Istu hämärässä, valon hämärässä ja katso pimeää,
eikö satutakkin, eikö käykkin kipeää?
Onko veresi jo liian usein valtimosta valunut,
kylmyys luitasi, mieltäsi, sun kehoasi kolunnut.
Onko pakko nähd kaikki paska täällä maan päällä,
kävelenkö ihan yksin elämäni jäällä,
onko pakko juosta joka sekunti kovempaa,
että elämässä pysyy mukana ja sen kiinni saa?
Eikö voisi hetkeä hengähtää ja levähtää,
hetkeksi silmät ummistaa ja ilmaa henkeen vetää?
Ei ei koskaan enää, sanoo anoreksiani,
enhän minäkään koskaan petä kaveriani,
se tarkoittaa sinua, siis sinua aina,
kunnes et edes kahta kilogrammaa paina.
Se tuskin koskaan luovuttaa, se sinut kiinni aina saa,
onko todellakin liian mahdotonta tätä lopettaa?
Sulje silmät tunne tuska, valuta sun kyyneleesi,
veripisarat näet jotka valuu kylpyveteesi.
Makaat ikuisesti vedessä, on se sinun lämmin hautasi,
taivas nykyään on ainut lepopaikkasi.
Mietit olisiko joku tuona hetkenä auttaa,
ojentaa sulle käden, nostaa sinut jatkaan matkaa.
Kukaanhan ei tiennyt, on syy yksin sinun,
sillä minä olen kuolema, nyt on elämäsi minun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti