Sun kanssas voisin jatkaa hetket tästä huomiseen,
mut mun sanat hukkuu valoon harmaaseen,
ja tää kaikki piirtää ääriviivat syvää sydämeen,
siihen kuolleeseen, tunnottomaan, arpiseen.
Nää hetket valuu hukkaan päivä kerrallaan,
kuten puista pyyhkii routa lehdet syksyn tullen mukanaan,
ja tää maa horrokseensa vaipua saa,
siihen jota pahat rakastaa.
Ikuiseen puolen vuoden ankeuteen,
sadat enkelit on vuoksi sinun langenneet,
sä vedät puolees kaiken, onnen, valon, auringon,
ja sirpaleista meidän maalaat maahan ahdingon.
Jos tuhat sanaa hukkaan valuisi,
mun kasvoillani kylmät ilmeet sulle vastaisi,
siitä kaikesta jonka silloin kuoppasit,
uuden arkun nauloillasi kiinni hakkasit.
On meidän hajonneiden tehtävä ikuinen,
poistaa kartalta jokainen sun kaltainen,
antaa toivo niille jotka eivät hukkuneet,
kunnes palaat, vieden toivonrippeet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti