällä
ja liian heikko pysymään paikanpäällä
ei ole pakotietä, ei sitä ollut koskaan
on aika palata samaan vanhaan paskaan.

Olen turhautunut ja väsynyt
näkemään saman minkä olen jo nähnyt
olen nähyt veren ja arpeni,
ja sikiöasentoisen sieluni.

Olen hukkumassa kuolleiden mereen,
sinne putoan lailla sotakoneen
jonka entiset ystävät alas ampuivat
ja pois elävien kirjoista sotilaan ajoivat.

Olen maskin takana jälleen,
onneksi rooli toimii edelleen,
voin esittää kunnes kulissit sortuvat
mutta samalla manalani rajat murtuvat.

Tarvitsen

Tarvitsen sanat joilla voin laulaa
ja niiden rinnalle sydämen jola rakastaa
tarvitsen paikan jossa ollaan me vaan
ettei talvi meitä voi viedä mukanaan

Tarvitsen onnea jotta voin sinua suojella
kaksi silmää joilla sinua katsella
tarvitsen siivet jotta voin sut turvaan lennättää
ennen kuin tuli meidän väliimme ennättää

Tarvitsen sielun jotta voin vierelläs olla
mielen jotta voin kaiken sanoiksi muotoilla
tarvitsen sinut että voin elää
ja lupaan olla tässä, älä koskaan pelkää.

Valkoinen huone

Valkoiset seinät, valkoinen huone,
huolilla maalatut seinät ja valhe,
kaikelta piiloon suljettuna,
on liikaa päiviä tapettavana.

Ei ikkunat aukea on kalterit tiellä,
kuitenkin kestää tuo poika vielä,
ei hulluksi tule vaikka muut väittää,
itseään unelmilla voi elättää.

Lukittu ovi ja siniset verhot,
on elossa kaikki muut olennot,
toiveet nuo surulliset ja hennot,
mielikuvituksen siivekkäät lennot.

Ulos ei pääse, ei aurinko paista,
ei huoneessa mikään muu loista
kuin kattoon isketyt loisteputkivalot,
seiniin piirretyt kerrostalot.

On tumma pojan nuoren mieli,
piiloon sidottu on puhelias kieli,
ei keksiä sallita hänen mitään,
ei päästetä vieraaksi taaskaan ketään.

On valkoiset seinät ja valkoinen huone,
huolella kirjoitettu sairas valhe,
sairaaksi tuomittu hiljalleen rapistuu,
poika tuo vanki hiljalleen kangistuu.

Beautiful day

It's a beautiful day, why should i waste
it by sleeping.
It's a beautiful day, and i can taste
the coffee i'm drinking.

You say i waste my time
like an artist
when i'm taking wine
like a pianist
I'm not sure
if your words are pure,
but today i don't care.

It's good day to do the things
things he often thinks.
I'm not gonna use my time
by watching tv and a crime
as my parents do.

Because it's good day to say
things i never say,
oh this is my way.
 
You may think that iäm grazy,
and a bit hazy,
but i don't mind

Cause someday you'll find
the same thing i found to days ago
i cleaned up my ego
and wakep up to the day.

It's a beautiful day,
good morning sunday,
today i'm happy.
It's a beautiful day,
as they may say,
god bless you puppy.

Well, it's six in the morning,
and i have done nothing
i drink one cup of tea,
and you'll see
This is just me.

Elämäntarina

Kerran olin mä nuori ja viaton,
äidin enkeli, puhdas ja liaton,
en tajunnut mitään koskaan tulevasta,
en tuntenut surua mistään turhasta.

Hymyilin liikaa ja nauroin aina,
onnellinen olin jopa maanantaina,
ei kaatunut niskaan paskaa koskaan,
en saanut kosketusta elämän tuskaan.

Koulussa alkoi mun elämäni helvetti,
jokainen päivä mua iltaisin pelotti,
olin ujo ja hauras kuin linnunsulka,
vain kuume mut pelasti koululta.

Eskarista tokaan olin lähes normi,
kunnes saapui luokallemme torni,
se jätkä oli viilee ja todella "kiva",
se tiesi että mä olin aina vika.

Se käänsi kaiken täysin ympäri,
ja pian kaikki tiesi, olin heikko pelkuri,
pian koko koulu oli mua vastaan,
hiljalleen mä vajosin paskaan.

Henkinen kipu sai seurakseen fyysisen,
kun saimme luokallemme oppilaan uuden,
olin vasta yhdeksän ja mä tunsin,
kipua kun selkä edellä seinään lensin.

Ei loppunut koskaan kiusaaminen,
olin aina vaan surullinen,
välituntisin itseni vessaan lukitsin,
koko luokka nauroi kun tunneilla itkin.

Opettajat näki kaiken muttei mitään tehnyt,
mutta ei siinä, en mitään mä hävinnyt,
sillä kerran kun sanoin, ei kukaan uskonut,
ja samalla oli luokka mut tuominnut.

Kuudes luokka kasvatti ihmisiä vähän,
ne päätti "rauhaan nyt mä ton jätän",
olin syrjässä ja piilossa kuoressa,
vaikka olinkin taas jonkun seurassa.

Kerran mä tajusin miksi ne kiusasi,
olin lihava, sitä se seurasi,
kesällä päätin et vielä mä laihdun,
tuskani näytän ja pieneksi kuihdun.

Yläaste alkoi, mä aloitin pyöräilyn,
lopetin kaiken turhan ruualla mässäilyn,
laihduin liikaa, kolmekymmentä kiloa,
sain siitä täysin järjetöntä iloa.

Tiesin miten mä muita satutin,
itseäni kun niin kaltoin kohtelin,
ne yritti auttaa mutta aina valehtelin,
samalla itseäni pois elämästä vedin.

Kuoleman porteilla kävin silloin,
masennuin, itkin päivin ja illoin,
vuodet kului ja samalla minä,
"tätäkö on oikea elämä?"

Kerran heräsin ja hitaasti paranin,
voin nykyään jopa hiukan paremmin,
on mulla ihmisiä ympärillä,
ei tartte enää yksin eteenpäin pyristellä.

Vaikka onkin kaikesta tuosta,
on jälkiä liikaa, en niitä karkuun voi juosta,
ruumiinkuva kiero on hieman vielä,
mutta jaksan kun joku pitää mut oikeella tiellä.

Hymyilen tänään ja elän huomisen,
katson mitä tuo kohtalo etehen,
vielä mä nousen ja vahvaksi kasvan,
kyllä mie tiedän, aina mä jaksan.

Pieni nainen

Sadat sateiset kadut,
lapsuutesi ilsasadut,
joilla nyt itsesi tuuditat uneen

tuhatvuotiset talot,
mustat liikennevalot,
tiet joilla itsesi kuljetat talveen

Voi sua harhaantuvaista
pientä naista
joka yksin kuljet taas
Teitä pimeitä öiden
tyhjenneiden
jotka poispäin kuljettaa

Tummuneet kodit
joissa joskus odotit
onnea pois kauas häilyvää

Siniset tiet,
joille itsesi viet
kuljettavat sinua kohti hämärää

Voi sua harhaantuvaista,
pientä lasta
joka yksin kuljet taas
Teitä pimeitä öiden
tyhjenneiden
jotka poispäin kuljettaa

Löydät itsesi jostain kaukaa
avaat lukon, ja ovi kolahtaa
valot päälle ja takaisin nukkumaan

Määränpääsi on muualla
jossain avoimen taivaan alla
valot pois ja takaisin valvomaan