Sinä.

Sikiöasento. Makaan vuoteellani, pää polvissa, jalkojen ja käsien luoden ympärilleni
kehän, suojamuurin, jota kukaan ei voi rikkoa. Ei ainakaan ulkopuolelta.
Silmäni ovat auki, ja niistä valuu mustia mascarakyyneliä. Pyyhin ne pois kasvoiltani,
aina kun huomaan niiden saavuttavat käteni. Vihaan kyynelehtimistä, ja itken mielettömän harvoin,
mutta nyt, nyt itken ilman syytä, vaikka syy oletkin sinä. Joka et ole olemassa.
Nousen ylös ja kuin hidastettuna kävelen sulkemaan valot. Lysähdän vuoteelleni ja
pääni rojahtaa seinään. Pyyhin meikit pois ja odotan. Tuijotan puoliksi suljetuin silmin kelloa,
joka hakkaa joka sekunti eteenpäin, lähemmäs keskiyötä. Käännyn selälleni.
Tuijotan kattoa vihaisena, kasvattaen vihaani jokaista elävää kohtaan.
Sytytän kynttilöitä palamaan lattialle ja annan hiljaisuuden hukuttaa minut pois maailmasta.

Muistan tarkasti miltä näytät, kasvonpiirteistä hiusten kaarteisiin. Syvät siniset silmät ja
haaleat pitkät hiukset. Olet enkelin näköinen, ja enkelihän sinä oletkin.
Sinulla on kaunis ääni, joka saa ihmiset rauhoittumaan. Äänelläsi on ihmeellinen voima
saada minutkin rauhoittumaan, vaikka olenkin hullu pahimmasta päästä.

On helmikuun 28. päivä. Aurinko valuu pilvien välistä alas maahan, lumi narskuu kenkieni alla.
Olen tavalliseen tapaani lenkillä, odottaen pimeää. Pimeä on kaunis aika, yö on kauniimpi kuin päivä,
se on hiljainen, ja se antaa täydellisen suojan.
Aika kuluu hyvin nopeasti, niinkuin sen on tarkoituskin. Vielä lyhyt mutka, ja
voin avata ulko-oven, kävellä huoneeseeni, ei, en ole nälkäinen, söin jo.
Äiti tuijottaa minua, tytärtään, varjona kulkevaa entistä kilttiä lasta, joka
oli äidinmieleinen prinsessa, pitkine vaaleine hiuksineen, hymyilevä.
Huoneeni kultareunuksinen peili hyökkää kimppuuni heti oven avattuani. En sytytä valoja,
vaan annan kynttilöiden luoda valoa huoneeseen. Tuijotan peilikuvaani.
Olen kuin kuka tahansa viisitoistavuotias nuori, minusta on vain puserrettu värit pois.
Musta nahkatakki roikkuu huolettomasti harteillani, sen alla musta pitkähiainen ja harmaat,
kuluneet farkut. Silmät ovat harmaat, hiukset mustat, yhtä mustat kuin korpin sulat.
"Korppi", sillä nimellä ystäväni minua kutsuvat. Kumarrun, alan pyykiä meikkejäni pois.
Pian meikkipenkilläni lojuu viisi pikimustaa suttia. Tänään en jaksa siivota niitä pois.
Tuijotan meikittömiä kasvojani peilistä, ja vedän hiukseni löysälle nutturalle.
Potkaisen saappaat penkin alle, ja nahkatakki löytää normaalin paikkansa lattialta.
Steariini valuu tuikun reunojen yli. Avaan tietokoneen, toistaen samat toiminnot päivittäin.
Salasana, odotusta, kirjaudu sisään windows live messengeriin, avaa keskustelu.
Tyynesti tuijotan online-henkilöiden listaa. Tänään en jaksa aloittaakkaan keskustelua kanssasi,
mutta sinä teet niin. Hymyilen, ja vastaan.
Aika kuluu helposti, tunnista toiseen, vastailen sinulle, puhun Jennalle, lisäsanoja sinulle.
Kyselen kuulumisiasi, joista on muodostunut yhden sanan lause; huonoa. Kysyn miksi, vaikka
tiedänkin vastauksen. Suru huokuu ylitseni, kova kuori pettää. Olen huolissani sinusta.
Juttelemme koulusta, kysyn jaksosi tunnit. Näemme muutama kertaa viikossa, sama jousto
meillä on kahdesti. Vielä muutama kuukautta sitten olisin riemastunut siitä, että näen
Jaakon, entisen ihastukseni, mutta nyt olen iloinen sinut nähdessäni. Jaakko on haudattu pois sydämmestäni.
Hyvästelen sinut, suljen tietokoneeni, ja pyyhin steariinin, joka on valunut pöydälle.
Vaihdan ylleni valkoisen yöpaidan, ja lysähdän vuoteelleni. Kynttilät ovat sammuneet aikaisemmin itsestään,
oikeastaan ne paloivat loppuun. Suljen silmäni, huomisen läksyt hakkaavat päässäni, mutta hukutan ne.
Huomenna on torstai, ja meillä on sama jousto. Hymyillen nukahdan.

Kello herättää minut jälleen myöhässä, tai siis, herättäisi, ennen olisi varautunut tähän.
Herään varttia vaille seitsemän, koulu alkaa kahdeksalta. Maalaan silmäni mustiksi,
suoristan hiukset, noukin vaatteita penkiltä ja lattialta. En jaksa välittää vaatevalinnoistani,
sillä kaikki ovat samantapaisia, ja värittömiä, joten siitä ei ainakaan ole vaivaa.
Aamupala skippaantuu automaattisesti, kävelen äidin ja kahvinkeittimen ohi, en juo
tänään kahviakaan, ja aamupalasta olen luopunut jo ala-asteella. Vielä eteisessä vilkaisen peiliin,
ja ryntään pysäkille, bussit ovat aina liian aikaisessa, tai sitten myöhässä. On osattava varautua, ja tänään
en halua olla poissa koulusta.
Pysäkille on parisataa metriä matkaa, ja torstaisin se on täynnä koululaisia, joilla alkaa koulu kahdeksalta.
Vihaan tätä ihmismassaa, ja melua, ei rauhaa. Aamuaurinko häikäisee silmiini, päivät alkavat pidentyä.
Ruskeahiuksiset ylimascararipsiset, äänekkäät legginssiteinit edessäni saavat vihani kasvamaan,
taaksepäinvilkaisuja, naurua, vaikka se on omistettu jollekkin muulle.
"Jos nuo eivät nostaisi syytettä pahoinpitelystä..." Harkitsen hetken heille karjumista,
vaan luovun ajatuksesta ja rauhoitun. Bussi on myöhässä, mutta siellä olen hetken turvassa kyseisiltä
rakastettavilta rinnakkaisluokkalaisiltani.
Biologian sijaisemme on mahtava. Hän sulattaa selityksen toisensa perään laittamatta merkkejä Wilmaan,
koulumme rikosrekisteriin, jonka vanhempamme tietenkin näkevät. Väläytän tekohymyn, ja hiippailen jälleen takariviin,
katseet seuraavat askeliani. Lysäytän kassini pöydälle, joka on täynnä viherkasveja, ja joka sijaitsee suosikkipaikkani
vieressä. Vierustoverissa ei ole kehumista, vihreähupparinen, tattipäälesta.
Ei minulla varsinaisesti lestadiolaisia vastaan ole mitään, pojat meidän luokallamme käyttäytyvät vain niin...
hemmetin ärsyttävällä tavalla.
Opetus Ranskasta menee sivu suun, muistiinpanojen uudelleenkirjoittaminen vie kaiken aikani.
Oikeastaan koristelen vihkoni sivuja sateenkaarilla, mustavalkoisilla lyijynsävyillä.
Kun olen valmistellut muistiinpanot, alan nukkumaan. Tunti kuluu mukavasti, kun sen kuluttaa pää käsien väliin haudattuna.
- Ei tunnilla saa nukkuu! mieleni tekisi vetää lestapoikaa turpaan. Kaksikymmentä silmäparia kääntyy minua kohti.
Pyöräytän silmiäni, opettaja ei ole tehnyt mitään, käskee ihmisiä vain seuraamaan.
Jatkan "Nukkumista".
Tunnit kuluvat, jousto alkaa kellon pirinällä. Oppilaat tunkevat käytävällä kaappiensa luokse, ja liikkumista vaikeuttaa
ruokajono, joka on tänään ennätyspitkä, ruokana on hernekeittoa, ja pannukakkua.
En mene syömään, juon vettä. Etsin katseellani sinua, ja niin minä huomaankin sinut ihmisjoukon keskeltä,
juot vettä ruokalassa. "Mikset syö, voiluoja, sinähän kuihdut silmissä."
Tuijotan sinua tiiviisti otsahiusteni välistä. Välillä sinäkin vilkaiset, säikähdän katsettasi.
Nouset ylös, ja lähdet ystäviesi kanssa pois ruokalasta. Ystäväni ovat syöneet, ja he alkavat huudella minua keräämään heidän laukkunsa.
Tungen vesilasini Jasminen tarjottimelle, kiitos kun viet sen.
Historian kaksoistunnit ovat mukavia, opettaja on mahtava. Istun jälleen takarivissä, täällä ei kyllä ole määrätty paikkoja,
mutta ryntään luokkaan ensimmäisenä, se on varmaan innokkaan opiskelijan merkki opettajan silmissä.
Kyylään ulkona käveleviä ihmisiä, pakkanen kipristelee heidän kasvojaan.
Lunta sataa taivaan täydeltä.

Aamuaurinko satuttaa silmiäni, se hyökkää kuin saalistaja suljettujen verhojeni välistä.
Se löytää aina jonku kolon, jonka kautta sen säteet pääsevät kiusaamaan minua.
Huokaus, makaan paikallani. Selaan puhelimeni merkintöjä, 4.4.2011, huhtikuu tuli liian pian.
En jaksaisi nousta ylös, kello näyttää kyllä vasta viittä, miksi pitäisi siis nousta.
Koulu alkaa kymmeneltä, enkä tarvitse nykyään herätystä, sillä herään aikaisin kuin robotti.
Käännän kylkeä miljoonannen kerran, päädyn makaamaan pää tiiviisti tyynyjen alla.
Selkään sattuu. Yöllä viillettyjä haavoja kirvelee, minun pitäisi lopettaa jalkojeni viiltely,
tai oikeastaan, viiltely kokonaan. Sideharso hiertää kättäni.
Haukottelen, olen nukkunut kaksi tuntia. Pyörähdän ympäri, tuijotan kattoa.
Nyt on maanantai, musiikki odottaa viimeisillä tunneilla. Aine, jota vihaan eniten.
Oikeastaan vihaan nykyään kaikkia aineita, paitsi joustoa, ja niitäkin yleensä. Sinut on vain meilettömän mukava nähdä.
Noukin sokeasti lattialta kahdeksan kirjaimen sanapyörän, muodostan lyhyen, välimerkittömän sanan. Iloveyou.
244, kirjainten ylänurkissa on numeroita. Päivämäärä jää kummittelemaan mieleeni. Siihen on kaksikymmentä päivää.
Pudotan kirjainpyörän vaatekasaan sänkyni viereen. Lysähdän paikalleni odottamaan kahdeksaa, jolloin aloitan meikkaamisen.
Aika kuluu hitaasti, mietin sinua. Olen myöntänyt taivuttelusi jälkeen pitäväni sinusta. "Miksen sanonut samantien, että rakastan?"
Onnellinen järkytys; sinäkin pidät minusta. On pelottavaa, että saa tunteilleen jotain vastausta,
se on jotain helvetin uutta minulle. Pyörittelen päätäni hitaasti ympäri.
Sinä olet kuolemassa pois, tai sanoit niin, että et jaksa enää. Todellisuudessa, olet kuolleempi kuin itse näetkään.
Siltikin, uskon vahvasti siihen, että sinut voidaan vielä pelastaa. Toivoa on, niin minä vakuutan sinulle.
Mietin, aika ryntää eteenpäin. Pian kello onkin jo varttia vaille yhdeksän. Nousen ylös, aamutoimet odottavat.
Avatessani ulko-oven huomaan lumien sulaneen pois. Enää pieniä kinoksia on siellä täällä, mutta nekin haihtuvat pian pois. Kävelen pysäkille,
aurinko kiduttaa silmiäni. Pää riippuen odotan bussia. En jaksa seisoa, joten lyyhistyn maahan. Elämä tuntuu raskaalta.
Huokaan, vihdoinkin bussi saapuu, myöhässä, kuten tavallista. Ihmiset valuttautuvat bussiin, ja saan seisomapaikan edestä.
Ensimmäiset tunnit ovat kemiaa, aine, jossa en pärjää, vaikka osaankin melkein kaiken. Opettaja nalkuttaa myöhästymisestä, eikä halua uskoa,
että bussi oli jälleen myöhässä. Merkki rikosrekisteriin, mene paikallesi istumaan.
Takarivipaikka on loistava piilo opettajan katseelta, sillä olen täydellisesti ihmisten takana. Painan pään pulpetille käsien päälle ja suljen silmät.
Opettaja lähtee hakemaan jotain, ja pojat alkavat toistamaan samaa lausetta. TUNNILLA EI SAA NUKKUA!
- Turpa kiinni vittu jättäkää mut rauhaan, huudan janostan pääni käsien varaan. He alkaisivat lapsellisiksi, ellen tekisi niin.
Oloni on kuin kuolleena, ja joudumme tekemään kokeita.
Jousto odottaa minua, tänään en jaksaisi olla koulussa ollenkaan. En näe sinua, odotan iltaa, ja koulun loppua, kun voimme puhua.
Kaverini istuvat sohvalla, minä nukun penkillä. Pitäisi tehdä kopiot tekemättömistä läksyistä. Näin jousto kuluu loppuun.
Viimeiset tunnit kuluvat, saan valituksia musiikinopettajalta, koska hän huomaa etten tee mitään. Jenna, tähtemme ei olekkaan piilottamassa minun tekemättömyyttäni
lauluäänellään. "En mä osaa soittaa mitään."
Pinnistelen, etten lysähdä makaamaan penkeille. Silmät valahtelevat kiinni, ja vilkuilen kelloa jatkuvasti.
Takanani rumpua hakkaava poika saa minut pysymään hereillä, sillä rummun ääni saa pääni kipeäksi, kipuhan tunnetusti pitää hereillä.
Bussissa meinaan nukahtaa jatkuvasti, painan ohimoitani toivoen, että se auttaa. Kotiin päästyäni lysähdän vuoteelleni. En jaksa liikkua...
Voimani loppuvat, enkä muista muutamista tunneista mitään.

Päivä, jolta odotan paljon alkaa, tänään on huhtikuun kahdeskymmenesneljäs päivä. Tuijotan kelloa, manaan sen odottamaan että viisarit liikkuvat.
Olet sisaresi luona viettämässä viikonloppua, etkä pysty puhumaan. Aika kuluu hitaampaa, ja makaan paikoillani, välillä piirtäen seinään jotain.
Kirjahyllyn reuna täyttyy lyijykynäpiirroksista, ja säikähdän puhelinta. Olet ostanut saldoa, ja voit jälleen puhua.
Luen viestejä, kyynelehdin, olet kuolemispisteessä. Jaksat sitkeästi väittää olevasi kunnossa, mutta tiedän ettet ole.
Olet tavallista surullisempi, etkä suostu kertomaan syytä. Oyydät minua toistuvasti rauhoittumaan, en onnistu. Lupaan silti rauhoittua.
Sanoit aiemmin tällä viikolla tappavasi itsesi, kun lehdet tulevat puihin. Etsin samana päivänä luontoa tuhoavista myrkyistä tietoa, olen valmis tuhoamaan koko
kotikuntamme luonnon, ettet näe lehtiä. Huokaisen, ja käännän kylkeä. Olen vain ollut tässä, koko päivän, lukien viestejä, jotka lähetät.
Tuijotan avonaisesta ikkunasta ulos, aurinko valaisee havupuut, saaden ulkoilman näyttäen lähes kesäiseltä. Lämmintäkin on kymmenen astetta.
Lopetat vastaamisen, huokaan. Hiljaisuus sulkee silmäni, ja nukahdan.

Tiistai, pääsiäisloman jälkeen heti ensimmäinen koulupäivä alkaa saksalla. Ihmiset ympärilläni tuijottavat tyhjää. Luokallasi oleva poika istuu kyyryssä.
Joku tulee mun luokse, ja sanoo ne sanat, jotka pysäyttää mun sydämen.
Eikä kukaan saanut minua rauhoittumaan.

Makaan lattialla, sytytän kynttilöitä. Itken. Tuijotan liekkejä, annan niiden polttaa käsiäni.
Nousen ylös, katson kelloa, se on melkein kaksitoista. vartti aikaa, ennenkuin päivä vaihtuu kahdenneksikymmenenneksiviidenneksi.
Kävelen ulos ovesta, pilvet halkovat taivasta, ja vesi putoilee kasvoilleni.
"Kun sataa vettä, enkelit itkevät, taivas itkee."
Sinä et voi enää itkeä, sinua ei enää ole. Olit enkeli, mutta sinut tapettiin, maailma tappoi sinut.
Ja niin se tappaa minutkin, murhaajan. Kuolit takiani, nyt minä kuolen sinun vuoksesi.
Kävelen kohti raiteita, nostan puukon, viillän käsiini nimesi. Istun raiteille, ja annan sateen huuhtoa verta pois käsiltäni. Itken.
Junan valo osuu silmiini. Tuijotan sitä ja odotan. "Valo tulee hakemaan minut pois..."

Rakastin sinua, mutta lensit pois, elämässä ei ollut muuta kuin viha ja kuolema, niin minäkin lähdin, enkä koskaan päässyt taivaaseen, en uskonut jumalaan.

Raamatunvastaista.

Raamattu kertoo, miten jumala on luonut maailman, maailmankaikkeuden
ja on sen Isä. Jumalaa palvotaan monissa muodoissa, pyhänä, pelastajan
tähän maailmaan luoneena. Täydellisyys, joka loi Eevan ja Aadamin.
En usko Jumalaan, en isään kaikkivaltiaaseen, en taivaan ja maan luojaan.
Jumala on paha, pahaa pahuutta pahempi. Mikäli joku Jumalan kaltainen
"mystinen olento" on olemassa, on hän itse paholainen.
Miksi? Puhun jumalasta, henkilöstä, joka luo uskovaisten mukaan kaiken,
joka luo jokaisen ihmisen. Jokainen ihminen on hänen käsialaansa,
mutta miksi kaikessa on silti pahaa? Jumala on luonut Saatanan, samoin helvetin,
käärmeen joka sai Eevan syömään omenan, lukuisat katastrofit ja luonnonmullistukset.
Hän, jonka piti olla jokaisen ihmisen esikuva, luo raiskaajia, murhaajia, tuhopolttajia,
pedofiilejä, mielipuolia, sadisteja, diktaattoreita... lista on lukematon.
Entäpä ristiriitaisuus; "Jumala rakastaa kaikkea" Raamattu kieltää homoseksuaalit ja
muut heteroudesta poikkeavat. Jumala ei kirjoittanut raamattua, älkää sanoko sitä,
miettikää mieluummin, kenen vuoksi raamattu on tehty. Raamattu on jumalan sana.
Jumala on itse pahuus, jumala on maailman pahin ihminen, ketään pahempaa ette löydä.
Rukoukset eivät yllä taivaaseen, Taivas on tehty lohduttamaan ihmisiä keskellä surua.
Eläviä esimerkkejä, ihmisiä, joille "Jumala" on kääntänyt selkänsä.
Maailma on paha paikka, täällä ei ole ketään eikä mitään joka pelastaisi meidät.
"Isä meidän joka olet taivaassa..." Sanat, jotka saavat aikaan liikaa vihaa.
Kunnioitan jokaista uskovaa täysillä, ihmisinä, en uskon vuoksi. Usko aiheuttaa sotia, usko on Jumalan luomaa.
Jumala on murhaaja, jota ei ole olemassa.

Nukke.

Kasvot posliiniset, lumenvalkeat,
surulliset silmät, kyynelistä haaleat,
jatkaa nukke pieni yksin kulkuaan,
askeleet johtaa arkkuun, kauniin valkeaan.

Korvissa sumenee, ei näe enää mitään,
ei kukaan auttanut, ei nähnyt nukke ketään,
koskaan ei autettu pois väärältä tieltä,
nyt nukke irvistäen osoittaa mieltä.

Tappouhkaus, kuolema ja elämän loppu,
katse tyhjä, jo on maan alle hoppu,
kello lyö tyhjää, ei kulje henki enää,
ei liiku nukke enää, ei mitään tehtävää.

Hi ya.

Sidon kaulaani narulla kirjeen
kerron siinä jokaisen virheen
jonka tein teidän kohdallanne,
täytin teidän mielet turhuudellanne,
siltikin pitkän listan jälkeen kiitän,
naru kaulassa, mä kattoon itseni hirtän,
olohuoneessa mun varjoni luo silhuetin,
se on nyt ohi, mä pelin menetin.

Ennen hautasin kasvot jokailta käsiin,
värit muuttui, riittää ilo enää mustiin,
elämällä leikkiessä siitä ilo lähtee,
odotin liian kauan syytä, mitä elämällä tekee.
nauroin ja hymyilin, sisimmässä kuolin,
tapoin itseäni, sisältäpäin onnea pois vuolin,
ja pian puukko osuikin liian kovasti,
ihmiset pääsi mut hautaan laskeen varovasti.

Pyyhin muistoja pois mielestä,
estän muita nykyään kuolemalle häviämästä,
enkä kerro mitä mietin oman pään sisällä,
ajatukset saa hukkaan kuuntelijat menettämällä,
tekohymyllä ja naurulla pääsi pitkälle,
kunnes joku tajusi mun hädän, pääsi pään sisälle,
se yritti mut hoitoon raahata ja auttaa,
mä sitä varoitin, nyt mä sit koristan mun hautaa.