♥ Kiitokset

Sata tekstiä ja lukijoita neljä,
ympärillä on tukijoita jäljellä,
on sanojani luettu tuhansia kertoja,
ei sille tunteelle vedä mikään vertoja.

On ääneni kuultu äänettömästi,
tunteita luettu mielettömästi,
kiittänyt en ole kertaakaan,
mutta nyt kun sen teen, lukekaa tarkkaan.

Olen kiitollinen jokaisesta katsontakerrasta,
onnellinen jokaisesta tarkkailijasta,
minä piiloutunut varjolaakson lapsi,
tunnen itseni näin paljon vahvemmaksi.

Ja vielä aion jatkaa toisen moisen,
sata tekstiä lisää, teen nyt siis lupauksen,
heittäkää kritiikkiä ja kommentteja,
olisi mukava teidän mielipiteenne kuulla.

Arvostan jokaista tekstinlukijaa,
toista ihmistä, kaduilla kulkevaa,
toivon että nautitte sanoista näistä,
jotka kertovat maailman päivistä.

Juhlikaa kesää ja ottakaa aikaa,
pysähtykää ja kuunnelkaa elämän taikaa,
repikää ispiraatiota joka hetkestä,
nauttikaa tästä elämästä!

♥

Psykedeelisen kaunis maailma

Psykedeelisen kaunis maailma,
meidän kaikkien ikuisena riesana,
piikikkäänä kiin ruusunvarsi,
viattomana kuin nuori lapsi.

On sininen taivas ja kuumeinen kesä,
ja on talvi johon loppuu ihmisten elämä,
syksy vie sateineen kauneuden maasta,
kevät saa talven lakkaamaan olemasta.

Virtaava vesi ja pilvinen katto,
jokainen laakso ja nurmikkomatto,
kalliot kaikuvat menneisyyttä,
vain kuolema näyttää virheettömyyttä.

On ihmisvirtoja paikasta toiseen,
tunteita niil' on surusta iloisuuteen,
nuoresta vanhaksi osa kasvaa,
toisilla hetket jo taivaaseen jatkaa.

Sanoja monilla liian vähän,
muutaman niistä vuodatan tähän,
ja toivon että jokainen sielunsa purkaa,
jotakin tälle maailmalle antaa.

Psykedeelisen kaunis maailma,
raikas ja hengitettävä ilma,
piikikkäänä kuin siili luonnon,
tänään vielä me kierrämme tuhon.

Pakoon

Milloin pääsen susta irrottumaan,
olen valmis luovuttamaan,
tahdon päästä maailmaan,
päästä ulos nauramaan.

Milloin saan taas rakastaa,
katsoa ja olla vaan,
kun ulkona on valoisaa,
haluan takas tuntemaan.

Vaan kun pilvet vyöryi eteen auringon,
mä tiedän, näet mussa vain vahingon.

En tiedä mitä tehdä enää voin
mä kaikki tuntemukset tänään koin
enkä niistä pääse eroon,
olen tarttunut kuin kala verkkoon,
tahdon tänään pakoon.
Koska aika alkaa loppumaan,
pääsen vapaana juoksemaan,
olen vapaa katoamaan,
ja takaisin palaamaan.

Koska sinä sait mun tuntemaan,
tunteet kaikki tämän maan,
toivon, sinut muistaa saan,
kun pääsen elossa olemaan.

Vaan kun pilvet vyöryi eteen auringon,
tajusin, olin tehnyt pahan vahingon.

En tiedä mitä enää voin
mä kaikki tuntemukset tänään koin
enkä niistä pääse eroon,
olen tarttunut kuin kala verkkoon,
tahdon tänään pakoon,

takaisin valoon,
tuohon rakkauden taloon,
hukun kohtaloon.

Hyttynen lasipullossa

Lasi, toinenkin heti perään,
siihen yöllä sitten herään,
kuulen askeleet löntystelevät,
jotka muita häiritsevät.

Kuulen lasinsirpaleita,
näen pullonkappaleita,
likaiset kengät ojanpohjan,
löydön yhden puhtaan kohdan.

Tahrat likaavat valkean maton,
jos ylös katson, näen paskaisen katon,
verhot on puoliksi irronneet,
ne on seinää pitkin pois valuneet.

Ja joka kerta kun käy näin,
uskottelen että kaikki menee vielä oikeinpäin,
että enää ei tarvitse nähdä tätä,
mutta tiedän että jatkuu, ellen häntä jätä.

Ja joka kerta kun käy näin,
käännän mieleni nurinpäin,
silloin en voi nähdä,
mitä pitäisi mun tehdä.

Jälleen kerään pois pullot,
hiljaa poistun ja sammutan valot,
pimeys nielee minut kuin hyttysen,
olen heikko vielä  hetken.

16 päivää aikaa jäljellä

Tuntuu kuin oisin menettämässä kaiken,
eikä väliä ole sillä etten
mitään tehnyt asioiden eteen,
hukun nyt mun tyhmyyteen.
Tuntemukset ei armoa tunne,
olen eksynyt mut' te tunnette katunne,
mutten voi kysyä tietä
on täällä muitakin eksyneitä.
Nyt tällä hetkellä kun kaikki on turhaa,
jokainen sana mun mieltän murhaa,
ja samalla hiljaisuus on myrkyistä tappavinta,
ei pääse lentoon eilisen punarinta.
Ja vaikka koittaisin kuinka ymmärtää,
ei voi kukaan mun mieltäni selittää,
voin vain katua mitä jätin tekemättä,
muistaa hetkiä jotka jätin elämättä.
Jokainen sana jonka jätin sanomatta,
on osa tätä hyvästien onnettomuutta.

Maailmanmestarit

Kiekkoa maaliin,
me tultiin palkinnot haaliin,
eikä armoa teille,
häviäville.

Sinivalkoinen voittaa,
on muiden turha koittaa,
se on meille pelkkää leikkiä,
teille raakaa peliä.

Kunnialla me jäällä kiidetään,
katsomosta meille vihelletään.

Vastustajat katsoo
ja mailojaan viskoo,
Leijonat kun riehuu,
ja yleisö kiljuu.

Sinivalkoiset näyttää,
miten mailaa kuuluu käyttää,
on voitto meille luonnollinen,
häviö pelkkä painajainen.

Kunnialla me peliä viedään,
kuka voittaa, kaikki me se tiedetään.


Ja kun vihdoin meillä on MM-pokaali,
ei riitä huutoihin yksikään vokaali,
kunnia on meille voittosaalis suurin,
sitähän tänne hakemaan tultiin.

Hävinneitä kätellään, ruusut jäältä kerätään,
ulos kun mennään, meidät voitonjuhliin kärrätään.

Sataa sataa ropisee...

Sataa sataa ropisee

taivas hiljaa tummunee,

pilvet peittää auringon,

pian maa musta on.

Vesi repii ikkunoita,

tuuli repii saranoita,

piha on taas pian kylmä,

mut ei oo mul' lämpöä ikävä.

Sade puhdistaa mun kasvot,

ja istun hiljaa ja sä vaan katsot,

ikkunan takaa varjoistasi,

mä olin ennen tukenasi.

Sataa sataa ropisee,

taivas jo selkenee,

pilvet näyttää auringon,

valo jälleen meidän on.