Hyperventilating

Hyperventilating,
why are you taking
away my heart beating,
i'm gonna die without it.

Fighting against the time
drinking too much wine,
telling you how i'm fine
how i'm on the line

Oooh oooh

Before we fall
we lose it all

Oooh oooh

After today
there's no way
for you.

High high higher
high high higher

When we're falling,
someone is calling,
Then we're falling,
heaven is calling
for you.

Hyperventilating,
time killing,
chillin' around and filling
ourself with blood, are you in it?

Stealing something,
looking for nothing,
waiting,
something breathtaking


Oooh oooh

Before we fall
we lose it all

Oooh oooh

After today
there's no way
for you


High high higher
high high higher

When we're falling,
someone is calling,
Then we're falling,
heaven is calling
for you.

You'll never get back to place you started
you were pure and fixed, now you're broken-hearted

Oooh oooh
oooh oooh

Before we fall
we lose it all
After today
there's no way
for you

i love you too
i hate you too
i miss you too
i need you too
fool...

Maybe

Fire
is our new desire
we'll get higher
without her

Rain
takes away our pain
baby i think you're insane
you're so lame

Well maybe
i'm gonna lose you babe,
it doesnt matter anymore
i'm too strong
when you're wrong.

Water
makes us stronger
well why won't you ask if you're sorry,
honey don't worry

Fire
is our new desire
we need to keep it up
before we got doubt

Well maybe
i'm gonna lose you my babe
it doesn't matter anymore
i'm too strong
when you're wrong

And if we have no time to fix this
i promise i'm the only thing you'll miss

And maybe
you're gonna lose me my babe
it doesn't matter anymore
you ask me; why for?
Because i'm strong
when you are wrong
i'm gonna catch the light
and end up this fight.

Zombie

Break,
that freak,
from next street,
eat his meat.

You need to kill,
and you will,
do this because,
you've become...

... to be like monster,
you'd like to eat her,
you'd like to eat your mother,
if she would be better.


... and you are
zombie and you don't care,
you don't mind 'bout anything,
you just keep running.

Need,
to feed,
yourself, right now,
but how?

Take that girl from next street,
eat her bones and meat,
those are the thing you need,
you're hungry and ´greed...

... you're my monster,
you'd like to eat her,
you'd like to eat your mother,
if she would be better.


... and you are
zombie and you don't care,
you don't mind 'bout anything,
you just keep running.

Take a break let's get good seats,
close ur mouth, let's look for heartbeats,
We don't need to worry about policeman,
he'll be tasty as christmas ham.

... you're my monster,
you'd like to eat her,
you'd like to eat your mother,
if she would be better.


... and you're are
zombie and you don't care,
you don't mind 'bout anything
you just keep running.

Running, through the fields
and through the shields,
keep running my monster,
tomorrow will be better,

Ruotsintunti

Pölyä. Olen aina luullut että ilma on puhdasta, mutta sen täyttää kuitenkin pöly.
Tuhannet grammat likapisaroita leijailevat ilmassa, auringonvalon uittaessa niitä säteissään.
Kyllä te tiedätte, tämä on juuri niitä hetkiä, kun on tuijottanut jotakuta liian kauan, ja on
keskityttävä nopeasti johokin muuhun asiaan. Niin... on se pöly kieltämättä kiehtovaa.

Liitutaulu täyttyy minulle tuntemattomista kiekuroista, kirjaimista jotka kertovat jotain
tuntematonta, sanoja ruotsinkielellä, lauseita vailla järkeä.
"Jag rastar min hund Max."
En sisäistä tänäänkään ainuttakaan asiaa, jonka nuo loppuunpalaneet, hymyn kasvoilleen kaapineet
ihmiset minulle huutavat. Se lienee loukkaus heidän työtään kohtaan, mutta onhan yksinäisyyskin
loukkaus ihmisluontoa kohtaan. Ei meitä ole luotu olemaan kokoaikaa yksin. Niin minä sen uskon.

Lyhyt vilkaisu luokan toiselle seinustalle. Siellä hän nyt on. Pää kääntyy yllättävän nopeasti takaisin
liitutauluun. Kyllä, minä keskityn taas. Sieluni huokaa, en jaksaisi enää istua tässä. Käytävillä
olemme kaikki vapaita ankeasta hiljaisuudesta jonka luokkahuone pudottaa hartioillemme, kuin
raskaimman männynrungon.

Siirryn tuijottamaan kelloa. Lähes vihaisesti, rukoilen viisareita menemään edes sadasosasekunnilla nopeampaa.
Minuutti mennyt, yhdeksän jäljellä. Tik tak tik tak. Suljen silmät, on liian puuduttavaa istua tässä juuri nyt.
Lasken pään kohti pulpettia, näytän nuokkuvalta. Hiukset peittävät kasvoni muilta, mutta itse näen
loistavasti hiusverhon takaa. Siellä hän nyt on.

Ethän sinä nyt mikään tyypillisen, muotilehtikatalogipojan näköinen ole. Nykyään vain tuntuu että kaikki
karttavat kaltaisiasi. Farkut roikkuvat tyypillisinä kuin koivunoksat, mutta minä en sitä huomaa.
Minulle olet tällä sekunilla täydellinen. Huppari piilottaa käsivartesi, olkapääsi, ja minä tuijotan huppuasi.

Hiljalleen käännän katseeni kelloon, pelaan varman päälle enkä katso liian kauaa. Viisi minuuttia.
Naputan kynällä ruotsinkirjan kantta, se loistaa tylsyyttään, aitoa, puhdasta tylsyyttä sinisten kansien
sisällä. Tik tak tik tak. Leikkaan vihkonkulman, alan taitella paperilennokkia. Nerokkaan taiteellista,
ja niin lapsellista.

Kello repii niskaani. Ihmiset nakkaavat kamoja laukkuihinsa, minä mukaan lukien. Yritän olla nopeasti valmis,
ja tälläkertaa ajoitus on loistokas. Menet ohitseni ovelle kulkiessasi, tuijotan niskaasi ohimennessäsi.
Käännyn kuitenkin eri kohdasta pois, käytävä on liian pitkä peräkkäinkävelyä varten.

Ja sitäpaitsi - olen satavarma että sinulla on toinen, jossain muualla, seinäruusut on tarkoitettu kuolemaan yksikseen.

Valittu

Ja vaikken luota ihmisiin,
mä silti uskon ihmeisiin,
sillä sussa näin niin,
ja löysin toivoa päiviin.

On joku päässä käytävän,
joku jonka toivon minut löytävän,
joku jonka tahdon minut näkevän.
Ja siellä missä sinä oot,
odotatko jotakuta muuta,
jos on niin, en toivo tilaisuutta.

Annan auringon läpivalaista,
säteillänsä lävistää, velvollisuudesta.
Ehkä joskus löydän jonkun uskollisen,
onnellisen, mun oman miehen,
joka näyttää mulle tien,
sanoo; sulta sydämen vien.

Ja vaikken luota toiveisiin,
niihin hukuttaudun liian usein,
sillä piilotoivoa on niissä liian
paljon yhden kannettavaksi, pian.

On joku päässä elämän,
toinen alussa, toivoo onnen löytyvän,
joku jonka tilaisuudet odottaa,
tulevaisuudessa noutajaa.
Odotatko niitä hetkiä,
ei tarvitse sun kiirehtiä.

Annan auringon läpivalaista,
säteillänsä lävistää, velvollisuudesta.
Ehkä joskus löydän jonkun uskollisen,
onnellisen, mun oman miehen,
joka näyttää mulle tien,
sanoo; sulta sydämen vien.

Onko liikaa pyydetty,
että onni kerran olisi mulle pyydystetty?
Onko liikaa vaadittu,
jospa sinä olisit minulle se valittu.

Annan auringon läpivalaista,
säteillänsä lävistää, velvollisuudesta.
Ehkä joskus löydän jonkun uskollisen,
rakkauden, mun oman miehen,
joka näyttää mulle tien,
sanoo; sulta sydämen vien.

Ja avaimensa luovuttaa,
itsensä mun luokseni palauttaa.

♥ Kiitokset

Sata tekstiä ja lukijoita neljä,
ympärillä on tukijoita jäljellä,
on sanojani luettu tuhansia kertoja,
ei sille tunteelle vedä mikään vertoja.

On ääneni kuultu äänettömästi,
tunteita luettu mielettömästi,
kiittänyt en ole kertaakaan,
mutta nyt kun sen teen, lukekaa tarkkaan.

Olen kiitollinen jokaisesta katsontakerrasta,
onnellinen jokaisesta tarkkailijasta,
minä piiloutunut varjolaakson lapsi,
tunnen itseni näin paljon vahvemmaksi.

Ja vielä aion jatkaa toisen moisen,
sata tekstiä lisää, teen nyt siis lupauksen,
heittäkää kritiikkiä ja kommentteja,
olisi mukava teidän mielipiteenne kuulla.

Arvostan jokaista tekstinlukijaa,
toista ihmistä, kaduilla kulkevaa,
toivon että nautitte sanoista näistä,
jotka kertovat maailman päivistä.

Juhlikaa kesää ja ottakaa aikaa,
pysähtykää ja kuunnelkaa elämän taikaa,
repikää ispiraatiota joka hetkestä,
nauttikaa tästä elämästä!

♥

Psykedeelisen kaunis maailma

Psykedeelisen kaunis maailma,
meidän kaikkien ikuisena riesana,
piikikkäänä kiin ruusunvarsi,
viattomana kuin nuori lapsi.

On sininen taivas ja kuumeinen kesä,
ja on talvi johon loppuu ihmisten elämä,
syksy vie sateineen kauneuden maasta,
kevät saa talven lakkaamaan olemasta.

Virtaava vesi ja pilvinen katto,
jokainen laakso ja nurmikkomatto,
kalliot kaikuvat menneisyyttä,
vain kuolema näyttää virheettömyyttä.

On ihmisvirtoja paikasta toiseen,
tunteita niil' on surusta iloisuuteen,
nuoresta vanhaksi osa kasvaa,
toisilla hetket jo taivaaseen jatkaa.

Sanoja monilla liian vähän,
muutaman niistä vuodatan tähän,
ja toivon että jokainen sielunsa purkaa,
jotakin tälle maailmalle antaa.

Psykedeelisen kaunis maailma,
raikas ja hengitettävä ilma,
piikikkäänä kuin siili luonnon,
tänään vielä me kierrämme tuhon.

Pakoon

Milloin pääsen susta irrottumaan,
olen valmis luovuttamaan,
tahdon päästä maailmaan,
päästä ulos nauramaan.

Milloin saan taas rakastaa,
katsoa ja olla vaan,
kun ulkona on valoisaa,
haluan takas tuntemaan.

Vaan kun pilvet vyöryi eteen auringon,
mä tiedän, näet mussa vain vahingon.

En tiedä mitä tehdä enää voin
mä kaikki tuntemukset tänään koin
enkä niistä pääse eroon,
olen tarttunut kuin kala verkkoon,
tahdon tänään pakoon.
Koska aika alkaa loppumaan,
pääsen vapaana juoksemaan,
olen vapaa katoamaan,
ja takaisin palaamaan.

Koska sinä sait mun tuntemaan,
tunteet kaikki tämän maan,
toivon, sinut muistaa saan,
kun pääsen elossa olemaan.

Vaan kun pilvet vyöryi eteen auringon,
tajusin, olin tehnyt pahan vahingon.

En tiedä mitä enää voin
mä kaikki tuntemukset tänään koin
enkä niistä pääse eroon,
olen tarttunut kuin kala verkkoon,
tahdon tänään pakoon,

takaisin valoon,
tuohon rakkauden taloon,
hukun kohtaloon.

Hyttynen lasipullossa

Lasi, toinenkin heti perään,
siihen yöllä sitten herään,
kuulen askeleet löntystelevät,
jotka muita häiritsevät.

Kuulen lasinsirpaleita,
näen pullonkappaleita,
likaiset kengät ojanpohjan,
löydön yhden puhtaan kohdan.

Tahrat likaavat valkean maton,
jos ylös katson, näen paskaisen katon,
verhot on puoliksi irronneet,
ne on seinää pitkin pois valuneet.

Ja joka kerta kun käy näin,
uskottelen että kaikki menee vielä oikeinpäin,
että enää ei tarvitse nähdä tätä,
mutta tiedän että jatkuu, ellen häntä jätä.

Ja joka kerta kun käy näin,
käännän mieleni nurinpäin,
silloin en voi nähdä,
mitä pitäisi mun tehdä.

Jälleen kerään pois pullot,
hiljaa poistun ja sammutan valot,
pimeys nielee minut kuin hyttysen,
olen heikko vielä  hetken.

16 päivää aikaa jäljellä

Tuntuu kuin oisin menettämässä kaiken,
eikä väliä ole sillä etten
mitään tehnyt asioiden eteen,
hukun nyt mun tyhmyyteen.
Tuntemukset ei armoa tunne,
olen eksynyt mut' te tunnette katunne,
mutten voi kysyä tietä
on täällä muitakin eksyneitä.
Nyt tällä hetkellä kun kaikki on turhaa,
jokainen sana mun mieltän murhaa,
ja samalla hiljaisuus on myrkyistä tappavinta,
ei pääse lentoon eilisen punarinta.
Ja vaikka koittaisin kuinka ymmärtää,
ei voi kukaan mun mieltäni selittää,
voin vain katua mitä jätin tekemättä,
muistaa hetkiä jotka jätin elämättä.
Jokainen sana jonka jätin sanomatta,
on osa tätä hyvästien onnettomuutta.

Maailmanmestarit

Kiekkoa maaliin,
me tultiin palkinnot haaliin,
eikä armoa teille,
häviäville.

Sinivalkoinen voittaa,
on muiden turha koittaa,
se on meille pelkkää leikkiä,
teille raakaa peliä.

Kunnialla me jäällä kiidetään,
katsomosta meille vihelletään.

Vastustajat katsoo
ja mailojaan viskoo,
Leijonat kun riehuu,
ja yleisö kiljuu.

Sinivalkoiset näyttää,
miten mailaa kuuluu käyttää,
on voitto meille luonnollinen,
häviö pelkkä painajainen.

Kunnialla me peliä viedään,
kuka voittaa, kaikki me se tiedetään.


Ja kun vihdoin meillä on MM-pokaali,
ei riitä huutoihin yksikään vokaali,
kunnia on meille voittosaalis suurin,
sitähän tänne hakemaan tultiin.

Hävinneitä kätellään, ruusut jäältä kerätään,
ulos kun mennään, meidät voitonjuhliin kärrätään.

Sataa sataa ropisee...

Sataa sataa ropisee

taivas hiljaa tummunee,

pilvet peittää auringon,

pian maa musta on.

Vesi repii ikkunoita,

tuuli repii saranoita,

piha on taas pian kylmä,

mut ei oo mul' lämpöä ikävä.

Sade puhdistaa mun kasvot,

ja istun hiljaa ja sä vaan katsot,

ikkunan takaa varjoistasi,

mä olin ennen tukenasi.

Sataa sataa ropisee,

taivas jo selkenee,

pilvet näyttää auringon,

valo jälleen meidän on.

Rakas lapsirukka

Piruparka, lapsiriepu, 

elä unissasi yksin kiepu,

revi pois tuo suruhuntu,

kerro mulle toive hento,

ettei pääty linnun lento,

sinä pieni hauras olento. 

Lapsirukka, pieni nyytti,

kuka sua turhaan syytti?

Sanojasi liikaa muokkasi,

sinut maanpinnalle repäisi,

unestasi kylmään herätti,

lupauksensa vanhempas' petti.

Pieni poika, kuin oma lapsi,

muutut aina rakkaammaksi,

elämäni sulle juotan,

salaisuudet sulle luotan, 

jos vain pysyt siinä aina,

vaik' onkin katoava aika.

Rakas pysy siinä vielä,

kaikkea et koskaan tiedä.

Anna odotuksen jättää.

Mä odotan taas huomista,
sanoja vailla sanojaa.
Mä odotan kuoleman luomista,
jotakuta onnen kantajaa.

Näillä pimeillä vesillä,
ei olla me koskaan perillä.

Annan valojen yötä valaista,
sieluni tyhjänä vaeltaa.
Luovun kaikista mun sanoista,
ei tarvitse anteeksi antaa.

Välillä surun kadulla,
ei tee mitään toivolla.

Jätän sydämen katsomaan vierasta,
annan taivaan pois sataa.
Jätän sinut laulamaan rakkaudesta,
voisit jonkun pelastaa.

Käännyn tuntemattomille teille,
ei kerro ne tietä eksyville...