Punaisen lasitalon lattialla

Seison kahden haudan äärellä. Kynttilät heittelevät varjoja kuihtuneille kukkaistutuksille,
kylmä lumituisku jättää valkoisia rantuja pitkin hautakivien pintaa. Pyyhin lumet pois Joonas Samuel Honkasen
haudalta, vaikka tiedän että lumi huuhtoo sen pian piiloon. Käännyn, ja jätän jälkeeni muutamat yksinäiset askeleet
ja ilmaan uponneet huokaukset.

24.12.2006 22.43

Huudot eivät lakkaa. Olen vankina makuuhuoneessamme, vaikka samaan aikaan olen fyysisesti vapaa lähtemään.
Henkiset kahleet pitelevät minua täällä, vaikka kuulen jokaisen läimäyksen vasten ihoa, vasten
nuoria kasvoja, vasten piilotettuja unelmia lopusta. Sängyn lakanat ruttaantuvat, ja niitä katsellessani
huudot kovenevat.

Siinä hetkessä tiesin, mitä minun pitää tehdä. Mitä täytyy tehdä. Äidinvaistoni kohosivat, mutta
samalla pelko varjosti niitä. Pyörittelin hetken ajatuksia päässäni, ja nousin vuoteelta ylös soittaakseni puhelun.

"Hätäkeskus, kuinka voimme auttaa?"
"Minä... poikani. Hän kuolee! Mies on hul..."

piip
piip
piip

Lankapuhelimen luuri revitään kädestäni, puhelin jättää seinään lommon osuessaan siihen. Tuijotan juopunutta,
sairasta, hullua miestä silmiin, vain nähdäkseni hänen verisuonista punertuneet silmänsä ja niissä
leiskuvan vihan. Aviomieheni...


25.12.2006 02.19

Tuijotan pientä poikaani, joka makaa lattianrajassa, jonka kädet kylmenevät, jonka sydän ei lyö,
jonka silmät eivät näe enää koskaan päivänvaloa.

25.12.2006 03.56

En voi katsoa häneen, en halua nähdä häntä, en. Poikani elää, kyllä, hän elää, ei hän voi olla kuollut
ei koskaan. Ei ikinä, ei milloinkaan. Hän elää ikuisesti, juoksee vihreissä metsissä ja tuo
kurasta ruskeat kengät kotiin, hän elää ja syö mustikoita. Hän elää ja jatkaa koulunkäyntiä,
hän menee lukioon, hän elää, valmistuu, opiskelee ammatin, elää, tapaa vaimonsa, elää, saa lapsia,
elää, ei koskaan koske alkoholiin. Elää.

25.12.2006 08.03

Mieheni kuorsaus täyttää talon, kun peittelen poikani hänen vuoteeseensa. Hän väsähti leikeistään,
kyllä, hän oli niin iloinen tullessaan kotiin, etten edes kehdannut torua häntä myöhässä olosta.
Hänen isänsä oli silloin jo nukkumassa. Katson poikani sulkeutuneita silmiä ja suutelen häntä otsalle.
"Hyvää yötä, Joonas."

25.12.2006 13.26

Herään päivänvalon ollessa loistavimmillaan. Olohuone on kamala, niin kammottava. Onko... lattia on veressä?
On se, ei se mitään muutakaan ole. Mitä täällä on tapahtunut? Ei, ei, kaiken täytyy olla kunnossa.
Kävelen puolijuoksevin askelin katsomaan miestäni, hän on sammunut vessaan lavuaarin äärelle,
hän hengittää, eikä ole vahingoittunut. Rystysissä on verta. Eikä se ole hänen omaansa.

25.12.2006 13.32

"Joonas, rakas, kaikki on kunnossa, kaikki muuttuu hyväksi, kunhan alat hengittää. Kultapieni,
hengitä, HENGITÄ!"

25.12.2006 13.47

Ambulanssi jättää pihan koskemattomaan lumeen autonrenkaiden jäljet.

25.12.2006 14.08

"Olemme pahoillamme, rouva Honkanen, mutta poikanne eteen ei voitu tehdä enään mitään. Syvimmät osanottomme."
Tunnen lääkärin käden hetken aikaa olkapäälläni, kunnes lyyhistyn maahan.

26.12.2006 09.27

Tapan sen hirviön. TAPAN SEN HRVIÖN! Se sika, se sika tappoi pienen poikani, minun pikkuisen...
poikani... lapsen...

26.12.2006 23.18

Siinä, mies juo jälleen. Juoksen ulos, juoksen kauas pois, ja jään lumeen. Mikään ei muutu hyväksi. Koskaan.

29.12.2006 05.11

Pelkkää tyhjää.

17.1.2007 13.02

He haluavat minut, he haluavat minut valkoiseen huoneesen oikeuskäsittelyn takia. Mutta siihen
on vielä niin kauan aikaa. Mutta tiedän, en voi ollenkaan paremmin. Pakko pystyä jatkamaan elämää.
Pakko.

25.1.2007 15.51

Kuukausi on kulunut. Haluan kuolla.
19.6.2007 11.37

Aurinko pudottaa säteitä ikkunan ruutujen lävitse. Se lämmittää linnunluisia käsiäni,
hitaasti, mutta varmasti. Kunpa tuntisin lämmön myös sydämessäni.

Silitän Joonaksen kuvan kehyksiä pikkusormellani, rakas lapsi. Ristin kädet, ja annan rukouksen
valua hiljaisena huulteni välistä.

27.7.2007 19.28

Mieheni on maan oma. Rukouksiini vastattiin.

14.9.2007 21.43

Sytytän haudalle kynttilän, ja istun sen valokehän viereen. En ansaitse olla valossa, en
ansaitse olla tässä. En ansaitse olla poikani vierellä, hänen kuuluisi olla tässä sylissäni,
jotta voisin kertoa hänelle, miten paljon rakastan häntä, miten kaikki muuttuu hyväksi,
miten sitä hirviötä ei enää ole. Ei enää mustelmia, vain mustikkaunelmia ja kuraisia kenkiä eteisessä.

Mutta hän et ole täällä.

19.9.2007 16.27

Lopetan terapian, kirjaudun ulos hoitolaitokselta. En halua palata punaiseen puutaloon, se kaikuu
huudoista, sen lattia on maalattu verellä, ja lasinsirut uppoavat jalkapohjiin. Mutta silti, taksi
kuljettaa minua metri metriltä lähemmäs kaikkea sitä. Haistan pelon, kuoleman, ikuiset kuivat kyyneleet.



Verellä kuorrutettu piparkakkutalo.

20.9.2007 00.31

Ääniä, he kaikki, täällä, eikä mitään, koskaan, kunnossa. Seinät huutavat,
ne jättävät ääniviestejään suoraan sydämeeni, ne haluavat minut kuolleena. Ne tietävät,
tietävät miten annoin sen jatkua, niin kauan. Liian kauan. Kunnes se vaati jonkun hengen.
Kaksi henkeä, paholaisen ja viattoman enkelin. Kaksi henkeä, joista toinen turha.

22.9.2007 08.54

Olen istunut tässä niin jumalattoman kauan. En tiedä, vuodenko, vai kuukauden, muutama tuntia vai päiviä,
mutta se ei tunnu miltään. Aika soljuu ohitseni, kun yritän oppia elämään kaiken sen kanssa.
En halua enää kuolla, mieheni olisi samassa paikassa. Samassa ulottuvuudessa.

29.9.2007 14.19

Pyyhin viimeiset lasinsirut harjalla, viimeiset muistot helvetistä. Ne lentävät pussiin, kauas
pois minusta.

Aion maalata jonain päivänä nämä seinät. Huomenna aion luututa, aion puhdistaa tämän talon kuolemasta.
Vain poikani on elänyt täällä, ei hän, joka kaiken aloitti. Sitä sikaa ei koskaan ollutkaan.

12.10.2007 12.12

Seinät hohkaavat valoa, joka loistaa putipuhtaista ikkunoista. Olen siivonnut, pyyhkinyt muistoja pölyjen
joukosta, repnyt viimeiset pienet lasinsirut jalkapohjistani, pessyt veren matoista ja kalusteista.
Pieni poikani hymyilee minulle, kaukana, mutta kuitenkin. Hän on onnellinen.

17.10.2007 04.16

Herään, vaikka olen nukkunut vain muutama tuntia. Huudot ovat kadonneet päivistäni, mutta turhan
usein ne pitävät minua hereillä öisin. Voin tuntea, kuinka mustat silmänaluset pinttyvät kalpeaan
ihooni, kuinka väsymys repii elinvuosiani pois. Kuinka niin kävelen kohti miestäni, poikaani, hetki hetkeltä,
olen jälleen lähempänä.

Otan lääkepurkin parivuoteen toiselta puoliskolta, ja heitän pillerin suuhuni. Unen on pakko tulla.

3.11.2007 14.30

Hautakivi on kaunis auringonpaisteessa. Vaikka sen sian hauta onkin pienen enkelini vierellä,
se ei pilaa mitään. Astun terävin askelin mieheni haudan päälle, laittaakseni uuden kynttilän
poikani haudalle. On hänen syntymäpäivänsä. Olen käynyt ostamassa keltaisia ruusuja, vaikka ne eivät
selviäkään kauaa. Ehkä poikani siivet ovat kasvaneet tarpeeksi, että hän kykenee lentämään
pilvien välistä tänne, ottaakseen kukat mukaansa. Keltainen oli hänen lempivärinsä.

Lumi sataa hiljalleen maahan. En ole itkenyt aikoihin, mielialani ei ole omassa hallinnassani,
mutta edes pillerit eivät estä minua vuodattamasta muutamaa kyyneltä, kun tuuli puhaltaa vasten kasvojani.

15.11.2007 19.40

Katan pöydän kahdelle, mistä sitä tietää, vaikka pojallani olisi nälkä. En tiedä, syövätkö enkelit,
mutta teen sen kuitenkin. Olen ostanut kaupasta lanttulaatikkoa, sillä Joonas söi sitä mielellään.
Taittelen servetit joutseniksi, vaikka luulin kadottaneeni tämän taidon. Pikku poikani rakasti näitä
hauraita, paperisia lintuja, teen pojalleni ylimääräisen, keltavalkoisen joutsenen.

17.11.2007 03.25

Mieheni jahtaa minua saksien kanssa. Hän leikkaa jalkani irti ja tappaa sisältäpäin. Poikani kylmä
ruumis putoaa ikuisuuden lävitse suoraan kasvojeni eteen, enkä voi paeta. Huudan...

17.11.2007 3.26

Heräsin omaan huutooni. Kuvittelinkohan vain? Otan kaiken varalta uuden unipillerin, haluaisin nin
kovasti nukkua vielä hetken.

6.12.2007 17.33

Poikani ei koskaan pitänyt tulitikuista, eikä liiemmin kynttilöistä, sillä hän pelkäs hirviötä, joka
saattaisi kaataa ne kumoon. Pieni poikani ei pitänyt tulesta, joka paloi hallitsemattomana kynttilän
sydämessä. Nostan itsenäisyyspäivän kynttilät ikkunalaidalle, mutten sytytä niitä. Ehkä Joonas tulee
tänään illalliselle kanssani. Olen tehnyt pöydän täyteen joutsenia, pieniä, suuria, monenvärisiä joutsenia.
Ehkä hänen mielivärinsä ei olekaan mikään näistä? Taittelen mustan joutsenen, ja ovikello soi.

6.12.2007 17.45

Ostan tummalta mieheltä puisen patsaan, ja hän lähtee onnellisena pois oveltani, kahdenkymmenen euron seteli
käsissään. Joonas ei istu pöydän ääressä, mutta musta joutsen on pudonnut lattialle. Ilmeisesti
hän ei pidä mustasta väristä. En ihmettele, hirviöt pukeutuvat yleensä mustaan.

12.12.2007 01.13

Lattia täyttyy verestä, minun on uitava punaisen sakeuden läpi. Veri on punaviiniä mieheni lasissa,
hän ammentaa sitä poikani ruumiista, kuin boolimaljasta. Hukun punaiseen sakeuteen.

17.12.2007 18.49

Sytytän poikani haudalle kynttilän. Jouluun on muutama päivää, kerron hänelle tarinan onnellisesta joulusta.
Hän ymmärtää, että sellainen joulu on. Hänen joulunsa ovat sellaisia, pilvien päällä. Hän saa syödäkseen
lanttulaatikkoa, hän saa kauniisiin kääreisiin paketoituja lahjoja, ja nauraa onnellisena. Hän
ei tiedä miehestä, hirviöstä, hänen vuoteensa alunen on puhdas.

Minun vuoteeni alla on hirviö, mutta en kerro sitä.

17.12.2007 20.34

Heitän puhelimen ulos ikkunasta, se sika, se sika on onkinut uudelleen numeroni. Vankilan kalterien
sisältä hän yrittää luikerrella tänne, röhkiä tiensä rikkoakseen kaiken minkä olen kasannut, rakentanut uudelleen.
Hukkuakseen jälleen promillehuuruihin, puhaltaakseen röyhkeän naurunsa, sadistiset nyrkkinsä kasvoilleni.

Herään.







Hirviöitä ei ole olemassa, hirviöitä ei ole olemassa, hirviöitä ei ole olemassa...

24.12.2007 17.20

Joonas koristelee kanssani joulukuusta, hän osoittaa minulle koristeet, ja niiden paikan.
Hänellä on silmää koristelulle, vaikka mielestäni karkkitankoja on liikaa. Ei makeaa mahan täydeltä,
kuiskaan tyhjälle huoneelle ja oion leninkini reunaa.

24.12.2007 18.59
Hyvää joulua, rakas Joonas.

Puhdistautumisrituaali

Kylpyhuoneen ruskeat lattialaatat irvistävät nälkäisinä jälleen, kun kävelen niiden ylitse koti suihkua.
Käännän hanan auki, ja katson vettä joka pärskiytyy suihkusta kylmänä kohti lattiaa. Astun
kylmiä pisaroita karkuun, ja väännän veden lämpötilaa lämpimämmäksi. Kun vihdoin vesi on jalkojeni mielestä  tarpeeksi lämpöistä, on suihkuhuone täyttynyt höyrystä.

Astun veden alle, ja tunnen kuinka pisarat polttavat ihoani kuin kuumaksi taotut tikarit. En siltikään
väistä niitä, vaan annan tulisen veden huuhtoa vartaloani kivuliaasti. Veden menetettyä satutustehonsa kurotun ottamaan metallikehikosta tyhjentyneen saippuapullon korkin, ja kyykistyn avaamaan lattian reitetyn kannen. Tuijotan hetken aikaa lattiasta paljastunutta viemäriputkea, jonne vesi hyppää reunalta kohti tuntematonta. Huokaan ja tönin varpaillani viemärinkantta hieman kauemmas.

Nousen jälleen pystyyn, vesi huuhtoo ylitseni kun pesen raajani vaaleanpunaisella koko perheen saippualla, ja vedän pesusienellä punaisia raitoja valkean vaahdon sekaan. Annan veden viedä kaiken vaahdon pois, ja venytän käsiäni kuin haluaisin päästä lentoon. Nyt.

Kyyristyn. Nostan käteni ja annan veden virrata hetken sormieni lävitse, kunnes uskon niiden olevan tarpeeksi
puhtaat. Silmiä räpäyttämättä tungen sormeni kohti kurkunpäätä, ja annan saasteen valua pois vatsalaukusta, kurkun kautta ulos kehostani. Tunnistamattomat, likaiset palat jostain mitä ihmiset syövät makaavat kuolleina lattialla. Ruoanpalat valuvat kohti viemäriä, ja avitan niiden matkaa potkimalla niitä hiljalleen eteenpäin.

Saatuani suuren osan saastepaskasta ulos, tunnustelen vatsaani, ja kyyristyn jälleen. Vielä liikaa,
vielä liikaa kaikkea, saastetta, likaa, paskaa. Sormet löytävät tiensä kurkkuun ja ruoka nousee ylös
vatsahappojen saattelemana. Kun tiedän olevan valmis, avaan suuni ja vesi valuu kädenlämpöisenä
haponmakuiseen suuhuni, puhdistaen jokaisen kolon saasteen mauilta. Kurlutan vettä, ja syljen sen kohti ruskeita laattoja, jotka näyttävät jälleen tyynen tyytyväisiltä. Ei enää nälkää.

Pesen kehoni vaaleanpunaisella saippualla, ja valutan shamppoota päähäni. Vesi vie kaiken ruoan perässä viemäriin, ja tiedän olevani puhtaampi, sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Höyry on noussut kattoon, kun viimein sammutan suihkuhanan. Avaan kylpyhuoneen oven, ja kodinhoitohuoneessa kiedon kylpytakin kananlihalle menneen ihoni ympärille. Hiukset saavat kruunukseen pyyhkeen, ja olen jälleen valmis poistumaan.

Kävellessäni kohti makuuhuonettani tunnen sydämeni jyskyttävän äärettömän nopeasti. Se menee pian ohi, tiedän sen, mutta jonain päivänä en enää tule tuntemaan tätä puhdistaumisen fyysistä jälkeä.

POIS

Tuhannet veitset jahtaavat
juoksen ja pakenen, henki kulkee ahtaana.
Verinen sade repii halki taivaan
"juokse pois vaan."

On pakko olla, on pakko kestää
on pakko käydä vielä kerran ennen kesää
en halua enkä kykene
pysty en, sillä kylmenen

POIS

Tuhannet puukot jahtaavat
itken ja huudan, sydän hakkaa itsensä rikki
jääpuikkosade halkoo maan poikki
"et pääse karkuun."

On pakko olla, on pakko jaksaa
on pakko käydä vielä kerran helvetissä
en halua enkä kykene
pakko pystyä, valehtele en.

POIS

Huudan: en halua, on pakko päästä pois
missä vain muualla, vaikka alla maan, parempi mun ois
en voi olla täällä, jäätyneenä
sydän särkyneenä
lähteneenä

Haluan paeta, juosta jonnekkin kauas
tuudittaa itseni uneen, ja uuteen painajaiseen
missä vain on parempi kuin siellä
olen rikki, revitty
halki ja
käytetty

POIS

Leave me

I feel the weight on my heart, it's like a stone
no more days, and i'll be gone
There's nothing left to care about
i load the gun, shout, jump out of the boat

It's so cold, so scary and mad
no more days cause i see the black
skies over me, under the sea
no one can rescue me

Leave me, i'm falling
skipping life, going away
leave me, tonight i'm dying
drowning, i'm on my way to stray

I saw the future, days and my past
they are like a movie, they run so fast
through my eyes, like thousand lies
i load the gun, cry, jump over the skies

Freeze everything i once had
i will never come back
skies over me, i'm falling asleep
these streets are so steep

Could you leave me, im going
loving life, hating days which have nothing for me
leave me, tonight i'll be dead
don't fear your life, like i dread

And so, I don't see the light
and i won't fight
my way to somewhere, just will stay here
and look up to you somewhere

Could you leave me to the railroad
everything that's left of me is thread
I am not here anymore

Russian roulette

Russian roulette,
i play it with my heart,
russian roulette,
and we all fall apart.

The gun is loaded,
we've lost our fate,
time has stopped,
is this why we're made.

Russian roulette,
i play it for my life,
russian roulette,
and some of us have died.

The sun is dying,
we've given away everything,
time is lying,
is this happy ending?

Russian roulette,
i play it with you love,
russian roulette,
i'm flying high above.

Pelasta itsesi

Sie satutat eniten lähtemällä,
kohti taivasta menemällä,
pois lentämällä,
haluat pelastaa itsesi elämältä,
ja joltain pimeältä,

et tahdo kulkea hämärässä,
ei ole valoa etkä näe pimeässä.

Sinuun sattuu ehkä elämässä,
mutta usko kerran, tässä hetkessä,
on liian paljon nähtävää,
sata syytä joiden vuoksi selviää,
ole utelias, elä luovuta vielä,

sillä jonain päivänä on joku pitämässä kädestä,
ja jonain päivänä on joku joka estää sinua lähtemästä.

Et näe toivoa huomisessa,
mutta kaikki hyvä on tulossa,
se on vain näköpiiriltäsi piilossa,
surunmustan verhon helmoissa,
näe se ja kanna sydämesi suojissa,

koska jokin päivä on käännepiste,
älä luovuta vielä, pelasta itsesi.

Ikuisuus

Tänä yönä, minä olen epäonnistunut
ja seuraavana päivänä liian nuutunut,
jokaisena sekuntina itseeni pettynyt
ja sieluni olen pakkaslumessa kylvettänyt.

Tänä vuonna, minä olen kadonnut,
noussut, ja uudelleen vajonnut,
jokaisena tuntina itseäni syrjäyttänyt
ja sydämeni olen talviaamuissa kylmettänyt.

Tässä elämässä, minä olen hävinnyt,
palannut, ja heti pois lähtenyt,
jokaisena minuuttina olen itseni pois heittänyt
ja mieleni ikiroutaan jäädyttänyt.

Tänään, ei mikään ole, eikä mikään ole palannut,
olen kylmissä liekeissä hiljalleen karrelle palanut,
jokaisena päivänä kuolemaa taivaista kurotellut,
ja ajatukseni jonnekkin kauas muuttanut.

Huomenna, olen lukenut enteet, kohtalon tappanut,
maahan kupan kaivanut ja sen sinne haudannut,
jokaisena hetkenä olen tätä vatvonut,
ja kaikkeni vihdoin olen uhrannut.