Valittu

Ja vaikken luota ihmisiin,
mä silti uskon ihmeisiin,
sillä sussa näin niin,
ja löysin toivoa päiviin.

On joku päässä käytävän,
joku jonka toivon minut löytävän,
joku jonka tahdon minut näkevän.
Ja siellä missä sinä oot,
odotatko jotakuta muuta,
jos on niin, en toivo tilaisuutta.

Annan auringon läpivalaista,
säteillänsä lävistää, velvollisuudesta.
Ehkä joskus löydän jonkun uskollisen,
onnellisen, mun oman miehen,
joka näyttää mulle tien,
sanoo; sulta sydämen vien.

Ja vaikken luota toiveisiin,
niihin hukuttaudun liian usein,
sillä piilotoivoa on niissä liian
paljon yhden kannettavaksi, pian.

On joku päässä elämän,
toinen alussa, toivoo onnen löytyvän,
joku jonka tilaisuudet odottaa,
tulevaisuudessa noutajaa.
Odotatko niitä hetkiä,
ei tarvitse sun kiirehtiä.

Annan auringon läpivalaista,
säteillänsä lävistää, velvollisuudesta.
Ehkä joskus löydän jonkun uskollisen,
onnellisen, mun oman miehen,
joka näyttää mulle tien,
sanoo; sulta sydämen vien.

Onko liikaa pyydetty,
että onni kerran olisi mulle pyydystetty?
Onko liikaa vaadittu,
jospa sinä olisit minulle se valittu.

Annan auringon läpivalaista,
säteillänsä lävistää, velvollisuudesta.
Ehkä joskus löydän jonkun uskollisen,
rakkauden, mun oman miehen,
joka näyttää mulle tien,
sanoo; sulta sydämen vien.

Ja avaimensa luovuttaa,
itsensä mun luokseni palauttaa.