Pakoon

Milloin pääsen susta irrottumaan,
olen valmis luovuttamaan,
tahdon päästä maailmaan,
päästä ulos nauramaan.

Milloin saan taas rakastaa,
katsoa ja olla vaan,
kun ulkona on valoisaa,
haluan takas tuntemaan.

Vaan kun pilvet vyöryi eteen auringon,
mä tiedän, näet mussa vain vahingon.

En tiedä mitä tehdä enää voin
mä kaikki tuntemukset tänään koin
enkä niistä pääse eroon,
olen tarttunut kuin kala verkkoon,
tahdon tänään pakoon.
Koska aika alkaa loppumaan,
pääsen vapaana juoksemaan,
olen vapaa katoamaan,
ja takaisin palaamaan.

Koska sinä sait mun tuntemaan,
tunteet kaikki tämän maan,
toivon, sinut muistaa saan,
kun pääsen elossa olemaan.

Vaan kun pilvet vyöryi eteen auringon,
tajusin, olin tehnyt pahan vahingon.

En tiedä mitä enää voin
mä kaikki tuntemukset tänään koin
enkä niistä pääse eroon,
olen tarttunut kuin kala verkkoon,
tahdon tänään pakoon,

takaisin valoon,
tuohon rakkauden taloon,
hukun kohtaloon.

Hyttynen lasipullossa

Lasi, toinenkin heti perään,
siihen yöllä sitten herään,
kuulen askeleet löntystelevät,
jotka muita häiritsevät.

Kuulen lasinsirpaleita,
näen pullonkappaleita,
likaiset kengät ojanpohjan,
löydön yhden puhtaan kohdan.

Tahrat likaavat valkean maton,
jos ylös katson, näen paskaisen katon,
verhot on puoliksi irronneet,
ne on seinää pitkin pois valuneet.

Ja joka kerta kun käy näin,
uskottelen että kaikki menee vielä oikeinpäin,
että enää ei tarvitse nähdä tätä,
mutta tiedän että jatkuu, ellen häntä jätä.

Ja joka kerta kun käy näin,
käännän mieleni nurinpäin,
silloin en voi nähdä,
mitä pitäisi mun tehdä.

Jälleen kerään pois pullot,
hiljaa poistun ja sammutan valot,
pimeys nielee minut kuin hyttysen,
olen heikko vielä  hetken.

16 päivää aikaa jäljellä

Tuntuu kuin oisin menettämässä kaiken,
eikä väliä ole sillä etten
mitään tehnyt asioiden eteen,
hukun nyt mun tyhmyyteen.
Tuntemukset ei armoa tunne,
olen eksynyt mut' te tunnette katunne,
mutten voi kysyä tietä
on täällä muitakin eksyneitä.
Nyt tällä hetkellä kun kaikki on turhaa,
jokainen sana mun mieltän murhaa,
ja samalla hiljaisuus on myrkyistä tappavinta,
ei pääse lentoon eilisen punarinta.
Ja vaikka koittaisin kuinka ymmärtää,
ei voi kukaan mun mieltäni selittää,
voin vain katua mitä jätin tekemättä,
muistaa hetkiä jotka jätin elämättä.
Jokainen sana jonka jätin sanomatta,
on osa tätä hyvästien onnettomuutta.

Maailmanmestarit

Kiekkoa maaliin,
me tultiin palkinnot haaliin,
eikä armoa teille,
häviäville.

Sinivalkoinen voittaa,
on muiden turha koittaa,
se on meille pelkkää leikkiä,
teille raakaa peliä.

Kunnialla me jäällä kiidetään,
katsomosta meille vihelletään.

Vastustajat katsoo
ja mailojaan viskoo,
Leijonat kun riehuu,
ja yleisö kiljuu.

Sinivalkoiset näyttää,
miten mailaa kuuluu käyttää,
on voitto meille luonnollinen,
häviö pelkkä painajainen.

Kunnialla me peliä viedään,
kuka voittaa, kaikki me se tiedetään.


Ja kun vihdoin meillä on MM-pokaali,
ei riitä huutoihin yksikään vokaali,
kunnia on meille voittosaalis suurin,
sitähän tänne hakemaan tultiin.

Hävinneitä kätellään, ruusut jäältä kerätään,
ulos kun mennään, meidät voitonjuhliin kärrätään.

Sataa sataa ropisee...

Sataa sataa ropisee

taivas hiljaa tummunee,

pilvet peittää auringon,

pian maa musta on.

Vesi repii ikkunoita,

tuuli repii saranoita,

piha on taas pian kylmä,

mut ei oo mul' lämpöä ikävä.

Sade puhdistaa mun kasvot,

ja istun hiljaa ja sä vaan katsot,

ikkunan takaa varjoistasi,

mä olin ennen tukenasi.

Sataa sataa ropisee,

taivas jo selkenee,

pilvet näyttää auringon,

valo jälleen meidän on.

Rakas lapsirukka

Piruparka, lapsiriepu, 

elä unissasi yksin kiepu,

revi pois tuo suruhuntu,

kerro mulle toive hento,

ettei pääty linnun lento,

sinä pieni hauras olento. 

Lapsirukka, pieni nyytti,

kuka sua turhaan syytti?

Sanojasi liikaa muokkasi,

sinut maanpinnalle repäisi,

unestasi kylmään herätti,

lupauksensa vanhempas' petti.

Pieni poika, kuin oma lapsi,

muutut aina rakkaammaksi,

elämäni sulle juotan,

salaisuudet sulle luotan, 

jos vain pysyt siinä aina,

vaik' onkin katoava aika.

Rakas pysy siinä vielä,

kaikkea et koskaan tiedä.

Anna odotuksen jättää.

Mä odotan taas huomista,
sanoja vailla sanojaa.
Mä odotan kuoleman luomista,
jotakuta onnen kantajaa.

Näillä pimeillä vesillä,
ei olla me koskaan perillä.

Annan valojen yötä valaista,
sieluni tyhjänä vaeltaa.
Luovun kaikista mun sanoista,
ei tarvitse anteeksi antaa.

Välillä surun kadulla,
ei tee mitään toivolla.

Jätän sydämen katsomaan vierasta,
annan taivaan pois sataa.
Jätän sinut laulamaan rakkaudesta,
voisit jonkun pelastaa.

Käännyn tuntemattomille teille,
ei kerro ne tietä eksyville...