Vihreät silmät täyttyivät kyynelistä.
Mustat pisarat valuivat pitkin poskia.
Mitä joku sanoisi jos näkisi minut nyt?
- Ei kukaan sinua näe...
Kyyneleet saavuttivat paidanhelman.
Tyttö avasi radion. With or without me.
Laulun sanat soivat radiosta, haudaten kaikki äänet.
Päivä toisensa jälkeen. Hitaasti kuluivat tunnit.
Kukaan ei huomannut koskaan mitään.
Paha olo pakkautui hänen sisälleen. Päivästä päivään tuo möykky kasvoi suuremmaksi. Lopulta.. lopulta se tuntui ylitsepääsemättömältä.
Punaiset juovat käsissä ja jaloissa saivat pahan olon aina hetkittäin, lyhyiksi hetkiksi pois. Kipua hän ei tuntenut. Kyyneleet eivät virranneet. Vain tuska valui ulos. Pieninä noroina, veren mukana.
Päivisin hän väläytti tekohymyn. Kukaan ei saisi nähdä läpi. Ajoittain joku huomasi, ja kysyi tytön vointia.
Tytöllä ei ollut mitään hätää, niin hän sanoi.
Eivätkä he kysyneet enää.
Kuolema oli ajatus, joka täytti tytön mielen. Itsetuho vahvisti toivetta kuolemasta. Se viimeinen, oljenkorreksi kutsuttu. Kielletty puheenaihe. Apuakaan tyttö ei halunnut. Yksin piti pärjätä.
Vaikka elämä näyttikin kaiken pahana, mustana, auringon kellertävät säteet loistivat himmeinä pilviverhon takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti