Laihtuva mieli

Mä tunnen mun luut,

ja kerron siitä usein, 

ja se säikäyttää muut,

ne ei tiedä miksi näin tein.

Mä tunnen itseni,

nykyään hyvin heikosti.

Kuin olisin toinen olento,

lintu taivaan tai sudenkorento, 

vaikka en mitään niin kaunista,

nykyään enää tunnista. 

En silmiäni ummista,

valvon tunti tunnista

eteenpäin ja kuljen valheessa

lumeen haudatussa salaisuudessa.

En suutani aukaise,

en makua ota huulilleni,

olen tyhjä kuin vampyyrin hauta-arkku,

kuin köyhän miehen matkalaukku.

Mä tunnen mun mielen,

tai ainakin mä yritän.

Muut näkee vain mun kielen,

kun ruokalaan päin irvistän.

En tarvitse mitään,

on muille siellä enemmän,

en tahdo mitään,

vain laihtua enemmän. 

En silmiäni ummista,

valvon tunti tunnista

eteenpäin ja kuljen valheessa

lumeen haudatussa salaisuudessa.

En suutani aukaise,

en ota mitään omatunnolleni,

olen tyhjä kuin saharan autiomaa,

olen maailma ilman jumalaa. 

En tahdo mitään,

vain laihtua vielä enemmän.

---

 

Mitä tahdon

Haluan koskea sun hiuksia,
hukkua syvälle silmiin
joita kannat kasvoillasi
ripsillä kehystettyinä.

Haluan ottaa sun kätesi
vasten omiani
ja päästää irti kaikesta
joka tulee minun surustani.

Haluan sinut tähän hetkeen
pelkästään olemaan
levittämään lämpöäsi
jokaiseen ajatukseeni.

Haluan pois tästä kivusta
joka tulee suoraan sydämestä
haluan sinut tähän viereen
tähän hetkeen.

Murhaaja

Revit siivet perhoselta
nuorelta ja niin hennolta,
poltit ruumiin
jätit sen harmaisiin tuhkiin
et tiedä miksi
mutta itsellesi annat anteeksi
uskot kai että olet tehnyt hyvää tarpeeksi.

Sinisilmäisen pojan
jätit pohjalle ojan,
kylmänä talviyönä,
niin loppuunkäytettynä,
tunnontuskitta ohitat talot
näet ikkunassa kiiluvat valot.
ja nähtyäsi kynttilän ikkunassa,
tiesit miksi olet olemassa.

Murhaaja on uravalinta,
sekopäille, jotka ei tiedä pahinta,
ne kulkee yönä mustanpuhuvana,
ja kutsuu uhrit luokseen kuiskauksella.

Murhaaja on salanimesi,
vastalöydetty kutsumuksesi,
katsot aurinkoon sokeutumatta,
onko tää todella sun unelma?

Lapsuutesi traumoja
kostat armotta,
vaanit yksinäsi
ja kun uskot sopivan näkeväsi,
sä juokset kiinni kuin peto,
ja kiinni saadessa on käsissäsi onneton olento,
se anoo armoa,
ja sitä jaksat katsoa
vain hetken ajan kunnes otan esiin puukon,
ruumiin jätät annat kuoleman suukon. 

Ei sua vaivaa sireenit
kun löydät seireenit,
syvän meren tumman taivaansinisen
nuoren heinähiuksisen,
ajattelet miten hyvin sitä veri pukee
ja tarjoat sille bussimatkatukee,
istut sen vieressä koko matkan,
ja kun se sanoo "Nyt mä yksin jatkan"
ei se käy päinsä sillä on lasku maksamatta,
ja sä sen puukotat omatunnotta.

Murhaaja on uravalinta,
sekopäille, jotka ei tiedä pahinta,
ne kulkee yönä mustanpuhuvana,
ja kutsuu uhrit luokseen kuiskauksella.

 Murhaaja on salanimesi,
vastalöydetty kutsumuksesi,
katsot aurinkoon sokeutumatta,
onko tää oikeasti osa todellisuutta?

Mun on pakko

Onko mitään mahdollisuutta
juosta tätä karkuun,
kun ruumis alkaa murtuun,
ja mun sielu yksin parkuu.
Eikö ole pakotietä
ruumiin helvetistä,
sielua hävittävistä
tavoista näistä?

Mun on pakko
mun on pakko
mun on pakko
tehdä vaikken tahdo
etten murru kesken kotimatkan,
en tahdo lyyhistyä maahan.

Mun on pakko
mun on pakko
mun on pakko
tehdä vaikken tahdo
ettei kasva kokoa kroppa
tää on aivan mahdotonta

Mutta mun on pakko.

Etsijä

Sama toistuu aina vaan,
pääsenkö koskaan parempaan?
Vai etsinkö ikuisesti suuntaa
tai paikkaa parempaa?

Olenko yksin liikkeellä täällä,
kuljenko liian heikolla jäällä,
palellunko talvipakkasissa,
olenko yksin kevättuulissa?

Mitä musta tänne tulee jäämään,
kun murennun kasaan taas enemmän,
mitä musta tänne kuulumaan jää,
kun en löydä mistään elämää
jossa voisin kulkea rauhassa,
kaikelta pahalta suojassa,
heilua hiljaa tuulessa,
pimeiden puiden juuressa.

En löydä mitään kuitenkaan,
ja silti etsin aina vaan,
mutta tiedän en tule luovuttamaan,
vaikka käskyn saisin suoraan.

Olen vielä hetken yksinäinen,
etsin mä jostain sielunveljen
ja kuljetan meidän pois pimeydestä,
että löydämme valon sydämmestä.

Mitä musta tänne tulee jäämään,
kun sydän peittyy ikijäähän,
mitä musta tänne kuulumaan jää,
kun loppuu sanat runoista nää?
Etsin paikan että voin kulkea rauhassa,
pimeydeltä ikuisesti turvassa,
olisin ja heiluisin tuulessa,
valojen puiden juuressa.

Liian

Olen yksin jälleen täällä
ja liian heikko pysymään paikanpäällä
ei ole pakotietä, ei sitä ollut koskaan
on aika palata samaan vanhaan paskaan.

Olen turhautunut ja väsynyt
näkemään saman minkä olen jo nähnyt
olen nähyt veren ja arpeni,
ja sikiöasentoisen sieluni.

Olen hukkumassa kuolleiden mereen,
sinne putoan lailla sotakoneen
jonka entiset ystävät alas ampuivat
ja pois elävien kirjoista sotilaan ajoivat.

Olen maskin takana jälleen,
onneksi rooli toimii edelleen,
voin esittää kunnes kulissit sortuvat
mutta samalla manalani rajat murtuvat.

Tarvitsen

Tarvitsen sanat joilla voin laulaa
ja niiden rinnalle sydämen jola rakastaa
tarvitsen paikan jossa ollaan me vaan
ettei talvi meitä voi viedä mukanaan

Tarvitsen onnea jotta voin sinua suojella
kaksi silmää joilla sinua katsella
tarvitsen siivet jotta voin sut turvaan lennättää
ennen kuin tuli meidän väliimme ennättää

Tarvitsen sielun jotta voin vierelläs olla
mielen jotta voin kaiken sanoiksi muotoilla
tarvitsen sinut että voin elää
ja lupaan olla tässä, älä koskaan pelkää.