Sinä iltana elämäni pilasin,
kaiken minkä tiesin tuhosin.
Ja silmäni peitin mustilla huovilla,
Elämän pahan puolen kuorilla.
Ja sydämen peitän ja pois heitän,
Mieltäni kattilassa hitaasti keitän.
Tahmeana soppana kattilassa kiehuu,
Sydän kun taivaassa tuskissaan riehuu.
Huivia raotan ja silmäni pakotan,
polttamaan valossa että unohdan.
Se kipu joka vuosi sitten minut pakotti,
kun kuolema minua poskelle suukotti.
Valoa pelkäävää lasta et saa,
enää milloinkaan pois auttaa.
Pimeys on sydämen pienen verhonnut,
valo on hänen mielestä kaikonnut.
Hukkuu tuo lapsonen ikuiseen uneen,
mutta lapsi unohtaa jokaisen murheen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti