Kannan kasvoillani maskia, paljon rekvisiittaa,
surun kuvioimaa, onnettoman nuoren viittaa,
en välitä kenenkään sanoista, en ajatuksista,
olen luodinkestävä, en kuole luodeista.
Tunnen silti kaiken kivun, mutten sitä näytä,
mulle opetettiin; tuska sisälläsi säilytä,
että elämässä pärjäät, et saa heikon mainetta,
niin voit kulkea joka paikassa surutta.
Huono ohje, nyt sen viimeinkin huomaa,
kun mun kädet joka ilta verestä vuotaa,
sabotoitte liikaa mun muistoja ja mieltä,
enää ei voi tehdä niinkuin lapsena ja näyttää kieltä,
päänsisäinen mielenosoitus josta ei tiedä kukaan,
mä lähden pian ystäväni kuoleman mukaan.
Älkää muistelko, se olisi täysin turhaa,
enää ette voi vaikuttaa, tää on jo itsemurhaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti