Me against with anorexia.

Istu hämärässä, valon hämärässä ja katso pimeää,
eikö satutakkin, eikö käykkin kipeää?
Onko veresi jo liian usein valtimosta valunut,
kylmyys luitasi, mieltäsi, sun kehoasi kolunnut.
Onko pakko nähd kaikki paska täällä maan päällä,
kävelenkö ihan yksin elämäni jäällä,
onko pakko juosta joka sekunti kovempaa,
että elämässä pysyy mukana ja sen kiinni saa?

Eikö voisi hetkeä hengähtää ja levähtää,
hetkeksi silmät ummistaa ja ilmaa henkeen vetää?
Ei ei koskaan enää, sanoo anoreksiani,
enhän minäkään koskaan petä kaveriani,
se tarkoittaa sinua, siis sinua aina,
kunnes et edes kahta kilogrammaa paina.
Se tuskin koskaan luovuttaa, se sinut kiinni aina saa,
onko todellakin liian mahdotonta tätä lopettaa?

Sulje silmät tunne tuska, valuta sun kyyneleesi,
veripisarat näet jotka valuu kylpyveteesi.
Makaat ikuisesti vedessä, on se sinun lämmin hautasi,
taivas nykyään on ainut lepopaikkasi.
Mietit olisiko joku tuona hetkenä auttaa,
ojentaa sulle käden, nostaa sinut jatkaan matkaa.
Kukaanhan ei tiennyt, on syy yksin sinun,
sillä minä olen kuolema, nyt on elämäsi minun.

Fairytale gone bad.

Katso, taivaalla lentää pieni linnunpoikanen,
sen vieressä on pieni siniruutuperhonen.
Onko kevät tulossa, iskeekö se oven takana,
vai tummuuko lumi vain auringon avulla?
Tahtooko joku sinut pulasta pois avittaa,
elämän verhoa hetkeksi raottaa.
Koska sinä oelt kuollut, kuollut niinkuin vanha puu,
tuhat pienenpientä kidettä sun haavoistas muodostuu.
Katso katso, vika kerta varmaan kun me näämme,
hetkeksi vain tähän kohtaan kahdenkesken jäämme.
Koskaan emme puhuneet, vain pari kertaa tavanneet,
silloinkin vain katsoimme toisiamme, ja pullot avanneet.
Viinaa kurkusta alas, mansikan kitkerä maku,
maksoi vähän liikaa taaskin kerran tämä haku.
Tunteet viimeiset nyt hukkuu, jäljelle jää tää kaikki paska,
nyt me juostaan yhdessä käsikädessä junaradalle koska
masennus vie voimamme, heikoksi meidät tekee,
koska kuolema heti meidät tahtoo täältä vekee.
Hiljaa kuuntelemme, viime hetken tärinät tunnemme,
pian kyynelvirtojen värinät kuulemme.
Herätään ja tunnetaan, kaikki tämä muistetaan,
skitsofrenia meillä leikki, se taas huomataan.
Viimeinen reissu, viimeinen sairaalakäynti,
ensikerralla onnistuu elämämme vienti.

Don't touch me, i'm broken.

Akeleet isäsi iltamyöhään kuuli,
iski sinut pahki oveen, vertavuotava huuli.
Kyynelvirtoja nielemällä yli tästä pääset,
kahden viikon sisällä sä isä yksin jäänet.
Junarata, kaunis rata, kiitää ohi sata junaa,
jokaikisessä vaunussa on sata matkustajaa.
Ahtaus huokuu läpi koko metallikuoren,
pysäyttäisin jokaisen, niinkuin jäävuoren.

Kahden viikon päästä isä yksin tikkuja vuolet,
mietit, mietit ihan yksin loppuuko nää vuodet,
joskus mutta unohdat mut vähän liian pian,
silmistäsi näen elämäsi jokaikisen vian.
Harmaat hiukset, harmaat kasvot,
haavat niitä vasten, kaikki iskut.
Lapsuutesi muistot arvissasi häilyvät,
kipeinä liian pienen pojan muistot säilyvät.

Katse hylkii jokaista, hauta-arkku makaa maassa,
pappi kertoo sanoo jumala näin raamatussa;
maasta olet tullut ja maaksi sinä muutut.
Isä kiljuu yksin, veli sanoo sinä raivostut.
Isku vasten kylkiä, on uuden uhrin vuoro,
itkee taivaassa muiden kuolleiden kuoro.
On hullu mies taas vapaana ei auta poikaa kukaan,
lähtee lapsi yksin vapaana siskonsa mukaan.

Höyhenet.

Haavat käsissäni,
arvet kasvoissani.
minut maahan alistavat,
virheistäni muistuttavat.
Pakko olla, pakko olla,
höyhenlapsi, painona nolla.

Hauta anoreksian,
näyttää jokaisen vian.
Sinun juostava on,
vaikka oletkin voimaton.
Pakko olla, pakko olla,
höyhenlapsi, painona nolla.


Varjona taas kuljen,
muilta mieleni suljen.
On tyhjä jo pääni,
enkä jatka elämääni.
Pakko olla, pakko olla,
höyhenlapsi, painona nolla.

Kaiken näen valuvan pois,
ei huonommin tää olla vois?
Tuhosin oman elämän,
enää nään vain hämärän.
Pakko olla, pakko olla,
höyhenlapsi, painona nolla.

Life

Ei elämää minulle tarkoitettu,
sen suuntaa ei koskaan kartoitettu.
Minun tieni on kuolla nuorena pois,
Joku muu mua siinä auttaa vois.
Avun ystäviltäni aina saan,
Ovat he valmiita auttamaan.
Nyt hautaani kaivamme,
multaa päälleni lapamme.
En enää hengitä,
en enää hengitä.

Silmätkin tulvivat ohi estoitta.

Ehkä on aika irrottautua,
tulvan mukana hukuttautua?
Juoksuhiekkaan kadota,
ei sen seasta sua pois ongita.
Hukkua hiekkaan tai veteen,
kunhan jonkun muun eteen.
Muille aiheuttaisin kai traumat,
hekin näkisivät silloin omat kaunat.

Fish and chips - cause I'm vege.

Kala kuivalla maalla,
kuolee hiekkaan hukkumalla.
Henkeä ei kiduksilla saa,
kuolemaa voi jo odottaa.
Kuka kalan veteen nostaisi,
pienen kalan hengen pelastaisi?


Kala kuivalla maalla,
kuolee hiekkaan hukkumalla.
Viimeiset henkäykset vetänyt on,
sätkintä on jo loppumaton.
Kuka kalan hiekalla paistaa,
pienen kalan henkäykset haistaa?

Kala kuivalla maalla,
kuolee hiekkaan hukkumalla.
Kituset jo väsyneet,
silmät lopen uupuneet.
Ei henkeä enää vedäkkään,
ei ole enää elämääkään.
Kuka kalan kuolemaan jätti,
pienen kalan elämän petti?

Panic kills us all

Paniikki on käsin kosketeltava,
muttei kenenkään katseltava.
Ei se sinua parempaan suuntaan vie,
loppuu kuin seinään ajatuksien tie.
Kyyneleet silmäkulvista tulvivat,
Pupillit kyyneltulvaan jo hukkuivat.
Rutistat itsesi pieneen kasaan,
ehkä vielä joku päivä tulet jaksamaan.

Don't kill yourself, angel.

Elämä alkaa ja elämä loppuu,
tähän ajatukseen ei kukaan voi tottuu.
Kirjoitan kuolevan ihmisen takia,
joka karkuun yrittää tätä elämän lakia.
Ei liian nuorena hän kuolla saa,
ei junaradalla elämäänsä lopettaa.
On liikaa kokematta, liikaa näkemättä,
mutta silti hän jättää elämänsä hyvästelemättä.


Väittää ettei enää pelastaa voi häntä,
sanoo että suojelee meitä pilven päältä.
Mutta sinne et vielä pääse noin pienenä,
sillä monet tahtoo pitää sut elävänä.
Lupaat puukon kohottaa ja kättäsi satuttaa,
kukaan ei voi auttaa, ei voi kipuasi poistaa.
Mutta vielä et pois lennä, et enkeliksi muutu,
elä turhaan itke, elä varsinkaan suutu.
Koska paikkas täällä maan päällä vielä on,
vielä vähän aikaa, ei elämä ole loppumaton.

Hyväksikäytetty.

Kädet ympärilläsi,
katseet kehollasi.
Kipu liian läheinen,
henkinen ja fyysinen.
Avuton ja neuvoton,
muisto liian aukoton.
Kipu liian läheinen,
tahto toisen ihmisen.

Kädet ympärilläsi,
katseet vartalollasi.
Joku koskettaa,
eikä tahdo lopettaa.
Silmät himon täyttämät,
sinuun arvet jättävät.
Kipu liian läheinen,
haavat toisen ihmisen.

Kädet ympärilläsi,
katseet ruumiillasi.
Sinut pois sysätään,
maahan yksin hylätään.
Sinut syövät sisältä,
kunnossa muiden silmissä.
Kipu liian läheinen,
teot toisen ihmisen.

Pinja.

Katseiden vanki
hukutettu kuin nurmeen hanki.
ikuisen masennuksen maa
voisi jo elämänsä lopettaa.
enkeleitä ei voi pelastaa,
ei syvältä pohjalta pois auttaa
sillä niitä ei ole olemassakaan,
eivät saduissa kuki kukatkaan.

katseiden uhri,
joka mielensä syövytti ja tuhri.
ikuisen kuoleman henki,
elämänsä tuhoava, pieni renki.
demoneita ei voi hukuttaa,
niiden olemassaoloa poistattaa.
sillä ne ovat olemassa,
mielissä tummimmissa.

katseiden kirous,
kyynelvirrat ja putous,
ikuista elämän virtaa,
halkoo tuhat harmaata siltaa.
Katseella voin jäädyttää,
jumalan ulos heittää.
Rinki on suljettu.
elämä tuhoon tuomittu?

Angels

Huoli muuttuu päivä päivältä uudemmaksi,
kyyneleet joka päivä hiukan suuremmaksi.
Voiko enkeli elämänsä pois pudottaa,
kuoleman kädenpuristusta yksin odottaa?
Siivet palaneina,
onni sirpaleina.
Ovatko siivet katkenneet,
raunioiksi muuttuneet,
onko enkeleitä olemassa,
elämässä ja kuolemassa?
Voiko enkelikin kuolla,
vuosi vuodelta elämää pois vuolla?