Uni

Juoksen. Mustat korkokengät uppoavat lumihankeen.
Jalkojani palelee. Mekko ei sovi talvisäähän.
Katson taakseni. He seuraavat yhä.
Juoksen kovempaa. Kaadun.
Rämmin lumihagessa. Kasvoni ovat lumen peitossa.
Tärisen.
Nousen nopeasti ylös. Otan kengät pois jalasta ja lähden juoksuun.
Metsä!
Juoksen nopeaa metsän suojiin. Siellä ei ole lunta, havukko on niin tuuhea. Katson taakseni hetkeä myöhemmin. He eivät saaneet minua kiinni. Eivät saaneet.
Hengitän tiuhaan tahtiin.
Kävelen syvemmälle pimenevään metsään.
Täysikuu luo ohuita valonsäteitä pitkin metsäpolkua.
Puiden aavemaiset oksat luovat kapean käytävät havujen peittämän polun ympärille.
Lintujen viserrys, joka olisi auringossa ollut yksi lempiäänistäni, kuulosti nyt hyvin pelottavalta.
Edestäpäin kuuluu veden lorinaa.
Polun päässä hohtaa valoa.
Juoksen sitä kohti, pelkoni on kadonnut.
Silmät ymmyrkäisinä katson tuota lähdettä.
Sen kirkkaansininen vesi on kauneinta mitä olen koskaan nähnyt.
Lumi sen ympärillä on kirkasta kuin kristalli.
Vesi pulppuaa kallionlohkareesta tuohon altaaseen.
Kyykistyn altaan luo ja ojennan käteni lähdettä kohti.
Vesi on lämmintä.
Katson lähdettä. Lämmin tunne valtaa minut sisältäpäin.
Nostan pitkän mekonlaahukseni helmaa ja astun veteen.
Paljaat jalkani lämpenevät hetkeesä.
Kaadun altaaseen. Kirkas vesi peittää kasvoni hetkessä.
En tunne vettä.
Kuin makaisin sametinpehmeässä sammaleessa.
Vesi ei tunkeudu silmiini. Voin pitää silmiä auki.
Voin hengittää veden alla.
Rentoudun. Vesiallas on pohjaton.
Tuntuu kuin joku vetäisi minua alaspäin.
En tunne pelkoa. Tuntuu.. Tuntuu kuin nukkuisin.
En ole hereillä, enkä nuku. Kaikki tuntuu niin.. Pehmeältä.
Vajoan yhä syvemmälle. Vihdoin olen pohjalla.
Tunnen vesikasvien kietoutuvan ympärilleni.
Hiekan selkäni alla.
Kivet ympärilläni.
Silmissäni sumenee. Viimeinen asia minkä näen, on valo.
Kirkkaampi kuin mikään muu näkemäni valo. Se on kuin kuu.
En jaksa enää pitää silmiä auki.
Nukahdan, hitaasti, syvään uneen.