Kuolema.

Mustat kasvot, kaavun peittämät,
silmissä näkyy vuodet pettävät,
velvollisuuttasi kannat kasvoilla,
kuljet poispäin ihmisten tuskalla.

Sodasta voimaa itseesi keräät,
kerran, toisenkin vielä heräät,
sanattomana vihaa maailma,
mutta vieressä olet aina kulkeva.

Elämää imet pois ihmisistä,
iloa pois hengistä,
janoat voimaa, ikuista valtaa,
tahdotko todella pelottaa?

Peilikuvasi noesta musta,
kaipaatko sinäkin lohdutusta,
rakas ystävä, sisar Kuolema,
pois vie kärsivä, kuoleva,

säästä elävä,
elämä.

Loppunut.

0n loppunut sanat auringosta,
kerron enää ahdistuksesta,
sanoista,
asioista,
jokapäiväisistä kauhuista.

on loppunut vedet silmistä,
näytän kaiken käsistä,
kärsimyksestä,
elämästä,
satuttavista jäljistä.

on loppunut rakkaus sydämestä,
sen näkee silmistä,
sammuneista,
sairaista,
valottomista ja kuolleista.

Veli.

Ei itke veli tänä yönä,
ei seuraavana päivänä,
Ei näy jäljet kyynelistä,
sanoista kylmistä.

Ei puhu veli iltana,
auringosta seuraavana,
ei näy jäljet huudoista,
kiljutuista kuiskauksista.

Ei elä veli tänä yönä,
ei hengitä, ei elä.
Näkyy jäljet iskuista,
kuuluu kipu itkusta.

Ei ole veli tänä yönä,
eikä enää ikinä,
ei näy kipu silmissä,
vain jälkinä käsissä.

Talvi ja pakkanen.

Lumi luo muhun haavoja,
kylmiä ruhjeita,
verestäviä arpia,
helposti tulehtuvia,

pakkanen kasvoja polttaa,
kuten savu rauhoittaa,
eikä kukaan tuu auttaa,
on yksin seilattava lauttaa

eteenpäin lumihangessa,
jäisessä maassa,
suomessa,
ikiroudan maassa.

Koko maa on jäässä
eikä mun päässä
liiku mitään tässä säässä,
vaikka oisin lämpimässä

talossa,
revontulien valossa,
näkyy jälkiä maassa,
lumihiutaleiden hautamaassa.