Peurankaataja

Mikä siinä on kun pitää heittää loskaa niskaan,
heittää kaivoon, hukuttaa sitten paskaan?
Näyttää ettet ole minkään arvoinen,
nuori ja niin naiivi, olen aina, kuten ennen.
Olen jalaton peura,
maski viaton, aivan liian nöyrä,
en pidä puoliani, en koskaan sano vastaan,
ja se on syy miksi joudun aina tähän ansaan.

Revi irti raajat,
sillä tavoin minut ojaan kaadat,
hukuttaudun kuopanpohjan mutavesiin,
ja joudun sinne eksyksiin.
Kuljen jälleen ilman karttaa,
annan aina vaiston kuljettaa,
mutta miksi siihen luotan kun se kuitenkin harhaan johtaa?

Mikä siinä on kun pitää hyväksi käyttää,
repiä kaikki ensin irti, sitten jälleen pois jättää?
Näyttää että olen arvoton kuin markan raha,
olenko todellakin aina niin paha?
Istun tässä, vedän jälleen kaiken irti,
sanoillani kasaan jälleen suojamuurini,
ehkä ne kestää, mistä sitä tietää,
jospa aika sen joskus minulle näyttää.

Revi irti kädet, jalat, kasvojeni piirteet,
tiedän kyllä miksi jälleen niin teet,
musta mieli, musta sielu ja se sinusta paistaa,
otsassasi tekstinä se muille loistaa.