Inside the fire there's
Nothing to see
Everything's black and
Everything's sad
Do you wanna know if I want
You to see what I see
Or how I feel? Would you
Understand the meaning between the lines or would you
Turn away, stare into the fire
Or would you look into my eyes, tell me you
Know what i meant, you heard what i said. But
Now it's too late because you're gone, away into your
Own little
World.

M-I-N-D

It's not you its not me
it's something ill
what is that creature in the mirror
is it what ya will be
is that what you really see
it's nothing
it's worthless
it's nonsense
it makes no sense
and you look at it as if it would turn into something
better and better and longer and stronger and thinner
like it would become the winner.

It's you who you see it's who you are and will be
and if you hate it you will fade
fucking away it's nothing it's nothing it will never ever be anything
anf you can cry yourself onto the floor to recognize what you are
and the stars the moon the blue the sea
they're all you see and they're not real
it's mindfuck it's bullshit and you see throgh it
its everything you are its nothing
and it will be anything
less than nothing 

Vaa-aa-aa-aa-aatimuksia

Ne kattoo sun läpi, et sä ole olemassa
pelkkä varjo vastamopatussa lattiassa
ja jos joku sut huomaa se kuulostaa naurulta
- ei mitenkään kivalta, vaan pirun karulta.
Sä katot lattiaa ja heität jalkaa toisen eteen
sä et oo tänne tullut itkemään tai tunteileen.

Se istuu penkille, aikaa tappaa
päässä heittää tyhjää, on viel' pakko jaksaa
ei kello kulje, ei sekunnit etene.
Niiden katseet viiltää, mutsä et tunne mitään
ei ne tarvii sua, etkä sä tarvi ketään
enää?

Sä kasvat alaspäin, tai niin ne kertoo
henkisesti alemmalle tasolle se vajoo
ja ne tietää et se sattuu mutta ne sit' edesauttaa
koska sanoillaan sua entisestään lamauttaa
Vai haluaako ne muka sua auttaa,
sanomalla mikä susta tekee paskaa?
"Ei me pahalla mut susson jokin vialla,
ja senhän voi kuittaa, siis kelaa tolla naamalla!"

Jos joku päivä sullois astetta parempi fiilis
voit pistää pääs pantiksi että se imetään kuiviin.
Ei sulloo oikeut olla hyvällä tuulella
jos on paska olo jollain muulla
hei vähän pliis sitä empatiaa, tajuuksä kui mullo paskaa?
Oisitsä mun olkapää kunnes päätän taas jaksaa?

Ne kysyy mikset sä puhu mikset sä huuda?
Mikset sä suutas avaa vitun ***ra?
Miks sä oot hiljaa mikset sä naura?
Miks sä oot sä etkä jotain muuta?

From the Night to the Day

D'ya know how it feels to be under the gun
no time to run, staring into the burning sun
No matter what you like nor what you hate
they know the words, they know what they can take
nevermind the happiness, youre drowning in sadness
theres no choices for you, youre drowning in madness

From day to the night, from night to the light
from light to the fight from day to the night
you always lose, you will always fail
sail into the dark seas, forever you wil sail
From night to the fight, from the fight to the light
through the light to the night and from the day to the night
When will they go away?

D'ya know how it feels to stare into their eyes
you may hear the truth but only see the lies
No matter what you like nor what you dont
they know the clouds, they know that you wont
take what they give but they feed you with it
sail to the darkness, from darkness straight into it

From day to the night, from night to the light
from light to the fight from fight to the night
You always lose you always fail
sail to the darkness thats where you can stay
From the night to the fight from the fight to the light
through the light to the fight from the day to the night
They wont let you stay

And you know what they are you know who you were
never act like you just dont care
it hurts you the most it hurts only yourself
never let them win never let them in
to your head, say what you like say what you hate
no matter what they want do you want to fade?

Hitaasti, todella selkeästi

Anna minun kadota
hitaasti
olen matkalla pois
todella
oletko valmis päästämään minut menemään
selkeästi
tarvitsen parempi paikka mennä

kaikki hetket olen nähnyt
niin selkeästi
joka sekunti elämäni on ollut
todella
ja sinä, anna minun hiipua
hitaasti
olen menossa pois

salaisuuksia seinillä
ei enää valheita
enää onnellisen lopun tarinoita
salaisuuksia tallennettuna puheluihin
ei enempää katseita
ei enää valitettavasti päättyy valheita

pyydän, anna minun hiipua
aion jatkaa jollakin tavalla
mutta niin kauan kuin olen täällä
tiedän, minun pitäisi olla jossain muualla

ole kiltti, rakas lyö liipaisinta kerran
pyydän, se on paljon, mutta odota
ennen kuin olet tehnyt sen, mitä oli tarkoitus tehdä kerran
todellisuudessa, se on totta.

salaisuuksia seinillä
ei enää teeskennellä
ei enää esittämistä
Salaisuuksia tallennettuna puheluihin
ei enempää rakkauslauluja
ei enää valheita

anna minun hiipua
anna minun lähteä täältä
minun täytyy löytää toivoa
pyydän, haluan pois täältä

Kaikki mitä olen ikinä pyytänyt oli ...

86 400 sekuntia

Joku normaali nuori olisi voinut tokaista "haista paska", kaveriläppänä tai harmistuksissaan. Se olisi tavallinen reaktio tapaamisen peruuntumiselle, odotetun tapaamisen.

Mä joudun menee mutsin kaa Carlingsii, ku se haluu

lukee puhelimen näytöllä. Ja minä, joka en halua vaikuttaa säälittävältä tai välinpitämättömällä - olkoonkin että yleensä olen sellainen -, näpytän neutraalin vastauksen;

Okei. Nähdään joskus toiste sitten.

Piste kuittaa, ja oikeinkirjoitus pysyy. Eikä mikään tässä mielialassa muutu, on vain keksittävä jotain tehtävää tyhjään päivään. Maalattava to Do -lista tyhjään kankaaseen tai kivilaattaan. Valkoiseen tiiliseinään. Kirjoitettava pois rajaton aika, loputtomat yksinäiset minuutit ja tylsät puolituntiset. Laskettava hengenvetoja ja oltava.

Mutta miksi?

Koska, ihminen syö tylsyyteensä. Ja en voi tuntea tylsyyttä, sillä en voi syödä. En saa. Ruoka on likaa ihmisen sisäisessä lauussa, sekaisia makuhajuja suussa ja polttavaa täyttymistä kurkussa. Kaloreita, hiilihydraatteja, perunoita ja ketsuppia. 

Pienenä laitettiin ketsuppia leivän päälle, eikä mietitty tai tiedetty että siinä on todella paljon kaloreita. Ketsupilla piirrettiin lihapullakastikkeeseen hienoja raitoja ja sitä heitettiin jopa vihreään hernekeittoon. Nykyään keitto on lasi kuumaa vettä liemikuutiolla. Lasi vahvaa kontrollia ja hallintaa.

Puhdasta voimaa.

Ehkä paikkaan tylsyyden katsomalla Ruokaa rakkaudella -paskaa television ruudusta. Senkaltaisten ohjelmien ruoat levittävät rasvanhajua viikkojentakaisista kuvauksista ruudun läpi olohuoneisiin, täyttävät sillä meidän halumme, jotka on sitten tyydytettävä. Silloin kotikokit hyppivät essuissaan ja kadehtivat upeita annoksia paskaruudussa. Turhuutta.

Josta saa rahaa. Jota minä katsojana lahjoitan jollekkin siitä, että he saavat ujuttaa rasvaa rasvan päälle mutakakkuun, sokerin ja kananmunankeltuaisten sekaan. Voita ja margariiniä. Puhdasta pahuutta, sairautta. On sairasta syödä, ruoka on paha! 

Minulle ruoka rakkaudella on kuppi mustaa kahvia aamiaiseksi, kolme nesteenpoistajaa lounaaksi, kaksi CLA+ -kapselia välipalaksi, kaksi desiä kasvislientä illalliseksi, litra vihreää teetä iltapalaksi, yöpalana toimii unilääke. 

Näin olisi aina, ellei joku neroparri olisi sanonut aikoinaan "kuolet ilman ruokaa!"

Eivätkä vanhempani kai halua minun kuolevan. 

Ihan kuin minun tahdollani olisi jotain merkitystä. 

Ihminen pärjää 40 päivää ilman ruokaa, riippuen ihmisestä, ja hänen kroppansa varastoista. Mutta minä, m  i n ä, en saa olla puhdas edes päivää. Kahtakymmentä neljää tuntia. 1440 minuuttia, 86 400 sekuntia, en edes puolta tuosta. 

Joten...

... minun on pidettävä päivät täysinä. Ei ole aikaa syödä. Minä luen kirjaston tuhatsivuiset tarinat, kymmenriimiset runokirjat, sadut menninkäisistä ja päivänsäteistä, Ennen päivänlaskua ei voi. Tarinoissa ei syödä. Niissä ihmiset elävät toivolla ja miekkataisteluilla, ilmalla ja kirjaimilla. 

Ja tämä, tämä on minun miekkataisteluni ruokaa vastaan. Puhtauden puolesta, lukee kilvessäni. Olen puhdas kunnes kaadun ruokapöydän taisteluareenalla taistelussa. 

Tyttö vastaan ruoka.

 

Punaisen lasitalon lattialla

Seison kahden haudan äärellä. Kynttilät heittelevät varjoja kuihtuneille kukkaistutuksille,
kylmä lumituisku jättää valkoisia rantuja pitkin hautakivien pintaa. Pyyhin lumet pois Joonas Samuel Honkasen
haudalta, vaikka tiedän että lumi huuhtoo sen pian piiloon. Käännyn, ja jätän jälkeeni muutamat yksinäiset askeleet
ja ilmaan uponneet huokaukset.

24.12.2006 22.43

Huudot eivät lakkaa. Olen vankina makuuhuoneessamme, vaikka samaan aikaan olen fyysisesti vapaa lähtemään.
Henkiset kahleet pitelevät minua täällä, vaikka kuulen jokaisen läimäyksen vasten ihoa, vasten
nuoria kasvoja, vasten piilotettuja unelmia lopusta. Sängyn lakanat ruttaantuvat, ja niitä katsellessani
huudot kovenevat.

Siinä hetkessä tiesin, mitä minun pitää tehdä. Mitä täytyy tehdä. Äidinvaistoni kohosivat, mutta
samalla pelko varjosti niitä. Pyörittelin hetken ajatuksia päässäni, ja nousin vuoteelta ylös soittaakseni puhelun.

"Hätäkeskus, kuinka voimme auttaa?"
"Minä... poikani. Hän kuolee! Mies on hul..."

piip
piip
piip

Lankapuhelimen luuri revitään kädestäni, puhelin jättää seinään lommon osuessaan siihen. Tuijotan juopunutta,
sairasta, hullua miestä silmiin, vain nähdäkseni hänen verisuonista punertuneet silmänsä ja niissä
leiskuvan vihan. Aviomieheni...


25.12.2006 02.19

Tuijotan pientä poikaani, joka makaa lattianrajassa, jonka kädet kylmenevät, jonka sydän ei lyö,
jonka silmät eivät näe enää koskaan päivänvaloa.

25.12.2006 03.56

En voi katsoa häneen, en halua nähdä häntä, en. Poikani elää, kyllä, hän elää, ei hän voi olla kuollut
ei koskaan. Ei ikinä, ei milloinkaan. Hän elää ikuisesti, juoksee vihreissä metsissä ja tuo
kurasta ruskeat kengät kotiin, hän elää ja syö mustikoita. Hän elää ja jatkaa koulunkäyntiä,
hän menee lukioon, hän elää, valmistuu, opiskelee ammatin, elää, tapaa vaimonsa, elää, saa lapsia,
elää, ei koskaan koske alkoholiin. Elää.

25.12.2006 08.03

Mieheni kuorsaus täyttää talon, kun peittelen poikani hänen vuoteeseensa. Hän väsähti leikeistään,
kyllä, hän oli niin iloinen tullessaan kotiin, etten edes kehdannut torua häntä myöhässä olosta.
Hänen isänsä oli silloin jo nukkumassa. Katson poikani sulkeutuneita silmiä ja suutelen häntä otsalle.
"Hyvää yötä, Joonas."

25.12.2006 13.26

Herään päivänvalon ollessa loistavimmillaan. Olohuone on kamala, niin kammottava. Onko... lattia on veressä?
On se, ei se mitään muutakaan ole. Mitä täällä on tapahtunut? Ei, ei, kaiken täytyy olla kunnossa.
Kävelen puolijuoksevin askelin katsomaan miestäni, hän on sammunut vessaan lavuaarin äärelle,
hän hengittää, eikä ole vahingoittunut. Rystysissä on verta. Eikä se ole hänen omaansa.

25.12.2006 13.32

"Joonas, rakas, kaikki on kunnossa, kaikki muuttuu hyväksi, kunhan alat hengittää. Kultapieni,
hengitä, HENGITÄ!"

25.12.2006 13.47

Ambulanssi jättää pihan koskemattomaan lumeen autonrenkaiden jäljet.

25.12.2006 14.08

"Olemme pahoillamme, rouva Honkanen, mutta poikanne eteen ei voitu tehdä enään mitään. Syvimmät osanottomme."
Tunnen lääkärin käden hetken aikaa olkapäälläni, kunnes lyyhistyn maahan.

26.12.2006 09.27

Tapan sen hirviön. TAPAN SEN HRVIÖN! Se sika, se sika tappoi pienen poikani, minun pikkuisen...
poikani... lapsen...

26.12.2006 23.18

Siinä, mies juo jälleen. Juoksen ulos, juoksen kauas pois, ja jään lumeen. Mikään ei muutu hyväksi. Koskaan.

29.12.2006 05.11

Pelkkää tyhjää.

17.1.2007 13.02

He haluavat minut, he haluavat minut valkoiseen huoneesen oikeuskäsittelyn takia. Mutta siihen
on vielä niin kauan aikaa. Mutta tiedän, en voi ollenkaan paremmin. Pakko pystyä jatkamaan elämää.
Pakko.

25.1.2007 15.51

Kuukausi on kulunut. Haluan kuolla.
19.6.2007 11.37

Aurinko pudottaa säteitä ikkunan ruutujen lävitse. Se lämmittää linnunluisia käsiäni,
hitaasti, mutta varmasti. Kunpa tuntisin lämmön myös sydämessäni.

Silitän Joonaksen kuvan kehyksiä pikkusormellani, rakas lapsi. Ristin kädet, ja annan rukouksen
valua hiljaisena huulteni välistä.

27.7.2007 19.28

Mieheni on maan oma. Rukouksiini vastattiin.

14.9.2007 21.43

Sytytän haudalle kynttilän, ja istun sen valokehän viereen. En ansaitse olla valossa, en
ansaitse olla tässä. En ansaitse olla poikani vierellä, hänen kuuluisi olla tässä sylissäni,
jotta voisin kertoa hänelle, miten paljon rakastan häntä, miten kaikki muuttuu hyväksi,
miten sitä hirviötä ei enää ole. Ei enää mustelmia, vain mustikkaunelmia ja kuraisia kenkiä eteisessä.

Mutta hän et ole täällä.

19.9.2007 16.27

Lopetan terapian, kirjaudun ulos hoitolaitokselta. En halua palata punaiseen puutaloon, se kaikuu
huudoista, sen lattia on maalattu verellä, ja lasinsirut uppoavat jalkapohjiin. Mutta silti, taksi
kuljettaa minua metri metriltä lähemmäs kaikkea sitä. Haistan pelon, kuoleman, ikuiset kuivat kyyneleet.



Verellä kuorrutettu piparkakkutalo.

20.9.2007 00.31

Ääniä, he kaikki, täällä, eikä mitään, koskaan, kunnossa. Seinät huutavat,
ne jättävät ääniviestejään suoraan sydämeeni, ne haluavat minut kuolleena. Ne tietävät,
tietävät miten annoin sen jatkua, niin kauan. Liian kauan. Kunnes se vaati jonkun hengen.
Kaksi henkeä, paholaisen ja viattoman enkelin. Kaksi henkeä, joista toinen turha.

22.9.2007 08.54

Olen istunut tässä niin jumalattoman kauan. En tiedä, vuodenko, vai kuukauden, muutama tuntia vai päiviä,
mutta se ei tunnu miltään. Aika soljuu ohitseni, kun yritän oppia elämään kaiken sen kanssa.
En halua enää kuolla, mieheni olisi samassa paikassa. Samassa ulottuvuudessa.

29.9.2007 14.19

Pyyhin viimeiset lasinsirut harjalla, viimeiset muistot helvetistä. Ne lentävät pussiin, kauas
pois minusta.

Aion maalata jonain päivänä nämä seinät. Huomenna aion luututa, aion puhdistaa tämän talon kuolemasta.
Vain poikani on elänyt täällä, ei hän, joka kaiken aloitti. Sitä sikaa ei koskaan ollutkaan.

12.10.2007 12.12

Seinät hohkaavat valoa, joka loistaa putipuhtaista ikkunoista. Olen siivonnut, pyyhkinyt muistoja pölyjen
joukosta, repnyt viimeiset pienet lasinsirut jalkapohjistani, pessyt veren matoista ja kalusteista.
Pieni poikani hymyilee minulle, kaukana, mutta kuitenkin. Hän on onnellinen.

17.10.2007 04.16

Herään, vaikka olen nukkunut vain muutama tuntia. Huudot ovat kadonneet päivistäni, mutta turhan
usein ne pitävät minua hereillä öisin. Voin tuntea, kuinka mustat silmänaluset pinttyvät kalpeaan
ihooni, kuinka väsymys repii elinvuosiani pois. Kuinka niin kävelen kohti miestäni, poikaani, hetki hetkeltä,
olen jälleen lähempänä.

Otan lääkepurkin parivuoteen toiselta puoliskolta, ja heitän pillerin suuhuni. Unen on pakko tulla.

3.11.2007 14.30

Hautakivi on kaunis auringonpaisteessa. Vaikka sen sian hauta onkin pienen enkelini vierellä,
se ei pilaa mitään. Astun terävin askelin mieheni haudan päälle, laittaakseni uuden kynttilän
poikani haudalle. On hänen syntymäpäivänsä. Olen käynyt ostamassa keltaisia ruusuja, vaikka ne eivät
selviäkään kauaa. Ehkä poikani siivet ovat kasvaneet tarpeeksi, että hän kykenee lentämään
pilvien välistä tänne, ottaakseen kukat mukaansa. Keltainen oli hänen lempivärinsä.

Lumi sataa hiljalleen maahan. En ole itkenyt aikoihin, mielialani ei ole omassa hallinnassani,
mutta edes pillerit eivät estä minua vuodattamasta muutamaa kyyneltä, kun tuuli puhaltaa vasten kasvojani.

15.11.2007 19.40

Katan pöydän kahdelle, mistä sitä tietää, vaikka pojallani olisi nälkä. En tiedä, syövätkö enkelit,
mutta teen sen kuitenkin. Olen ostanut kaupasta lanttulaatikkoa, sillä Joonas söi sitä mielellään.
Taittelen servetit joutseniksi, vaikka luulin kadottaneeni tämän taidon. Pikku poikani rakasti näitä
hauraita, paperisia lintuja, teen pojalleni ylimääräisen, keltavalkoisen joutsenen.

17.11.2007 03.25

Mieheni jahtaa minua saksien kanssa. Hän leikkaa jalkani irti ja tappaa sisältäpäin. Poikani kylmä
ruumis putoaa ikuisuuden lävitse suoraan kasvojeni eteen, enkä voi paeta. Huudan...

17.11.2007 3.26

Heräsin omaan huutooni. Kuvittelinkohan vain? Otan kaiken varalta uuden unipillerin, haluaisin nin
kovasti nukkua vielä hetken.

6.12.2007 17.33

Poikani ei koskaan pitänyt tulitikuista, eikä liiemmin kynttilöistä, sillä hän pelkäs hirviötä, joka
saattaisi kaataa ne kumoon. Pieni poikani ei pitänyt tulesta, joka paloi hallitsemattomana kynttilän
sydämessä. Nostan itsenäisyyspäivän kynttilät ikkunalaidalle, mutten sytytä niitä. Ehkä Joonas tulee
tänään illalliselle kanssani. Olen tehnyt pöydän täyteen joutsenia, pieniä, suuria, monenvärisiä joutsenia.
Ehkä hänen mielivärinsä ei olekaan mikään näistä? Taittelen mustan joutsenen, ja ovikello soi.

6.12.2007 17.45

Ostan tummalta mieheltä puisen patsaan, ja hän lähtee onnellisena pois oveltani, kahdenkymmenen euron seteli
käsissään. Joonas ei istu pöydän ääressä, mutta musta joutsen on pudonnut lattialle. Ilmeisesti
hän ei pidä mustasta väristä. En ihmettele, hirviöt pukeutuvat yleensä mustaan.

12.12.2007 01.13

Lattia täyttyy verestä, minun on uitava punaisen sakeuden läpi. Veri on punaviiniä mieheni lasissa,
hän ammentaa sitä poikani ruumiista, kuin boolimaljasta. Hukun punaiseen sakeuteen.

17.12.2007 18.49

Sytytän poikani haudalle kynttilän. Jouluun on muutama päivää, kerron hänelle tarinan onnellisesta joulusta.
Hän ymmärtää, että sellainen joulu on. Hänen joulunsa ovat sellaisia, pilvien päällä. Hän saa syödäkseen
lanttulaatikkoa, hän saa kauniisiin kääreisiin paketoituja lahjoja, ja nauraa onnellisena. Hän
ei tiedä miehestä, hirviöstä, hänen vuoteensa alunen on puhdas.

Minun vuoteeni alla on hirviö, mutta en kerro sitä.

17.12.2007 20.34

Heitän puhelimen ulos ikkunasta, se sika, se sika on onkinut uudelleen numeroni. Vankilan kalterien
sisältä hän yrittää luikerrella tänne, röhkiä tiensä rikkoakseen kaiken minkä olen kasannut, rakentanut uudelleen.
Hukkuakseen jälleen promillehuuruihin, puhaltaakseen röyhkeän naurunsa, sadistiset nyrkkinsä kasvoilleni.

Herään.







Hirviöitä ei ole olemassa, hirviöitä ei ole olemassa, hirviöitä ei ole olemassa...

24.12.2007 17.20

Joonas koristelee kanssani joulukuusta, hän osoittaa minulle koristeet, ja niiden paikan.
Hänellä on silmää koristelulle, vaikka mielestäni karkkitankoja on liikaa. Ei makeaa mahan täydeltä,
kuiskaan tyhjälle huoneelle ja oion leninkini reunaa.

24.12.2007 18.59
Hyvää joulua, rakas Joonas.

Puhdistautumisrituaali

Kylpyhuoneen ruskeat lattialaatat irvistävät nälkäisinä jälleen, kun kävelen niiden ylitse koti suihkua.
Käännän hanan auki, ja katson vettä joka pärskiytyy suihkusta kylmänä kohti lattiaa. Astun
kylmiä pisaroita karkuun, ja väännän veden lämpötilaa lämpimämmäksi. Kun vihdoin vesi on jalkojeni mielestä  tarpeeksi lämpöistä, on suihkuhuone täyttynyt höyrystä.

Astun veden alle, ja tunnen kuinka pisarat polttavat ihoani kuin kuumaksi taotut tikarit. En siltikään
väistä niitä, vaan annan tulisen veden huuhtoa vartaloani kivuliaasti. Veden menetettyä satutustehonsa kurotun ottamaan metallikehikosta tyhjentyneen saippuapullon korkin, ja kyykistyn avaamaan lattian reitetyn kannen. Tuijotan hetken aikaa lattiasta paljastunutta viemäriputkea, jonne vesi hyppää reunalta kohti tuntematonta. Huokaan ja tönin varpaillani viemärinkantta hieman kauemmas.

Nousen jälleen pystyyn, vesi huuhtoo ylitseni kun pesen raajani vaaleanpunaisella koko perheen saippualla, ja vedän pesusienellä punaisia raitoja valkean vaahdon sekaan. Annan veden viedä kaiken vaahdon pois, ja venytän käsiäni kuin haluaisin päästä lentoon. Nyt.

Kyyristyn. Nostan käteni ja annan veden virrata hetken sormieni lävitse, kunnes uskon niiden olevan tarpeeksi
puhtaat. Silmiä räpäyttämättä tungen sormeni kohti kurkunpäätä, ja annan saasteen valua pois vatsalaukusta, kurkun kautta ulos kehostani. Tunnistamattomat, likaiset palat jostain mitä ihmiset syövät makaavat kuolleina lattialla. Ruoanpalat valuvat kohti viemäriä, ja avitan niiden matkaa potkimalla niitä hiljalleen eteenpäin.

Saatuani suuren osan saastepaskasta ulos, tunnustelen vatsaani, ja kyyristyn jälleen. Vielä liikaa,
vielä liikaa kaikkea, saastetta, likaa, paskaa. Sormet löytävät tiensä kurkkuun ja ruoka nousee ylös
vatsahappojen saattelemana. Kun tiedän olevan valmis, avaan suuni ja vesi valuu kädenlämpöisenä
haponmakuiseen suuhuni, puhdistaen jokaisen kolon saasteen mauilta. Kurlutan vettä, ja syljen sen kohti ruskeita laattoja, jotka näyttävät jälleen tyynen tyytyväisiltä. Ei enää nälkää.

Pesen kehoni vaaleanpunaisella saippualla, ja valutan shamppoota päähäni. Vesi vie kaiken ruoan perässä viemäriin, ja tiedän olevani puhtaampi, sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Höyry on noussut kattoon, kun viimein sammutan suihkuhanan. Avaan kylpyhuoneen oven, ja kodinhoitohuoneessa kiedon kylpytakin kananlihalle menneen ihoni ympärille. Hiukset saavat kruunukseen pyyhkeen, ja olen jälleen valmis poistumaan.

Kävellessäni kohti makuuhuonettani tunnen sydämeni jyskyttävän äärettömän nopeasti. Se menee pian ohi, tiedän sen, mutta jonain päivänä en enää tule tuntemaan tätä puhdistaumisen fyysistä jälkeä.

POIS

Tuhannet veitset jahtaavat
juoksen ja pakenen, henki kulkee ahtaana.
Verinen sade repii halki taivaan
"juokse pois vaan."

On pakko olla, on pakko kestää
on pakko käydä vielä kerran ennen kesää
en halua enkä kykene
pysty en, sillä kylmenen

POIS

Tuhannet puukot jahtaavat
itken ja huudan, sydän hakkaa itsensä rikki
jääpuikkosade halkoo maan poikki
"et pääse karkuun."

On pakko olla, on pakko jaksaa
on pakko käydä vielä kerran helvetissä
en halua enkä kykene
pakko pystyä, valehtele en.

POIS

Huudan: en halua, on pakko päästä pois
missä vain muualla, vaikka alla maan, parempi mun ois
en voi olla täällä, jäätyneenä
sydän särkyneenä
lähteneenä

Haluan paeta, juosta jonnekkin kauas
tuudittaa itseni uneen, ja uuteen painajaiseen
missä vain on parempi kuin siellä
olen rikki, revitty
halki ja
käytetty

POIS

Leave me

I feel the weight on my heart, it's like a stone
no more days, and i'll be gone
There's nothing left to care about
i load the gun, shout, jump out of the boat

It's so cold, so scary and mad
no more days cause i see the black
skies over me, under the sea
no one can rescue me

Leave me, i'm falling
skipping life, going away
leave me, tonight i'm dying
drowning, i'm on my way to stray

I saw the future, days and my past
they are like a movie, they run so fast
through my eyes, like thousand lies
i load the gun, cry, jump over the skies

Freeze everything i once had
i will never come back
skies over me, i'm falling asleep
these streets are so steep

Could you leave me, im going
loving life, hating days which have nothing for me
leave me, tonight i'll be dead
don't fear your life, like i dread

And so, I don't see the light
and i won't fight
my way to somewhere, just will stay here
and look up to you somewhere

Could you leave me to the railroad
everything that's left of me is thread
I am not here anymore

Russian roulette

Russian roulette,
i play it with my heart,
russian roulette,
and we all fall apart.

The gun is loaded,
we've lost our fate,
time has stopped,
is this why we're made.

Russian roulette,
i play it for my life,
russian roulette,
and some of us have died.

The sun is dying,
we've given away everything,
time is lying,
is this happy ending?

Russian roulette,
i play it with you love,
russian roulette,
i'm flying high above.

Pelasta itsesi

Sie satutat eniten lähtemällä,
kohti taivasta menemällä,
pois lentämällä,
haluat pelastaa itsesi elämältä,
ja joltain pimeältä,

et tahdo kulkea hämärässä,
ei ole valoa etkä näe pimeässä.

Sinuun sattuu ehkä elämässä,
mutta usko kerran, tässä hetkessä,
on liian paljon nähtävää,
sata syytä joiden vuoksi selviää,
ole utelias, elä luovuta vielä,

sillä jonain päivänä on joku pitämässä kädestä,
ja jonain päivänä on joku joka estää sinua lähtemästä.

Et näe toivoa huomisessa,
mutta kaikki hyvä on tulossa,
se on vain näköpiiriltäsi piilossa,
surunmustan verhon helmoissa,
näe se ja kanna sydämesi suojissa,

koska jokin päivä on käännepiste,
älä luovuta vielä, pelasta itsesi.

Ikuisuus

Tänä yönä, minä olen epäonnistunut
ja seuraavana päivänä liian nuutunut,
jokaisena sekuntina itseeni pettynyt
ja sieluni olen pakkaslumessa kylvettänyt.

Tänä vuonna, minä olen kadonnut,
noussut, ja uudelleen vajonnut,
jokaisena tuntina itseäni syrjäyttänyt
ja sydämeni olen talviaamuissa kylmettänyt.

Tässä elämässä, minä olen hävinnyt,
palannut, ja heti pois lähtenyt,
jokaisena minuuttina olen itseni pois heittänyt
ja mieleni ikiroutaan jäädyttänyt.

Tänään, ei mikään ole, eikä mikään ole palannut,
olen kylmissä liekeissä hiljalleen karrelle palanut,
jokaisena päivänä kuolemaa taivaista kurotellut,
ja ajatukseni jonnekkin kauas muuttanut.

Huomenna, olen lukenut enteet, kohtalon tappanut,
maahan kupan kaivanut ja sen sinne haudannut,
jokaisena hetkenä olen tätä vatvonut,
ja kaikkeni vihdoin olen uhrannut.

Darling are you ready to die?

Army of the broken hearts is arounding you,
haunting you, trying to make you blue,
darling are you ready to die?

Army of the petrayed lovers,
is pulling you down from your shoulders,
darling are you ready to die?

Army of the killed relationships,
is taking away your fingertips,
darling are you ready to die?

Cause baby it's your time to pay,
you can never take away the words you say,
you knew and you still play,
darling are you ready to go?

Army on the mad-minded walk,
there is no reason to talk,
darling are you ready to die?

Army of the destroyed love,
they are here, hugh, and above,
darling are you ready to die?

Army of the terrible hunger,
honey, they are growing stronger,
darling are you ready to die?

Cause baby it's your time to pay,
about the mistakes you've made,
about the game yu once played,
darling are you ready to go?

Darling are you ready to die,
army of your haunters will kick you down,
baby are you still gonna lie,
honey they're breaking you down.

Ei se laula enää

Pikkulintu lensi pesästään,
ei se laula meille enään,
on sen siipisulat katkenneet,
ja muistot hyvin kärsineet.
Ei se enää taivaalla lennä,
ei ole hyvä toivoa elätellä,
ei se koskaan enää laula,
ei se koskaan enää laula.

Rautanaula läpi siipisulan, pienen sulan,
kuin lumiukko kevätauringossa minäkin nyt sulan,
pikkulintu pudonneena ei enää laula,
huutaa tuskissaan "Jumala mua auta"!

Pikkulintu lensi etelään,
ei se sinne pääse enään,
ei ilma sitä koskaan kannattele,
ei se edes toivoa elättele.
Mikä riittäisi nostamaan ojan pohjalta
tuon haavoittuneen olennon?
Ei se koskaan enää laula,
ei se koskaan enää laula.

Rautanaula läpi rintakehän, pienen kehän,
kuin perhonen, vain yhden päivän tänä vuonna elän,
pikkulintu uneen vaipuneena ei enää laula,
ei huuda ääneen enää "Jumalauta mua auta"!

Ei pääse läpi kiven, ei ilman eikä taivaan,
tämä pikkulintu kaipaa enää vain rauhaan.
"Päästäkää mut tuskistani, en kai kestä täällä,
ei kanna ilma minua, en ole paikan päällä.
Antakaa mun mennä en halua enää elää,
onko mulla enää mitään
syytä olla siipirikkona kun en enää laula,
kun en koskaan laula, lävisti mut rautanaula".

Rautanaula, lautanaula, läpi lintuolennon,
jätti jälkeensä vain tuskan hyvin hennon,
pikkulintu maatuu syksyn lehtien mukana,
huutaa joku muu sen puolesta "miksei kukaan täällä auta?"

Peurankaataja

Mikä siinä on kun pitää heittää loskaa niskaan,
heittää kaivoon, hukuttaa sitten paskaan?
Näyttää ettet ole minkään arvoinen,
nuori ja niin naiivi, olen aina, kuten ennen.
Olen jalaton peura,
maski viaton, aivan liian nöyrä,
en pidä puoliani, en koskaan sano vastaan,
ja se on syy miksi joudun aina tähän ansaan.

Revi irti raajat,
sillä tavoin minut ojaan kaadat,
hukuttaudun kuopanpohjan mutavesiin,
ja joudun sinne eksyksiin.
Kuljen jälleen ilman karttaa,
annan aina vaiston kuljettaa,
mutta miksi siihen luotan kun se kuitenkin harhaan johtaa?

Mikä siinä on kun pitää hyväksi käyttää,
repiä kaikki ensin irti, sitten jälleen pois jättää?
Näyttää että olen arvoton kuin markan raha,
olenko todellakin aina niin paha?
Istun tässä, vedän jälleen kaiken irti,
sanoillani kasaan jälleen suojamuurini,
ehkä ne kestää, mistä sitä tietää,
jospa aika sen joskus minulle näyttää.

Revi irti kädet, jalat, kasvojeni piirteet,
tiedän kyllä miksi jälleen niin teet,
musta mieli, musta sielu ja se sinusta paistaa,
otsassasi tekstinä se muille loistaa.

Laihtuva mieli

Mä tunnen mun luut,

ja kerron siitä usein, 

ja se säikäyttää muut,

ne ei tiedä miksi näin tein.

Mä tunnen itseni,

nykyään hyvin heikosti.

Kuin olisin toinen olento,

lintu taivaan tai sudenkorento, 

vaikka en mitään niin kaunista,

nykyään enää tunnista. 

En silmiäni ummista,

valvon tunti tunnista

eteenpäin ja kuljen valheessa

lumeen haudatussa salaisuudessa.

En suutani aukaise,

en makua ota huulilleni,

olen tyhjä kuin vampyyrin hauta-arkku,

kuin köyhän miehen matkalaukku.

Mä tunnen mun mielen,

tai ainakin mä yritän.

Muut näkee vain mun kielen,

kun ruokalaan päin irvistän.

En tarvitse mitään,

on muille siellä enemmän,

en tahdo mitään,

vain laihtua enemmän. 

En silmiäni ummista,

valvon tunti tunnista

eteenpäin ja kuljen valheessa

lumeen haudatussa salaisuudessa.

En suutani aukaise,

en ota mitään omatunnolleni,

olen tyhjä kuin saharan autiomaa,

olen maailma ilman jumalaa. 

En tahdo mitään,

vain laihtua vielä enemmän.

---

 

Mitä tahdon

Haluan koskea sun hiuksia,
hukkua syvälle silmiin
joita kannat kasvoillasi
ripsillä kehystettyinä.

Haluan ottaa sun kätesi
vasten omiani
ja päästää irti kaikesta
joka tulee minun surustani.

Haluan sinut tähän hetkeen
pelkästään olemaan
levittämään lämpöäsi
jokaiseen ajatukseeni.

Haluan pois tästä kivusta
joka tulee suoraan sydämestä
haluan sinut tähän viereen
tähän hetkeen.

Murhaaja

Revit siivet perhoselta
nuorelta ja niin hennolta,
poltit ruumiin
jätit sen harmaisiin tuhkiin
et tiedä miksi
mutta itsellesi annat anteeksi
uskot kai että olet tehnyt hyvää tarpeeksi.

Sinisilmäisen pojan
jätit pohjalle ojan,
kylmänä talviyönä,
niin loppuunkäytettynä,
tunnontuskitta ohitat talot
näet ikkunassa kiiluvat valot.
ja nähtyäsi kynttilän ikkunassa,
tiesit miksi olet olemassa.

Murhaaja on uravalinta,
sekopäille, jotka ei tiedä pahinta,
ne kulkee yönä mustanpuhuvana,
ja kutsuu uhrit luokseen kuiskauksella.

Murhaaja on salanimesi,
vastalöydetty kutsumuksesi,
katsot aurinkoon sokeutumatta,
onko tää todella sun unelma?

Lapsuutesi traumoja
kostat armotta,
vaanit yksinäsi
ja kun uskot sopivan näkeväsi,
sä juokset kiinni kuin peto,
ja kiinni saadessa on käsissäsi onneton olento,
se anoo armoa,
ja sitä jaksat katsoa
vain hetken ajan kunnes otan esiin puukon,
ruumiin jätät annat kuoleman suukon. 

Ei sua vaivaa sireenit
kun löydät seireenit,
syvän meren tumman taivaansinisen
nuoren heinähiuksisen,
ajattelet miten hyvin sitä veri pukee
ja tarjoat sille bussimatkatukee,
istut sen vieressä koko matkan,
ja kun se sanoo "Nyt mä yksin jatkan"
ei se käy päinsä sillä on lasku maksamatta,
ja sä sen puukotat omatunnotta.

Murhaaja on uravalinta,
sekopäille, jotka ei tiedä pahinta,
ne kulkee yönä mustanpuhuvana,
ja kutsuu uhrit luokseen kuiskauksella.

 Murhaaja on salanimesi,
vastalöydetty kutsumuksesi,
katsot aurinkoon sokeutumatta,
onko tää oikeasti osa todellisuutta?

Mun on pakko

Onko mitään mahdollisuutta
juosta tätä karkuun,
kun ruumis alkaa murtuun,
ja mun sielu yksin parkuu.
Eikö ole pakotietä
ruumiin helvetistä,
sielua hävittävistä
tavoista näistä?

Mun on pakko
mun on pakko
mun on pakko
tehdä vaikken tahdo
etten murru kesken kotimatkan,
en tahdo lyyhistyä maahan.

Mun on pakko
mun on pakko
mun on pakko
tehdä vaikken tahdo
ettei kasva kokoa kroppa
tää on aivan mahdotonta

Mutta mun on pakko.